Siirry sisältöön
Kuukauden kirjat

Mielikuvituksen matkassa

13.11.2015 Ismo Loivamaa Kuvat Otso ja varpaansyöjät - , Pöytä joka tahtoi kodin - ja Ruutiharjun säpinät -kirjoista

Fantasia näkyy entistä vahvemmin myös pienten lasten kirjoissa. Kodin pikku tapahtumista kerrotaan harvoin, nyt suositaan draamaa ja absurdia huumoria.

Absurdia henkeä!

Otso ja varpaansyöjät (WSOY) näyttää, millaisia temppuja pienen lapsen mielikuvitus voi tehdä. Anja Portinin kirjoittama ja Timo Mänttärin kuvittama kuvakirja yhdistelee sulavasti huumoria ja Otso-pojan pelkoja.

1115_kuukauden_kirjat_1Mummu kertoo ravintoketjusta Otsolle, joka siinä samassa alkaa nähdä kaikkialla kehoa nakertavia ihmissyöjiä. Poika näkee kissankin uusin silmin, mummusta nyt puhumattakaan, sillä ”mummut ovat ravintoketjun huipulla”.

Mänttäri saa Otson kauhukuvitelmat näyttämään huikeilta. Ja kun isä saa lopulta pelot väistymään, kuvien tunnelmat käyvät lämpimiksi.

Tekijäparin kuvakirjassa on sydämellisyyttä, hauskuutta ja mielikuvituksen arvaamattomuutta. Kirjassa vilahtaa mukavasti absurdi henki.

O-sit-tain ta-vu-tet-tu

Kaisan perhe kasvaa

Tapani Baggen helppolukuisessa ja osittain tavutetussa lastenkertomussarjassa seurataan Kaisan arkisia sattumia lämpimästi ja humoristisesti. Rannalla-kirjassa (Tammi, kuvittanut Hannamari Ruohonen) Kaisa järkyttyy, kun kuulee, että isän naisystävä Sirkka odottaa lasta. Kaisa pakkaa kimpsut ja kampsut ja lähtee omille teilleen. Aihe on tietysti lastenkirjallisuuden käytetyimpiä, mutta aika ajoin siitä on hyvä saada tuoreita versioita.

Sympaattisinta on Kaisan ja ujon talonmiehen kohtaaminen. Kaisa ajattelee. että talonmies Laine on hänelle vähän kuin isoveli. ”Ehkä minäkin voisin olla jonkun isosisko”, Kaisa huomaa. Väistämättä tämän aihepiirin lastenkirjoissa on runsaasti kasvatuksellisuutta ja ennalta arvattavuutta.

Ruohosen piirroskuvat ovat hauskoja ja sydämellisiä.

Hyvän mielen käsikirja

Menestyneimmät lastenkirjasarjat poikivat oheistuotteita ja rinnakkaiskirjoja.

Tuula Kallioniemen Reuhurinne on erityisen tehokkaasti tuotteistettu. Juhana Salakarin kirjoittama ja Jii Roikosen kuvittama Reuhurinne Käsikirja (Otava) innostaa monenmoiseen puuhailuun; jokainen löytää varmasti mieluista tekemistä.

Jos ei välitä näppärästä tuunailusta tai reippaasta retkeilystä, niin ehkä oman sarjakuvalehden tekeminen innostaa. Tuntuu mukavalta, että tekijät muistuttavat lukemisesta ja vaikutteiden hankkimisesta kirjoista, lehdistä ja sarjakuvista. Käsikirjassa ideoidaan vaikka mitä, eikä tietokone ole tällä kertaa ensinkään päällä!

Ja taas tympeä opettaja…

Hyväntuulinen dekkari

Laura Suomelan lastendekkarisarjassa häivähtää surullisia asioita vain ohimennen. Etsiväkavereista Juhosta ja Istosta kertovan sarjan uusimmassa osassa Ruutiharjun säpinät (WSOY, kuvittanut Markus Pyörälä) jäljitetään opettajien autojen sotkijaa. Pojat haksahtavat ensin väärille jäljille, mutta onnistuvat tietysti lopulta paljastamaan salaperäisen töhrijän inhimillisesti monimutkaiset motiivit.

Viimeaikaisen lastenkirjallisuuden tapaan myös tässä kirjassa tympeä opettaja ehtii julistaa Juhon ja Iston syyllisiksi. Vastenmielinen opettaja on löllyvämuotoinen ja terveyskengissä viihtyvä vanhempi rouva. Juuri tällaiset naiset ja varsinkin opettajat ovat lastenkirjoissa nykyisin huonossa huudossa. Onneksi rehtori on sitäkin mukavampi.

Kirja on voimakkaimmillaan ystävyyden kuvaamisessa sekä itse dekkarikuvioissa. Vaivihkaa kirjassa näytetään, ettei parane heittäytyä hätäisiin päätelmiin.

Perheen yhteistä aikaa

Pamela Tola ja Manuela Bosco kirjoittavat yhteisten ruokailuhetkien tärkeydestä lastenkirjassa Pöytä joka tahtoi kodin (Otava, kuvittanut Anna Salmisalo).

1115_kuukauden_kirjat_2Koulupoika Leo on kyllästynyt syömään aina yksin tai enintään rakkaiden lelujensa seurassa. Kaikki muuttuu, kun perheeseen tulee hyvin herkkätunteinen pöytä. Tarvitaan vähän seikkailua, kunnes kirjan lopussa tyytyväinen pöytä ”oli aloittanut tehtävänsä huonekalujen kuninkaana”.

Tekijäpari välttää pateettisen saarnaamisen aikuisten kiireistä ja kurjasta ajan käytöstä. Lastenkirjoissahan usein pauhataan osoittelevasti, miten ajattelemattomia aikuiset ovatkaan. Arkisuus, satu ja kaunis ajatus perheen yhteisestä ajasta ovat kirjassa kohdallaan.

Salmisalon raikas kuvitustyyli korostaa iloisuutta.

Kirja on toteutettu yhteistyössä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Etelä-Helsingin paikallisyhdistyksen kanssa.

Iloa & väriä

Richard Scarryn iloisen värikäs ja helposti tunnistettava tyyli on vaikuttanut lastenkirjallisuudessa kohta 70 vuotta. Näköispainoksena nyt julkaistu Sorja Korjailija – kuvakirja (Otava, suomentanut Kaarina Helakisa) sisältää avaimen taiteilijan yksityiselämään: yhdysvaltalainen Scarry asui pitkään Sveitsissä ja tämän kirjan tunnelmallisista maisemakuvista sen tosiaan huomaa.

Scarrylla ei ollut vaikeuksia pienten yksityiskohtien ja lämpimän tunnelman tasapainossa. Taaperoikäisille tehdään myös suomalaisia vaihtoehtoja, ja niistä suosituimpia ovat Sanna Pelliccionin Onni-pojasta kertovat kuvakirjat. Jännittäviä aikoja, Onni-poika (Minerva) on kolmen kuvatarinan yhteispainos.

Onni-pojasta tulee isoveli -tarinassa ei ole paljonkaan tilaa yllätyksille, mutta kahdessa muussa kirjassa on enemmän mielikuvituksen liikkuvuutta.

Lumoavaa brittiläisyyttä

Brittiläinen Chris Riddell on keittänyt mehukkaan kokonaisuuden kartanoista, vipsahtaneista hahmoista ja kirjallisuuden historiasta. Ada Gootti ja hiiren haamu (Gummerrus, tekijän kuvittama, suomentanut Jaana Kapari-Jatta) on vuolas kertomus Kalmatollon kartanon kummallisesta väestä. Päähenkilö on runoilevan lordin tytär Ada, joka omilla retkillään tutustuu mm. aavehiireen.

Tekijä leikittelee brittiläisellä perinteellä, eivätkä edes kotiopettajattaret tai turhamaiset runoilijanerot pääse käsittelyssä helpolla. Adan isäkin on melkoinen persoonallisuus: hän ratsastaa potkuhevosellaan Pegasoksella ja posauttelee pyssyllä puutarhatonttuja.

Hassujen pikkuvivahteiden täyttämään tarinaan mahtuu myös koskettavaa vakavuutta varsinkin silloin, kun lordi vihdoin oppii olemaan isä tyttärelleen.

Hilpeän runsaaseen kirjaan sisältyy myös erillinen minikirja, urhean aavehiiren kirjoittama runomuotoinen muistelmateos, jonka on suomentanut Kristiina Drews.

Vie mennessään…

Tyylikäs satuseikkailu

Katja Krekelä on näyttänyt taitonsa kahdessa Romisko-lastenromaanissaan, joissa hän kertoi Lehmuskujan erikoisista hahmoista. Nyt hän on vaihtanut kustantamoa, sillä Gummerus ei enää julkaise kotimaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta.

Hurjalinna-kirjassa (Tammi, kuvittanut Riikka Jäntti) on samaa salaperäistä tunnelmaa: henkilöhahmot ovat hauskoja ja persoonallisia, mutta heidän taustastaan ei paljasteta juuri mitään.

Viirastus-niminen paikkakunta on ilmapiiriltään enemmän englantilainen kuin suomalainen, ja Jäntin ilmeikkäät kuvat henkivät nekin klassista tunnelmaa.

Venkura-tyttö ilmestyy koppavan ja koukkunokkaisen Frigadelli-neidin aputytöksi ja siitä pitäen hänen elämänsä tuntuu asettuvan Viirastukseen. Tyttö ystävystyy paikkakunnan lasten kanssa, ja yhdessä he tutustuvat taikuutta tihkuvaan Hurjalinnaan.

Krekelä kirjoittaa täsmällistä ja eläytyvää kieltä ilman vähäisintäkään hienostelun sivumakua. Henkilöt, miljöö ja kieli muodostavat elämyksellisen kokonaisuuden. Hurjalinna vie mennessään, eikä sillä ole nyt merkitystä, kokeeko olevansa fantasian ystävä vai ei. Hurjalinna on määrittelemättömällä tavalla totta ja satua.

Harry Potterin otukset

Harry Potterista laaditut tietokirjat ovat syventäneet nuorten käsitystä kirjallisuudesta, kääntämisestä, fantasiasta ja elokuvista. Jody Revensonin Suuri otuskirja (Readme.fi, suomentanut Irma Rissanen) esittelee Harry Potter -elokuvien otuksia ja kasveja.

Muhkeasti kuvitettu kirja on ryhmitelty niin, että järvien asukit, lentävät otukset, muodonmuuttujat ja monet muut kummallisuudet löytyvät omista luvuistaan. Upea kuvitus houkuttelee selailemaan, mutta suurimmat ihmeet tarjoaa sittenkin teksti. Studion hahmotyöpajassa on aluksi ideoitu miten otukset ja kasvit voi toteuttaa ja sen jälkeen ne on työtunteja säästelemättä valmistettu. Nykyisellä tekniikalla hahmoja voi tehdä mekaanisesti tai tietokoneen avulla.

Kirjan paljastuksista kiehtovimmat kertovat kuitenkin pienissä rooleissaan esiintyvistä oikeista eläimistä. Suuri otuskirja dokumentoi 2000-luvun populaarikulttuuria ja pitää Harry Potterin tarinan ajankohtaisena.

PS

Lisää näkyvyyttä!

Edellisestä lastenkirjallisuuden teemavuodesta on piakkoin kulunut 15 vuotta. Kirjaseikkailu 2001 lisäsi huomattavasti lasten- ja nuortenkirjallisuuden näkyvyyttä. Julkisuus olisi taas tarpeen.

Uuteen lastenkirjallisuuden juhlavuoteen voisi mahduttaa huiman määrän hauskoja ja tärkeitä asioita. Nyt kun lastenkirjallisuuden myyntiluvut ovat jopa hitusen nousussa, kannattaa tarttua tilaisuuteen! Nöyryys ja vaatimattomuus eivät vie lastenkirjallisuutta eteenpäin. Teemavuoden aikana olisi hyvä ravistella esim. Yleä: Kenen edun mukaista oli lopettaa radion lastenohjelmat?

Kirjaseikkailu 2001 oli täynnä rohkeutta ja mielikuvitusta. Silloin tällöin pitää repäistä ja juhlia!

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »