Hyppää sisältöön

Haaveista totta – Joona Korpisen lapsuuden unelma toteutui, kun hän valmistui vuosi sitten kokiksi

Joona Korpisen lapsuuden unelma toteutui, kun hän valmistui vuosi sitten kokiksi Tampereen seudun ammattiopistosta. Pääsimme haastattelemaan Joonaa ensi kerran jo vuonna 2010 hänen ollessa 11-vuotias. Tämän jutun kunniaksi julkaisimme myös aikaisemman jutun verkossa!
Julkaistu
Teksti Iita Kettunen
Kuvat Laura Vesa
Haaveista totta – Joona Korpisen lapsuuden unelma toteutui, kun hän valmistui vuosi sitten kokiksi

Joona Korpista kiinnostavat myös eri maiden keittiöt, ja hänen keittokirjakokoelmansa onkin erittäin monipuolinen.

Joona Korpinen, 20, on kehitysvammastaan huolimatta kulkenut lähes koko opintopolkunsa tavallista koulupolkua. Vanhemmat päättivät jo Joonan aloittaessa peruskoulun, että pojan tulee saada käydä koulunsa samassa koulussa yleisopetuksessa kuin perheen muut lapset. Joona oli Tampereella ensimmäinen yleisopetukseen integroitu down-lapsi.

Joona kävi yleisopetuksessa koko alakoulun ajan, mutta päättötodistuksen hän sai erityisluokalta. Lempiaineet peruskoulussa olivat matematiikkaa, biologia, käsityöt ja uskonto.

− Kiinnostuin kokin ammatista yläasteella, kun alkoi kotitalous. Päätin siis jo 12-vuotiaana lähteä opiskelemaan alaa, Korpinen kertoo.

Peruskoulun päättyessä opettajalle kerrottiin, että Joona tulee pyrkimään ammattiopistossa yleisopetukseen. Opettaja tuumasi, ettei Joona tule pärjäämään, mutta toisin kävi.

Ammattiopistossa Joona oli äitinsä Johanna Korpisen mukaan ryhmän ainoa kehitysvammainen. Hän suoritti tutkintonsa kolmessa vuodessa, vaikka opiskelijoilla olisi ollut mahdollisuus käyttää opintojen suorittamiseen neljä vuotta. Korpinen oli myös yksi heistä, jotka saivat hygieniapassin ensi yrittämällä.

− Joonalla on hirveän hyvä muisti, äiti sanoo.

Haaveena oma ravintola tai grillikioski

Joona Korpinen

Joona Korpinen kiinnostui kokin ammatista yläasteella, kun kotitalous alkoi.

Opiskeluaikana Korpinen teki työharjoitteluja muun muassa pizzeriassa, espanjalaisessa à la carte – ja lounasravintolassa. Kutsuttiinpa hänen luokkansa kerran Tampereen Raatihuoneellekin valmistamaan à la carte -päivällinen kaupungin pormestareille.

Tällä hetkellä Korpinen ei ole alansa töissä: häntä arveluttaa vuorotyö, johon joutuisi ravintolan kokkina. Suurkeittiöiden lounasruokakaan ei oikein houkuttele, sillä Korpinen pitää erityisesti etnoruoasta.

− Voisinhan minä perustaa omankin ravintolan tai vaikkapa grillikioskin.

Toistaiseksi Korpinen työskentelee ”joka paikan höylänä” ja siivoojana isänsä firmassa, jossa hän keittelee henkilökunnalle kahvia muun työn lomassa.

Ruokaa Korpinen valmistaa joskus kotona perheelleen. Nopea arkiruoka syntyy hänen mukaansa näppärästi kaupasta ostetuista valmiista lihapullista ja vihreästä pestosta, jotka sekoitetaan kuumaan spagettiin.

Nuoren kokin lempiruoka on kuitenkin risotto ja uunikala. Risoton valmistamisen hän aloittaa freesaamalla kattilan pohjalla voissa pieneksi pilkottua salottisipulia. Siihen lisätään riisi, jota myös kuullotetaan hieman, sekä hieman valkoviiniä. Kun viini on imeytynyt riisiin, lisätään vähitellen kana-, kala- tai lihalientä. Uunissa kypsennetyn kalan kanssa Korpinen suosittelee tarjottavaksi bearnaise-kastiketta.

Korpinen seuraa television kokkiohjelmia, ja hänellä on huoneessaan monta hyllyllistä vuosien varrella kerättyjä keittokirjoja. Sieltä löytyy vanha kahdeksanosainen kirjasarja Suomalainen ruokapöytä, Marttojen keittokirja sekä uudempia suomalaisia ja eri maiden ruokakirjoja.

− Olen kirjoittanut myös omia ruokaohjeita reseptivihkooni, Joona paljastaa.

Salkkari-haaveita

Perjantaisin ja sunnuntaisin Korpinen käy Nokialla pelaamassa koripalloa ja talvella silloin tällöin lyömässä golfia sisähallissa. Joka toinen perjantai on pianotunti.

Päätin jo 12-vuotiaana lähteä opiskelemaan alaa.

Kädentaitojaan Korpinen harjoittaa teknisillä legoilla. Hänen huoneessaan on lähes valmiina pyörökauhakuormaaja sekä kaunis vanha Bugatti ja työn alla rahtilentokone.

Korpinen esittelee ylpeänä myös kymmeniä värityskirjojaan, joissa on hyvin yksityiskohtaisia mandaloita, joiden värittäminen vaatii keskittymiskykyä ja sorminäppäryyttä.

− En olisi pikkupoikana uskonut, että minusta tulee niin taitava niin monessa asiassa.

Innokkaana keräilijänä Korpisella on monta kansiollista Pokemon-kuvia ja pelipaitoja ympäri maailmaa.

Tällä hetkellä ehdoton intohimo on kuitenkin tv-sarja Salatut elämät, johon Korpinen haaveilee pääsevänsä joskus mukaan. Haaveen toteuttamiseksi hän aikoo aloittaa ensi syksynä työväenopistossa teatteri-ilmaisun opinnot.

Ensi kerran pääsimme haastattelemaan Joonaa vuonna 2010 pojan ollessa 11-vuotias. Lue, mitä Joonalle kuului silloin!

Lue myös: Down-lasten äidit tatuoivat käteen 213-koodin
Lue myös: Kalle Niinikangas kirjoittaa runoja poikansa Downin syndroomasta

Nyt, kun olet lukenut jutun, haluaisimme kertoa Sinulle,

että julkaisemme aina joitakin printtilehden juttuja verkossa ilmaiseksi. Näin siksi, että tärkeä ja asiantunteva tieto lapsista ja perheistä olisi mahdollisimman monen saatavilla.

Lehtitilauksista saatavilla tuloilla pystymme kuitenkin tekemään laadukkaampaa ja monipuolisempaa lehteä. Haluaisitko auttaa meitä siinä? Tilaamalla Lapsen Maailman printtilehden tuet samalla Lastensuojelun Keskusliiton työtä lapsen oikeuksien edistämiseksi.

Painatamme lehden Punamustan painotalossa. Punamustalle on myönnetty Joutsenmerkki eli Pohjoismainen Ympäristömerkki. Lehti painetaan PEFC-sertifioidulle paperille, johon käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä ja valvotuista kohteista. Tämä tiedoksi sinulle, jota paperisen lehden ekologinen jalanjälki huolettaa.

Voit halutessasi tilata lehden lahjaksi esim. lähimmälle koululle, päiväkodille, sairaalalle tai neuvolalle. Lasten parissa työskentelevät ammattilaiset arvostavat lehtemme sisältöjä suuresti.

Tuethan työtämme tilaamalla lehden! Lämmin kiitos jo etukäteen.