Siirry sisältöön
Pääkirjoitus

Kynttilä läheisten muistolle

04.12.2017 Hanna Heinonen Mara Leppä

Hanna Heinonen LSKL toiminnan johtaja

Marraskuussa Porvoossa 3-vuotias lapsi joutui käsittämättömän pahuuden kohteeksi. Vanhempi, jonka pitäisi olla lapselle turvan lähde, kääntyi lastaan vastaan. Vastuu on ennen kaikkea teon tekijällä. Siitä huolimatta on aina pysähdyttävä miettimään, olisimmeko voineet itse kukin toimia toisin, pohtii Hanna Heinonen pohtii pääkirjoituksessaan.

Tuskin meistä kukaan on koskaan täysin tyytyväinen siihen, miten vanhempana toimii. Kannattaa silti muistaa, että riittävän hyvää vanhemmuutta on monenlaista. Taustalta löytyy luovuutta, joustavuutta, erilaisuuden sietämistä, avoimuutta ja tahtoa ymmärtää lasta ainutkertaisena yksilönä. Hyvä vanhemmuus on myös ennustettavaa, turvallista ja vastuullista.

Olin nuorena opiskelijana kesätöissä turvakodissa. Se oli melkoinen kokemus juuri opintonsa aloittaneelle. Väkivallan kohtaaminen, siitä puhuminen sekä sen aiheuttama hätä, hämmennys ja häpeä tulivat lähelle.

Toisaalta tein havaintoja vertaisuuden ja yhteisöllisyyden voimasta sekä monista selviytymisen tarinoista. Ja miten hienoa oli kokea työntekijöiden ammatillisuus! Ammensin heiltä opiskeluja ja tulevia työpolkuja silmällä pitäen todella paljon.

Opin turvakodissa, miten keinottomuus, uupumus ja tuen puute voivat johtaa hankaliin tilanteisiin ja väkivallan kumuloitumiseen: Pienestä sanasta ja teosta voi kasvaa nopeasti ja ennakoimatta isoja puroja.

Väkivallan lisäksi on vahingollista, jos lapsi joutuu elämään pelon keskellä. Väkivallan värittämässä arjessa lapsi voi ajautua tilanteeseen, jossa
hän luo itselleen selkiytymiskeinoja, jotka ovat ennemminkin haitallisia kuin hyödyllisiä.

Avun hakeminen varhaisessa vaiheessa on tärkeää. Se ehkäisee väkivallan vakavoitumista ja asettumista arjen toimintatavoiksi. Mutta mitä tehdä tilanteissa, joissa väkivallan tekijä, kokija tai näkijä ei syystä tai toisesta hae aktiivisesti apua ja sitä kautta muutosta tilanteeseen? Avainasemassa olemme me kaikki, läheisinä, ystävinä, naapureina, asiantuntijoina ja ammattilaisina. Huomataan, kuunnellaan ja toimitaan! Reagoidaan mieluummin liian herkästi kuin liian myöhään.

Marraskuussa Porvoossa 3-vuotias lapsi joutui käsittämättömän pahuuden kohteeksi. Vanhempi, jonka pitäisi olla lapselle turvan lähde, kääntyi lastaan vastaan.

Vastuu on ennen kaikkea teon tekijällä. Siitä huolimatta on aina pysähdyttävä miettimään, olisimmeko voineet itse kukin toimia toisin. Olisimmeko  voineet huomata asioita, jotka nyt lipuivat ohi silmien? Olisimmeko jossain vaiheessa voineet tukea perhettä toisin? Mitkä ovat ne keinot, joilla ehkäistään tämän kaltaisten tilanteiden rakentuminen?

Jouluna sytytän kynttilän läheisten muistolle. Kuluneen syksyn aikana olen huomannut, että suru on rakkauden hinta. Olen kohdannut monia ennenaikaisia luopumisia sekä paljon läheisten epätietoisuutta ja siihen liittyvää surua. Ne ovat vaikeita asioita aikuisille lapsista puhumattakaan. Meidän onkin ennen kaikkea autettava lasta käymällä niitä läpi ja siirtämällä katsetta tulevaisuuteen.

Tuleva joulu ei saisi olla yksinäinen tai turvaton yhdellekään lapselle. Niin paljon kuin pientä katkosta arkeen odotammekin, on hyvä muistaa, että kaikille lapsille joulu ei ole parasta aikaa. Moni lapsi voi elää pitkinä pyhinä hyvinkin yksinäistä aikaa.

PS.
Rauhallista uutta vuotta!

Lastensuojelun Keskusliitto toivottaa hyvää mieltä ja suvaitsevuutta kaikkiin vuodenkierron juhliin.

Tänä vuonna muistamme kaikkia lukijoitamme lahjoittamalla perinteiset joulukorttirahat Startup Refugeesin käynnistyvälle Women-ohjelmalle. Sillä rakennetaan lastenhoitomallia, joka mahdollistaa turvapaikanhakijaäitien osallistumisen työllistymistä ja kotoutumista edistävään toimintaan.

>www.startuprefugees.com

Hanna Heinonen on Lapsen Maailman päätoimittaja ja Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *