Siirry sisältöön
Kuukauden kirjat

Kesäisiä seikkailuja

05.06.2015 Ismo Loivamaa Kuvat Eläinten sukupuu -kirjasta.

Kuvakirjoissa on uhmakasta seikkailua ja lämpimiä kotihetkiä, mutta niissä käsitellään myös ajankohtaisia ongelmia.

Riina Katajavuoren ja sarjakuvataiteilija Christer Nuutisen kuvakirja Sumusaaren merirosvo (Karisto) rakentuu pienistä repliikeistä ja suurista tilanteista.

Kuva Eläinten sukupuu -kirjasta.

Kuva Eläinten sukupuu -kirjasta.

Tarinan kertoja on pikkutyttö, joka ilmoittaa tuntevansa meret kuin omat taskunsa. Ja hänen äitinsä on merirosvo, sen tyttö paljastaa heti alkajaisiksi. Karski tyyppi hän on itsekin ja tarinan edetessä myös sankaritekoihin yltävä luonnonsuojelija. Tyttö nimittäin puuttuu rautaisin ottein kalastusaluksen vääriin kalastustapoihin. Ajatus meren saastumisesta saa tytön toimimaan.

Kuvakirjallisuuden traditioita noudattaen seikkailu sammuu lopussa perheen yhteiseksi hetkeksi. Sarjakuvamainen ilmaisu sopii tarinaan, jossa ei pidetä suurta meteliä mielikuvituksen ja realismin rajoista. Hauskalla tavalla taas huomaa, miten suosittu tapahtumapaikka saari on nykyisessä lastenkirjallisuudessa.

Raskas aihe

Mummin muistisairaus

Kuvakirjoissa on alettu käsitellä isovanhempien muistisairauksia. Martina Baumbachin ja Michaela Heitmannin Mummin muisti oikkuilee (Mäkelä, suomentanut Seija Kukkonen) -kirjassa hapertuva mummi muuttaa Samun perheen luo.

’’Minusta tuntuu, että päästäni haihtuu joka yö pari muistoa lisää’’, mummi toteaa haikeasti.

Ripeästi etenevästä muistisairaudesta saa realistisen käsityksen, pahoja tapahtumia ja katoamisia riittää, mutta on kirjassa kauniitkin hetkensä. Samun ja mummin yhteinen avaruusleikki säilyy, vaikka mummi ei enää oikein lapsenlastaan tunnekaan.

Hiukan lyyriseen loppuun on ladattu harmoniaa ja tähtisen illan kauneutta. Aikuinen lukija ei tosin uskalla ajatella, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tarpeellinen kirja tasapainoilee lohdullisuuden ja raadollisuuden välillä.

Kirjassa miellyttää sekin, että se on käännetty saksalaiselta kielialueelta. Käännöskielien määrä supistuu pelottavaa tahtia, mutta kuvakirjoissa on vielä oikeaa kansainvälisyyttä.

Koira rikkoo arjen

 Anneli Kanto on käsitellyt Virtasen perheestä kertovassa kuvakirjasarjassaan lapsiperheiden arkisia ongelmia, mm. kateutta, pimeyden pelkoa ja esikoulun aloittamista. Virtasen lapset ja pentu (Karisto, kuvittanut Noora Katto) kertoo koiranpennun hankkimisesta ja siitä, kun kaikki ei sujukaan suunnitelmien mukaan. Naapurista hankittu supersöpö sekarotuinen pentu ei ole kiltti ja tottelevainen, vaan oikea riiviö. Koiran hoitaminen ei osoittaudu alkuunkaan helpoksi, vaikka perheessä on viisi lasta. Vanhemmat uhkaavat palauttaa pennun, ja vasta pelottava mahdollisuus saa lapset pohtimaan, miten voivat järkevästi osallistua koiran hoitamiseen.

Huumoria on sen verran runsaasti, että kirja ei pääse maistumaan läksyttävältä kasvatusmateriaalilta. Kanto ja Noora Katto eivät peittele vastuullisuuden viestiään, mutta keinona käytetään ronskia huumoria.

Tuhlaajapojan paluu

Seikkailemisesta, suurista kokemuksista ja viimein myös kodin turvallisuudesta kertoo niin ikään Kauno Karhuntassun matka maailmalle (Mäkelä, suomentanut Seija Kukkonen). Katja Reiderin ja Tim Warnesin kuvakirjassa pikkukarhu lähtee tympääntyneenä äidin luota suureen maailmaan. Seurakseen se saa kavereitaan, ja matkasta tulee tietysti jännittävä.

Turvallinen seikkailu

Aavikot, vuoristot ja vesistöt tulevat tutuiksi, ja kuvituksessa niistä on saatu kaikki irti. Välillä värit helottavat kuumeisina, välillä ne sulavat silmiä hiveleviksi. Idylli ja karuus kohtaavat kuvissa.

Kotiin palaaminen ja äidin lempeä hyssyttely ovat tietysti kuvakirjallisuuden sitkeimpiä aiheita, mutta tuttuudestaan huolimatta uhmakkaan pikkukarhun kokemukset koskettavat tälläkin kertaa. Lapsilukija pääsee seikkailemaan turvallisissa rajoissa.

Pomppuretki maailmalle

 Iso pomppupeti (Mäkelä, suomentanut Raija Rintamäki) on täynnä pienten lasten iloista temmellystä. Julia Jarmanin ja Adrian Reynaldsin kuvakirjassa Pyry ja Piia pomppivat sängyssä ja saavat seurakseen hiiren ja lopulta muhkean norsun. Arkisesta lähtöasetelmasta tempaudutaan hurjaan avaruusseikkailuun. Rankan leikin päätteeksi pomppupeti hiljenee ja vanhemmat käyvät toivottamassa lapsille hyvää yötä.

Realismi ja mielikuvitus, vauhti ja rauha ovat aurinkoisesti kuvitetussa kirjassa kauniisti tasapainossa. Hauskaa jännitystä tarinaan tulee, kun aina vain isompi eläin pyrkii mukaan pomppimaan. Suppea tarina hyödyntää satujen ja lastenrunojen rakennetta.

Tavallista arkea

Eppu Nuotio ja kuvittaja Aino Louhi aloittavat Fiinu-tytöstä kertovan kuvakirjasarjan. Tämä vai tuo? Viljan syntymäpäivät -nimisessä kuvakirjassa (Bazar) Fiinu ja äiti valmistautuvat Viljan syntymäpäiväjuhliin, mikä vaatii monenmoista nopeaa päätöstä alkaen juhlapukeutumisesta.

Arkipäivästä kertovia lastenkertomuksia ei enää juuri julkaista, niinpä on hyvä, että kotimaisissa kuvakirjoissa käsitellään suomalaista lapsuutta. Harmi vain, että pienten lasten kuvakirjatkin jakaantuvat niin selvästi tyttö- tai poikatarinoiksi. Yhteistä, iloista lapsuutta ei tunnu nykyisin olevan. Kirjan aukeamat näyttävät vähän kalvakoilta.

Lämmin lapsuusmuistelu

Rollari-kamaa

Rolling Stonesin kitaristi Keith Richards kertoo isoisästään ja ensimmäisestä kitarastaan lastenkirjassa Ukki ja minä (Like, kuvittanut Theodora Richards, suomentanut Petri Leppänen). Kirja sisältää tietysti sellaisia maagisia hetkiä, jotka johdattelevat pientä poikaa musiikin maailmaan. Ukki vie pojan esim. soitinkaupan verstaaseen:

”Se oli kuin taikuutta. Istuin hyllyllä ja katselin.”

Kitarat kiehtovat poikaa, mutta yhtä vahvasti kerrotaan myös isovanhemman ja lapsen lämpimästä kohtaamisesta. Pienin elein Richards tavoittaa pitkien kävelymatkojen tunnelman.

”Ukin kanssa ei koskaan voinut tietää, minne päätyisi”, hän toteaa. Sukupolvien ketjua jatkaa Keith Richardsin tytär Theodora, joka palasi kuvitustyötä varten isänsä lapsuusmaisemiin Englantiin.

Lasten sanaleikit

Sanataidekasvatus yleistyy hyvää vauhtia, ja saatavilla on jo tehtäväkirjojakin. Maami Mustikka (Bazar) sisältää satuja, satutehtäviä ja askarteluohjeita kotien ja taidekasvatuksen tueksi.

Eppu Nuotion kirjoittamat sadut ovat hiukan epätasaisia, mutta toimiviksi ne muuttuvat Maami Snellmanin laatimien tehtävien kanssa. Parhaimmillaan saduissa on houkuttelevaa mielikuvituksellisuutta, kuten vaikkapa silloin, kun kirjan nimisadun tyttö sujahtaa yöunien ajaksi mustikan sisään. Satu tuo hauskasti mieleen Topeliuksen Vattumadon.

Kirjan satutehtävissä herkutellaan mielikuvituksella ja puuhaillaan mahdollisimman monipuolisesti ja kekseliäästi.

Sanna Pelliccioni on tehnyt askarteluvinkit ja kirjan retrohenkisen kuvituksen.

Kiertokäynti eläinmuseossa

Upea tietokirja

Kuva Eläinten sukupuu -kirjasta.Eläinten sukupuu (Nemo, suomentanut Jukka Koskelainen) on jäsennetty kuin opastetuksi kierrokseksi eläinmuseossa. Kirjan tekijät Katie Scott ja Jenny Broom ovat museon kuraattoreita, jotka johdattelevat lukijaa salista toiseen. Ja kun aiheena on miljoonien vuosien aikana kehittynyt elämänpuu, on kirjakin välttämättä suuri ja näyttävä.

Sienieläimistä alkava kierros päättyy valaisiin, ja sivuja kannattelee esipuheen ajatus elämän monimuotoisuudesta. Sekin sanotaan, ettei ilman hyvin erikoisia eläimiä olisi ehkä mielikuvitustakaan.

Lasten eläinkirjojen ikuinen suosikki on tietysti dinosaurus, mutta välillä on hyvä perehtyä laveampaankin tarjontaan. Eläinlajien luokittelu ei tee kirjasta raskasta, vaan pikemminkin houkuttelee vertailemaan ja ihmettelemään. Elinympäristöjen esittely autiomaasta tundraan kuuluu luontevasti kirjan antimiin. Hyvin jäsennetty tietoaines ja mielenkiintoiset yksityiskohdat sopivat mainiosti samaan pakettiin.

Lukemisen asialla

Ja taas pieruhuumoria…

Maria Kuutti jatkaa hyväntuulista, perhekeskeistä lastenkirjasarjaansa teoksella Anna ja Elvis mummolassa (Karisto, kuvittaneet Katri Kirkkopelto ja Ilmari Kettunen). Kahdeksanvuotias Anna joutuu viikoksi mummolaan, kun vanhemmat lähtevät Italian-lomalle. Lastenkirjojen tapaan mummo on varsin erikoista tekoa, eikä huumori aina tunnu briljantilta.

 Makuasiaksi jää myös kirjan pieruhuumori. Ehkä se on lastenkirjallisuudessa välttämätöntä?

Annan lomaseuraksi saapuva Elvis-poika sitä vastoin on omintakeisempi tuttavuus, joka tuo tarinaan inhimillisyyttä. Anna on intohimoinen lastenkirjojen ahmija, niinpä kertomuksessa viitataan vaikka kuinka moneen lastenkirjasuosikkiin. Se tuntuu sekä luontevalta että tärkeältä kirjavinkkaukselta.

Kirjasta löytyy myös hienoista koulupolitiikan kritiikkiä, kun Elvis kertoo, miten koulussa oli jouduttu tinkimään askartelutarvikkeista, kun ”määrärahat olivat huvenneet tietoteknisiin ratkaisuihin”. Pelottavan ajankohtaista on sekin, että jotkut Annan luokkatoveritytöt pitävät leikkimistä jo liian lapsellisena!

PS

Tyttöjen valoisa maailma

Kirjastonhoitajat tietävät, että nuoret rakastavat maailmanlopusta ja kuolemasta kertovia kirjoja. Hyvä kirja itkettää ja koskettaa. Ja mitä ankarammin kirjailijat taistelevat lukijoista sitä kovemmaksi ja kohtalokkaammaksi nuortenkirjallisuus käy.

1970-luvun paljon parjattu ongelmarealismi on tehnyt synkeän paluun.

Lohtua murheeseen tuo höyhenen keveä chiclit-kirjallisuus, nuorten tyttöjen hilpeä ja toiveikas viihde. Tyttöjen viihdekirjoissa jatketaan elämää ja sinnitellään vaikeuksista huolimatta.

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »