Siirry sisältöön
Kuukauden kirjat

Vahvaa huumoria

06.03.2015 Ismo Loivamaa

Lasten pikkuruiset arkikertomukset ovat lähes kokonaan kadonneet. Nyt huumori on rotevampaa ja hiljainen arki on vaihtunut villimmäksi menoksi.

Mummo kommentoi rukoilemista!

Esikoiskirjailija Maria Kuutti voitti Anna ja Elvis kylpylässä -tarinallaan Kariston Perhe on paras -kirjoituskilpailun. Anna ja Elvis kylpylässä (Karisto, kuvittanut Katri Kirkkopelto ja Ilmari Kettunen) perustuu aika heppoiselle ja farssimaiselle huumorille: Italian-matka vaihtuu Imatran kylpylälomaksi, mummolla on vaikeuksia pullahtelevien rintojensa kanssa ja hotellin ovet läimähtelevät pahalla hetkellä lukkoon. Osoitteleva huumori saattaa parhaiten purra niihin alakouluikäisiin, jotka eivät ehkä muuten jaksa kirjoista kiinnostua.

Annan perheestä kertovaan tarinaan mahtuu ovelasti myös hauskoja kirjavinkkejä Puluboista Kapteeni Kalsareihin. Äidinkielenopettajana työskentelevä Maria Kuutti ymmärtää lukemisesta puhumisen tärkeyden. Viime vuosina kotimaisissa lastenkirjoissa on muutenkin pidetty esillä kirjallisuuden asiaa.

Kirjan mummo touhottaa niin kuin lastenkirjoissa nykyään tapana on, mutta liittyy häneen jotain omaperäisempääkin: mummo nimittäin kommentoi uskontoa ja rukoilemista. Hänen mielestään rukoileminen kannattaa aina, ”vaikkei itse kaikkea ymmärtäisikään, Jumala kyllä ymmärsi”. Tällaiset ajatukset ovat liuenneet jokseenkin näkymättömiin uudessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa.

Villiä mielikuvitusta

Kuva Totta toinen puoli -kirjasta

Kuva Totta toinen puoli -kirjasta

Suomenruotsalainen Lena Frölander-Ulf paljastaa Totta toinen puoli -kuvakirjassaan (Teos & Söderströms & Schildts, suomentanut Ilpo Tiihonen) ihmeellisiä asioita Nea-tädin ja Gunnar-sedän vaiheista. Lapset ovat tottuneet heidän ruttuisiin korviinsa ja läikikkäisiin käsiinsä, mutta kannattaa katsoa vähän tarkemmin, sillä kaikella on selityksensä.

Tätikään ei ole pelkästään pyöreitä keksejä tarjoileva rouva, vaan hän on ollut kilisevissä housuissa tanssiva maharadzan suosikki ainakin lasten mielikuvituksessa.

Kirjan villeissä tarinoissa solahdetaan jazzin hurmaan, uhkeisiin seikkailuihin ja valonheitinten loisteeseen. Kuvakirja puolustaa mielikuvitusta ja muistuttaa, että vanha ihminenkään ei ole pelkästään se, miltä päältä näyttää. Frölander-Ulfin koristeellinen, melkein jugendhenkinen kuvitustyyli johdattelee kaukaisen ajan lumoon.

Satujen maailmassa

Lastenkirjojen maailmaan upotaan myös Hannu Mäkelän romaanissa Olipa kerran ja monta kertaa (Paasilinna, kuvittanut Marika Maijala). Innan paras ystävä Malla kuolee, ja Inna saa omakseen ystävänsä kaikki rakkaat lastenkirjat.

Kuolema-aihe on hyvin näkyvästi esillä lasten- ja nuortenkirjallisuudessa, niinpä tuntuu helpottavalta poikkeukselta, että surun keskellä Inna tempautuu maagiseen seikkailuun. Kun tyttö avaa lastenkirjan, siinä samassa hän pulahtaa osaksi kirjan maailmaa. Hän tapaa mm. Punahilkan, Tarzanin ja Peppi Pitkätossun. Fantasiamaailmassa Inna kohtaa myös ystävänsä Mallan.

Paras ystävä kuolee.

Sadut ja seikkailut auttavat Innaa unohtamaan surun, mutta hyvästä ideasta huolimatta kirja olisi vaatinut tiivistämistä. Innan tarina on jo vaarassa muuttua mekaaniseksi ja toisteiseksi.

Hiukan myös mietityttää tytön ikä: ehkei yläastetta käyvä tyttö enää ole otollisimmassa satuiässä ja vanhanaikaisilta kuulostavat sellaiset oppiaineet kuin kirkkohistoria ja geometria. Iän ja tapahtuma-ajan määrittelyt jäävät turhan löyhiksi.

Kirkkaimmillaan Mäkelän teos on hyödyntäessään lastenkirjallisuuden onnellista historiaa.

Hassun mummon matkassa

Maijaliisa Dieckmann kirjoittaa kieli poskessa lastenkirjoja Ville Romusesta, romukauppiasperheen pojasta. Ville ja hänen ystävänsä Lilli tempautuvat kirjasta toiseen salaperäisen mummo Mutikaisen matkaseuraksi.

Ville Romunen ja mummo konnien kintereillä -kirjan (Mäkelä, kuvittanut Raimo Huittinen) seikkailu sijoittuu aurinkoiseen Naantaliin, kirjailijan varhemmasta tuotannosta tuttuun kaupunkiin. Kirjassa on pöhköjä tilanteita, hourupäisen mummon hösläämistä, konnien perässä kirmaamista ja vaivihkaa myös suomalaista kulttuurihistoriaa.

Dieckmann tuntee historian ja osaa viritellä jännittäviä täkyjä Naantalin keskiaikaisen historian vaiheista. Sarjan mittaan on tutustuttu mm. Turkuun, Tampereeseen ja Hämeenlinnaan.

Kirjassa on myös oireellinen yhtymäkohta modernin lasten- ja nuortenkirjallisuuden valtavirtaan: Villen vanhemmat touhuavat romukaupassaan niin kuumeisesti, etteivät he oikein ehdi huomata poikaansa.

Hiiripojan arkea

Riikka Jäntti on taiturimainen tunnelman luoja niin kirjailijana kuin kuvittajana. Pikku hiiri, tuuliviiri (Tammi) kertoo hiiripoikasen vuorokaudesta. Aamulla herätessään se on iloinen, mutta päivään mahtuu monta kiukunpuuskaa, jotka sen äiti kestää urhoollisesti. Pienessä kuvakertomuksessa käsitellään tunteiden hulmahtelua laidasta toiseen sekä arkipäivän tapahtumia lastentarhasta kodin rauhallisiin hetkiin saakka. Viimeisessä kuvassa äiti lukee hiirellensä iltasatua, ja kuvassa on keskittynyttä, hiljaista lämpöä.

Tekstiä kirjassa ei ole paljoakaan, tunteita ja tunnelmia sitäkin enemmän. Jäntin kuvat ovat sävyiltään miellyttävän pehmeitä ja murrettuja, ilmeet ja eleet hahmottuvat juuri niin yksityiskohtaisesti ja realistisesti, että tarinaan kasvaa paljon inhimillistä tarkasteltavaa.

Hiiriperheen kodissakin riittää tutkimista: modernin maailman merkit ja perinteisen puutalon vanhanaikaisuus kohtaavat hauskasti. Arkisia kotikertomuksia ei enää juurikaan kirjoiteta, joten tuntuu hyvältä, että lapsen lähipiirin asioista tehdään ainakin kuvakirjoja.

Antaumuksellisia kuvatulkintoja

Kuva Leonardo oikealta vasemmalle -kirjasta.

Kuva Leonardo oikealta vasemmalle -kirjasta.

Marjatta Levanto määrittelee napakasti Leonardo da Vincin laadun heti Leonardo oikealta vasemmalle -kirjan (Teos, kuvittanut Julia Vuori) ensiriveillä:

”Leonardoa on kutsuttu maailman uteliaimmaksi ihmiseksi.”

Ammatinkin Leonardo määrittelee empimättä: yleisnero. Levanto esittelee Leonardon töitä, keksintöjen suunnitelmia sekä muistiinpanoja. Aiheen muhkeudesta huolimatta tekstiä ei ole pursuilevan paljon, joten nuorikin lukija saa käsityksen Leonardon monipuolisuudesta.

Kirjaan paneutuminen ei kysy ikää, mutta kiinnostusta se vaatii. Kuvien ohella palkitsevinta on antaumuksellinen kuvien tulkinta.

Levanto on ennenkin tehnyt yhteistyötä kuvittaja Julia Vuoren kanssa, ja tälläkin kertaa Vuori tempaisee omia tulkintojaan, jatkaa siitä, mihin teksti päättyy. Kuvataiteesta ja taidehistoriasta ilmestyy kiitettävän runsaasti kirjoja lapsille ja nuorille, mutta joko olisi aika lähestyä myös kirjallisuushistoriaa?

Hauska balettikirja

Juhani Koiviston kirja Baletin tähti (Aurinko Kustannus, kuvitus Ulla Sainio, valokuvat Sakari Viika) kertoo baletin varastossa toikkaroivasta puunukesta, joka on unohtanut, mihin balettiin se kuuluu.

Roolia etsiessään nukke tapaa balettikirjallisuuden hahmoja, ja Koivistolla on silmää teatteritalon kummallisuuksille.

Prinsessa Ruususen värttinärouva on tyytymätön urakehitykseensä:

”Tällaiselle vanhemmalle värttinälle ei ole niin paljon sopivia rooleja, joissa minun terävyyttäni voisi käyttää hyväksi.”

Puunuken tarinan ohella lukija johdatellaan suurten balettiklassikoiden satuisaan maailmaan. Tutuiksi tulevat mm. Tuhkimo, Joutsenlampi ja Pähkinänsärkijä Uutta tuotantoa edustaa Tuomas Kantelisen säveltämä Lumikuningatar.

Koivisto kirjoittaa rennon hauskasti, joten balettihistoriaan on helppo loikata.

Poikien lätkäsarja alkaa

Yläfemma!

Kanadalaisen W. C. Mackin Hattutemppu (Karisto, suomentanut Osmo Ryytty) on leppoisa lätkäromaani 11-vuotiaasta J. T. McDonaldista, jolla riittää kunnianhimoa ja kiusallisia vastuksia.

”Välitin vain yhdestä asiasta, ja se oli maalinteko keskijäältä”, poika määrittelee tavoitteensa.

Varhaisnuorten viihdekirjallisuuden juoniperinteeseen kuuluu hankalien tunkeilijoiden torjunta; Hattutempussa J.T. kokee joukkueen uuden pelaajan vihollisekseen.

Siinä, missä urheiluaiheisissa teiniromaaneissa uskalletaan puhua urheilun varjopuolista, vähän nuorempien kirjoissa opetellaan ennen muuta kaveruuden pelisääntöjä. Kirjassa käsitellään hienokseltaan myös varttumisen ongelmia: poikaa mietityttävät matematiikasta selviytyminen ja oma pituuskasvu. Tilanne ei kohene, kun uusi pelaaja on suuri ja raamikas. J.T. ihmetteleekin ”kuinka mokoma luonnonoikku pystyi olemaan samanikäinen kanssani”.

Kirjassa on pelitilanteita, mutta mukavalla tavalla myös pelikentän ulkopuolista elämää. Kerronta säilyttää yksityiskohtaisesta otteestaan huolimatta rentoutensa: tarinassa viuhuvat yläfemmat ja nuorekkaat näppäryydet.

Menestyviä tyttöjä

Kirsi Pehkosen tyttökirjasarja kertoo lätkätyttö Hillasta ja hänen ystävästään, pöytätenniksessä kunnostautuvasta vammaisurheilija Noorasta. Ketjukaverit (Karisto) laventaa viihteellisen urheiluromaanin raameja käsittelemällä mm. urheilumaailman nurjia puolia.

Sukupuolten tasa-arvokin vaatii kirjan mukaan vielä hiomista, kun pojilta ei edellytetä samanlaista yhteisöllisyyttä ja auttamishalua kuin tytöiltä.

Ketjukavereissa välähtää myös kotitaustojen erilaisuus: joissakin kodeissa satsataan mieluummin urheileviin poikiin kuin tyttöihin.

Kirsi Pehkonen kirjoittaa monipuolisesti määrätietoisesta urheiluharrastuksesta. Tyttöjä haastatteleva paikallislehden toimittaja tosin kuvataan epähienotunteiseksi moukaksi. Kiusallisen sitkeästi näitä äärimmilleen venytettyjä tyyppejä uudessa kirjallisuudessa suositaan.

PS

Tytöt ja pojat erillään

Tasa-arvoisuuden ja yksilöllisyyden ihanteet toteutuvat hienosti kotimaisessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Kirjoista voi ammentaa niin feminismiä kuin rohkaisua pojille olla juuri omanlaisensa. Tabut on purettu jo aikoja sitten.

Mutta nyt yllättäen on palattu jyrkästi eriytyneisiin tyttö- ja poikakirjoihin. Nuorten kollektiivikuvaukset ovat lähes unohtuneet: pojat ja tytöt lajitellaan topakasti eri riveihin. Sukupolvikokemusten tilalle tarjoillaan ahdasta ajatusta sukupuolen perusteella jakaantuneesta kirjallisuudesta.

Muodikkaasta fantasiastakin on hyvää vauhtia tulossa tyttökirjallisuutta.

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »