Siirry sisältöön
Kuukauden kirjat

Kesäkirjat vievät matkaan

05.06.2017 Ismo Loivamaa Piirros kirjasta Missä olet, prinssi Hurmelo?

Kuukauden kirjat

Osa piirroksesta kirjasta Missä olet prinssi Hurmelo?

Lastenkirjoissa kesä merkitsee retkiä ja jännitystä. Reissuilla opitaan myös kulttuurihistoriaa.

Lastendekkari

Jutta Tynkkysen Etsivätoimisto Mysteeri ja Pyhän Birman safiiri -lastendekkarissa roisto himoitsee Monte Cristallon kreivin kuuluisaa safiiria. Alakoulua käyvät etsivät pääsevät hyväntuulisessa dekkarissa tietysti rikollisen jäljille, ja Himalajan viidakoihinkin he johtolankoja seuratessaan joutuvat.

Etsivätoimisto Mysteeri aktivoi lukijaa aivan konkreettisesti: mukana on aarteidenetsintäseikkailua ja salapoliisitehtäviä. Varsinaisessa tarinassa tunnelmaa kohotetaan mm. etsivätoimiston kiehtovalla välineistöllä. Ei ole näkymättömän musteen voittanutta! Kolkoissa luolastoissa möyriminen kuuluu sekin kirjallisuudenlajin perinteisiin.

Uutta ja vanhaa

Katarina Mazettin Seikkailuserkut-dekkarisarjan aloitusosan Varjoja ja vakoojia (suom. Ulla Lempinen) takakannessa kerrotaan, että sarja on kirjailijan kunnianosoitus Enid Blytonin Viisikko-kirjoille. Esikuvallisuus onkin aivan ilmeinen: ruotsalaisetsivät jäävät yksin luotsisaarelle, jonka metsään tuntuu kätkeytyvän salaisuuksia.

Pitkän tovin vaikuttaa siltä, että moderni maailma hipaisee vain keveästi serkkuja. Nykyaikaan he linkittyvät esim. haaveilemalla tv:n kokkiohjelmaan pääsystä ja manailemalla tyylikkäästi englanniksi. Ja kirjan loppuun on tietysti koottu herkullisia ruokaohjeita.

Repliikeissä näpäytetään välillä viisikkomaiselle perinteelle:

”Me ei olla missään seikkailukirjassa.”

Kirjailija onnistuu lopulta yllättävän tehokkaasti ujuttamaan nykymaailman tarinaan, kun arvoitukseen liitetään pakolaisongelma. Seikkailuserkut joutuvat seuraamaan läheltä Algeriasta paenneiden lasten kohtaloa. Pakolaisongelman asiallisella taustoittamisella Mazetti herättää myötätuntoa. Kirjassa irtaannutaankin Blytonin ahtaasta ja vainoharhaisesta maailmankuvasta.

Ikuisia lapsia

Pienille koululaisille tarkoitetussa Anna ja Elvis ja vaahtokarkkivakooja -kirjassa (kuv. Katri Kirkkopelto) on samanlaista pirteää meuhkaamista kuin neljässä aiemmassakin osassa.

Maria Kuutti luottaa suoranuottiseen tilannehuumoriin ja leveään ilmaisuun. Pikkutytön äänellä kerrotussa tarinassa ei herkutella verbaalisilla vivahteilla, vaikka päähenkilö Anna kertookin pitävänsä sanoilla leikkimisestä.

Kirjassa vieraillaan Tampereella ja juostaan tutuissa turistikohteissa, joihin mukavaa vaihtelua tuo Vakoilumuseossa pistäytyminen. Jännitys ei jää vain museokierroksen varaan, sillä Annan seurue saa kintereilleen naamiaisasuisen kummajaisen.

Lukemisen ja leikkimisen korostaminen on kirjan painavinta antia. Anna haluaa isona kirjailijaksi, silloin hän arvelee voivansa jatkaa leikkimistä vielä aikuisenakin.

Pulmu lähtee etelään

Taaperokirjojen maailma on entistä avarampi, eikä niissä enää pysytellä pihapiirin rajoissa. Riina Katajavuoren ja Salla Savolaisen pahvisivuisessa katselukirjassa Pulmu reissaa matkustetaan etelään.

Nöpökuonoisen Pulmun voi kuvitella yhtä hyvin koiraksi kuin ihmiseksi, eikä määrittelyllä ole väliä. Tärkeintä ovat Pulmun kokemukset kulkuvälineissä ja matkalla. Pikkiriikkisiin tilanteisiin Katajavuori on saanut luontevasti mahtumaan kirjallista ilmavuutta:

”Hiekka on pehmeää. Varpaita naurattaa.”

Savolaisen kuvitus on sopivan selväpiirteistä, mutta silti ilmeikästä. Kuvitukseen kätkeytyy myös yksityiskohtia ja yllätyksiä.

Fillarilla sirkukseen

Ilon ja voimien löytämisestä kertoo Reetta Niemelän sepittämä ja Salla Savolaisen jännittävällä puupiirrostekniikalla kuvittama Siiran sirkusmatka. Öiseen aikaan arka Siira näkee sirkuksen mainosjulisteen ja päättää uskaltautua matkaan.

Hän suhaisee kunnostamallaan polkupyörällä Ötökkämetsän läpi sirkukseen, eikä piittaa äreästä rouva Jäärästä, joka syyttelee sirkukseen menijöitä tapainturmelijoiksi, työnvieroksujiksi ja immigranteiksi. Lapsi ei ehkä jokaista yksityiskohtaa ymmärrä, mutta sitäkin paremmin tarinan suuren ajatuksen elämänilosta ja aktiivisuudesta.

Siira palaa sirkusseikkailunsa jälkeen omaan tupaansa ja pingottaa narun omia temppujaan varten:

”Naru ulottuu kylän päästä päähän.”

Syvät metsäiset värit kuljettavat kirjassa tunnelmasta toiseen, ja lopussa lukijan on helppo eläytyä virkistyvän Siiran riemuun elämän avautumisesta.

Sankariponin matka

Ruotsalaisen Ingrid Flygaren ponikuvakirjoissa skotlanninponi Putti on tallin pienin, mutta onnistuu silti olemaan muille avuksi. Nyt on kiire, Putti! -kirjassa (suom. Mirkka Hynninen) poni pystyy pienuutensa turvin keplottelemaan itsensä aitauksen alitse hakemaan apua ähkyä potevalle hevoskaverilleen.

Kirjassa on aavistus ihmettä, mutta vielä enemmän hevostilan arkea, pohjoismaista maaseutua ja ystävyyttä.

Kuvakirjaikäinen lukija saa myös käsityksen lasten- ja nuortenkirjallisuuden pelimerkeistä: realismia tai satua, sankari tekee aina raskaan matkan ja palaa voittajana kotiin.

Moderni kosiomatka

Ranskalaisten Sylvie Misslinin ja Amandine Piun kuvakirjassa Missä olet, prinssi Hurmelo? (suom. Rauna Sirola) lukija pääsee valitsemaan seikkailun suunnan ja sakeuden. Prinsessaystävykset kyllästyvät odottelemaan prinssiä ja lähtevät vaaroja uhmaavalle matkalle etsimään sopivaa prinssiä.

Valitsipa lukija minkä tarinapolun tahansa, luvassa on seikkailun henkeä: lepakoita, karmivia hovimestareita, linnoja ja luolia. Prinssejä on monenlaisia kuten onnellisia loppujakin, sadussa muistutetaan.

Kieli on nykyaikaista; nämä prinsessat eivät halua ”missata” prinssejään. Modernia on sekin, että etsintäretken päätteeksi neitokaiset pääsevät mässäilemään linnan keittiöön. Keittiön kokkikuninkaat paljastuvat kirjan mukaan paremmaksi vaihtoehdoksi kuin satujen perinteiset prinssit. Joskus sietäisi miettiä, miksi lasten- ja nuortenkirjoissa ahmitaan ja herkutellaan entistä villimmin!

Normeja rikkomassa

Ruotsalaiset raportoivat lasten- ja nuortenkirjojen kiihtyvästä julkaisutahdista ja kasvavasta myynnistä. Kirjoissa rikotaan normeja: lapsille kerrotaan mm. köyhistä, pakolaisista ja transsukupuolisista ihmisistä.

Suomessakin normeja koetellaan, mutta vähäisemmin ja varovaisemmin. Köyhyys ja pakolaisuus koetaan edelleen kiusallisina kysymyksinä. Vaimea yhteiskunnallisuus voi hyvinkin olla suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden erityispiirre, mutta selitys voi olla sekin, ettei meillä enää suosita realistista kirjatyyppiä. Kaikessa pitää olla ihmeen tuntua. Fantasia ja monenlaiset kauhukuvitelmat korvaavat pian oman maailmamme.

Julkaisumäärän kaventuminen pakottaa miettimään, mistä aiheista lapsille ja nuorille meillä kirjoitetaan. Kuuluuhan yhteiskunta myös lapsille?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »