Siirry sisältöön
Kuukauden kirjat

Klassikoista voimaa

22.04.2014 Ismo Loivamaa

Kotimaisen lastenkirjallisuuden bestsellerit ovat entistä vahvemmin näkyvillä kirjoina, leffoina ja muina tuotteina. Syvyyttä tarjontaan tulee klassikoista. Saatavilla ovat taas mm. Koiramäet ja ihana ilkiö Herra Huu.

Mauri Kunnaksen Koiramäki-kuvakirjat ovat tutustuttaneet 1800-luvun suomalaiseen elämään jo vuodesta 1980 saakka.

Koiramäen tarinat (Otava) sisältää viisi Koiramäki-kuvakirjaa ja palauttaa mieliin, miten hupaisalla tavalla Kunnas onnistuukaan pujahtamaan entisaikaiseen elämäntapaan niin maalla kuin kaupungissa. Kulttuurihistoria on hauskasti läsnä, kun kirjoissa vilahtavat mm. mestarirunoilija Z. Toopeli sekä lehtimies W. J .Snellman.

Historiallinen ajankuva ja mielikuvitus kulkevat rinnan, ja kokoomateoksen esipuheessa Kunnas tunnustaakin, ettei ”yleensä voi vastustaa kiusausta ottaa myös hieman vapauksia”.

Herra Huu juhlii

Lapsilukijaa ei voi huiputtaa.

Hannu Mäkelän ensimmäinen Herra Huu -kirja ilmestyi 40 vuotta sitten.

Juhlan kunniaksi kolme varhaisinta tarinaa on julkaistu kokoomalaitoksena Huhuu, Herra Huu (Paasilinna, tekijän kuvittama). Saatesanoissaan kirjailija kertoo pienen mustan miehen syntyhistoriasta ja luonnostelee samalla lapsilukijan olemusta: ”Ei ole vaikeampaa asiaa kuin lapsille kirjoittaminen. Lapsilukija on aina ehdoton, häntä ei voi huiputtaa”.

Huu-kirjojen sarja on jatkanut elämää näihin vuosiin saakka, sen sijaan Hevonen joka hukkasi silmälasinsa (Paasilinna, tekijän kuvittama) on harvinaisempaa herkkua.

Vuonna 1977 ilmestynyt lastenromaani kertoo hevosesta, joka leipätöikseen arvostelee hevoskirjoja. Ja kun se hävittää silmälasinsa, ei auta muu kuin lähteä kuljeksimaan ja etsimään uusia asioita. Matkallaan hevonen saa ystäviä, ja onnellisimmillaan elämä tuntuu idylliltä: ”Ilta oli tumma, nuotio lämmitti. Kaikki oli oikein mukavaa”.

Yhteisöllisyyden nihkeätkin puolet tulevat ajan oloon hevoselle tutuiksi. Kotiutumisen ja kulkemisen välinen jännite saa kirjassa hellän humoristisia ominaisuuksia.

Lastenlaulut

Lasten lauluperinne on nykyisin vahvasti esillä. Virpi Karin toimittama Ensimmäinen laulukirjani (F-Kustannus, kuvittanut Pirkko Huttunen) on hyvä esimerkki laulukirjojen monipuolisista mahdollisuuksista: mukana on koko asteikko Ulle dulle dofin ja Entten tentten teelikamenttenin kaltaisista tutuista rallatuksista moderneihin lastenlauluihin saakka.

Runoilijoiden kaari kattaa vuosisataisen kehityksen Alli Nissisestä Hannele Huoviin. Ensimmäinen laulukirjani ei ole paksun paksu, mutta tuottaa silti yllätyksiä; esim. ikiaikaiselta klassikolta tuntuva Vaarilla on saari -laulu onkin Marjatta Pokelan säveltämä ja sanoittama!

Viisaita satuja

Iltasadun mittaisia satuja kirjoitetaan yllättävän niukasti. Laveampi fantasia dystopioista nyt puhumattakaan kiehtoo kirjailijoita enemmän.

Onneksi Timo Parvelan ohjelmistoon kuuluvat myös viisaat ja hauskat sadut. Maukan ja Väykän satukirja (Tammi, kuvittanut Virpi Talvitie) tarjoaa monta näkökulmaa kissan ja koiran kumppanuuteen. Suosikkihahmojen tuttuus ei häiritse toistuvista piirteistäänkään huolimatta, sillä saduissa on terävää huumoria sekä luontevaa elämänviisautta.

Maukan ja Väykän arkeen ei mahdu sievistelevyyttä, siitä pitävät huolen esim. naisellisuudellaan pörhistelevä Possu Röhkötti ja muut hauskasti hahmotetut tyypit. ”Ystävälle voi kertoa sellaisiakin asioita, jotka nolottavat tai tuntuvat liian painavilta”, Väykkä tietää.

Ystävyyttä ja suvaitsevaisuutta korostavaan kirjaan sisältyy särmikkyytäkin: avaustarinassa ystävykset menevät naamiaisiin ja rooleja vaihtamalla koettelevat toistensa sietokykyä. Talvitien kuvituksessa on huumorin lisäksi kauneutta ja avaraa luonnontunnetta.

Erilaisuuden voima

Ville Hytönen kirjoittaa kiusaamisesta ja erilaisuudesta runoilijan ottein. Ei hän koketeeraa, mutta pieniä sanavalintoja myöten Hipinäaasi apinahiisi (Tammi, kuvittanut Matti Pikkujämsä) kiehtoo ja koskettaa.

Aasilla ja apinalla on omat erikoiset piirteensä ja niinpä he saavat naureskelevat eläimet kimppuunsa. Apina ja aasi ystävystyvät ja päättävät sinnikkäästi olla piittaamatta muiden riekkumisesta. Satu päättyy iloisissa ja huojentuneissa merkeissä, kun kaverukset huomaavat, että kaikki ovat keskenään erilaisia ”ja siksi lopulta niin samanlaisia”.

Matti Pikkujämsän kuvitus ilmentää tunteiden vaihtelua värien voimalla ja pehmentää tunnelmaa lämpimäksi ja humoristiseksi.

Pikkupoikaelämää

Pienen koulun puolustus

Kirsti Kuronen päättää helppolukuisen lastenkertomussarjansa kaksoispojista Nuutista ja Niilosta, jotka asuvat mummolassa omien vanhempien kuoltua auto-onnettomuudessa. Kuituset ja äidin kirje (Karisto, kuvittanut Jaakko Katajamäki) on lämminsävyinen tarina äidin 16-vuotiaana kirjoittaman kirjeen löytymisestä. ”Ei äiti ole muilla mailla. Äiti on meidän vieressä. Tässä ja aina”, kirjassa todetaan.

Ekaluokkalaiset harjoittelevat kevätjuhlanäytelmää ja viihtyvät pienessä ystävällisessä koulussaan. Tuore lastenkirjallisuus asettuu ajankohtaisella tavalla puolustamaan pieniä kouluja. Kuronen tasapainoilee mukavasti hilpeiden ja haikeiden asioiden välillä.

Kliseitä ja kepeyttä

Suomessa köyhyydestä kirjoitetaan vielä arastellen.

Englantilaisen Jacqueline Wilsonin humoristiset nuortenkirjat ovat meilläkin hyvin suosittuja. Salainen siskoni (Otava, suomentanut Terhi Leskinen) on tuttuun tapaan kepeästi juoksevaa tekstiä, vaikka kirjassa on yllättävän paljon nuortenkirjallisuuden harrastamia kliseitä.

1013kuukaudenkirjat3Erilaisista taustoista huolimatta Destiny ja Sunset ystävystyvät, ja pian ihmeelliset salaisuudet alkavat paljastua: tytöillä on sama isä, joka on kuuluisa rocktähti. Salaisen sukulaissuhteen lisäksi jännitetään nuorten talenttikisaa, ihmetellään kylmäkiskoista sosiaalityöntekijää ja vastenmielistä opettajaa sekä kuvataan nuorten elämää, jossa aikuiset ovat avuttomia ja lapsekkaita.

Nykyinen nuortenkirjallisuus vakuuttaa, että nuoret eivät saa apua elleivät itse ole tarpeeksi vahvoja taistelijoita. Englantilaisen nuortenkirjallisuuden hengessä Wilson kirjoittaa avoimesti köyhyydestä. Suomessa köyhyydestä kirjoitetaan vielä arastellen.

Ystävyyden tarina

Niina Hakalahti jatkaa kahden pikkupojan ystävyydestä kertovaa sarjaa Tuukka-Omar ja minilapset -kirjassaan (Tammi, kuvittanut Jukka Lemmetty). Tuukka-Omarin kiinteä ystävyyssuhde parhaaseen kaveriinsa Paavoon joutuu koetteille. Tuukka-Omarin Kasper-serkku saapuu Ruotsista vieraisille ja uusi tilanne aiheuttaa vaikka mitä hankaluuksia: Paavo muuttaa jopa puhetapansa äijämäiseksi. Tuukka-Omaria kalvaa mustasukkaisuus.

Hakalahti kirjoittaa hyväntuulisesti ja kepeästi, mutta tavoittaa poikien sielunliikkeet pohjiaan myöten. Kirjailija kunnioittaa lasten yksilöllisyyttä, eikä poikia ole puserrettu pirteään pikkujätkä-muottiin.

Tuukka-Omar on sydämenlämpöistä lastenkirjallisuutta, ja Jukka Lemmetyn piirrokset saavat hymyilemään.

Mopopoikien päristelyä

Nuortenkirjoissa onnellisuus on harvinaista.

Vielä sentään realistinen nuortenromaanikin houkuttelee esikoiskirjailijoita! Jyri Paretskoin Shell´s Angels (Karisto) kertoo nuorukaisten mopojengistä ja Henrin kuumaakin kuumemmasta ihastumisesta Millaan.

Kerronta takkuuntuu välillä turhan yksityiskohtaiseksi ja loppuratkaisun dramaattisuus tuntuu konservatiiviselta ratkaisulta, mutta muutoin Paretskoi kirjoittaa rattoisasti nuorten elämästä.

Kirjan alussa keskustellaan kotivaikeuksista: niin äidin kuolema kuin kotiväkivaltakin tulevat käsitellyiksi, sen jälkeen farssimaisia tilanteita sisältävä tarina pääsee vauhtiin.

Nuortenkirjoissa onnellisuus on harvinaista, mutta nyt ilo on pinnassa: ”Henri oli todella onnellinen, tämä oli elämää; mopo alla ja tie edessä, avoinna tähtiin saakka”.

Sytyttävä keskustelukirja

Nuortenkirjoissa käsiteltiin maahanmuuttajia paljon ennen kuin aikuisten kirjallisuudessa.

Suomessa puhutaan häkellyttävän vähän kansainvälisyyskasvatuksesta, vaikka tarvetta olisi. Anna Rastaan toimittama Kaikille lapsille -artikkelikokoelma (SKS) ilmestyy juuri oikealla hetkellä, ja se sisältää sytyttävää materiaalia keskustelun tueksi. Tokihan kirjassa on tieteellisen kielen muodikkaita iskusanoja aina trasnationaalista katseesta alkaen, mutta enimmäkseen se tarjoaa pohdittuja ja hyödyllisiä näkökulmia mm. suomalaisten lastenkirjojen kansainvälisyyskuvauksista, koulujen monikulttuurisuudesta ja ruotsalaisten koulukirjojen Afrikka-kuvasta.

1013kuukaudenkirjat5Päivi Heikkilä-Halttunen huomauttaa, että suomalaiset varhaisnuorten- ja nuortenkirjailijat käsittelivät esim. maahanmuuttajia paljon ennen aikuisten kaunokirjallisuutta. Sekin tulee selväksi, että lastenkirjat sieppasivat aikanaan lapset mukaan siirtomaavalta-ajan arvomaailmaan myös Suomessa. Kansainvälisyyskasvatus-termi tuntuu kirjassa nyt vaihtuneen monikulttuurisuuskasvatukseksi ja vieraskielisyys-sanan sijalle tarjotaan monikielisyyttä. Kansainvälisyys on sensitiivinen kysymys, mutta toivottavasti muuttuva terminologia ei ärsytä ihmisiä. Ja toivottavasti kansainvälisyyskasvatus-sana ei kokonaan katoa, sillä se sisältää myös rauhankasvatuksen.

PS

Tiedotusta kaivataan kaikilla mahdollisilla tavoilla

Suomalaiset rakastavat tuoteluetteloita: mitä paksumpi mainoskatalogi, sitä rattoisampaa. Niiden kanssa suunnataan ostoksille ja tehdään täsmäiskuja.

Kirjavalintojen tukimateriaali on sitä vastoin vähentynyt huolestuttavasti. Enää ei julkaista Vuoden kirjat -luetteloa, ei liioin kirjailijamatrikkelia eikä lasten- ja nuortenkirjallisuuteen hauskasti johdatellutta Mitä Missä Milloin junioria.

Omituisinta on se, että jotkin suuret kustantamot ovat jopa luopuneet painovuoden merkitsemisestä kirjoihin.

Yllättävän moni kirjasto on lopettanut pienten suositusmonisteiden laatimisen.

Järjestelmällisesti toimitetut luettelot eivät välttämättä ole siirtyneet verkkomaailmaan. Pätevästä tiedosta on surutta luovuttu.

Opettajat ja vanhemmat eivät ehkä aktiivisesti osaa hakeutua hajanaisen tiedon äärelle, siksi tarvitaan edelleen käteen sopivia pieniä listoja ja vinkkiluetteloita.

Lastenkirjallisuudesta ja lukemisesta kannattaa tiedottaa kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »