Siirry sisältöön
Kolumni

Silmänkääntötemppuja

07.01.2020 Päivi Alasalmi Mara Leppä

Päivi Alasalmi kirjailija

Päivi Alasalmen oli välillä esitettävä Lenita Airisto -paperinukkea ja pompittava sivusuunnassa toinen käsi lanteilla varastaakseen lastensa huomion.

Nyt kun lapseni ovat jo isoja, toinen minua päätä pitempi ja toinenkin korkokengissä, voin ryhtyä muistelemaan heidän lapsuuttaan. Heillä on 10,5 kuukautta ikäeroa ja heitä luultiin usein kaksosiksi, varsinkin kun kuljetin heitä kaksosrattailla.

Miksi tuo toinen on noin paljon pienempi? minulta saatettiin kysyä kuin olisin suosinut toista ruokapöydässä ja toinen olisi saanut tyytyä vähempään. No, koska he eivät ole kaksosia vaan sisaruksia.

Kun tyttäreni oli pari viikkoa vanha, lähdin pojan kanssa lähipuistoon. Tyttö jäi kotiin nukkumaan isänsä valvontaan. Työnsin poikaa rattaissa, ja vajaa vuosikas katseli innoissaan vastaantulijoita. Törmäsimme entiseen naapuriimme, jonka olin nähnyt viimeksi odottaessani ensimmäistä lastani.

Oi, tässäkö tämä vauvasi nyt on? Voi kuinka suloinen!

Ihastelimme yhdessä poikaa. Entinen naapuri kyseli, millaista arki on ollut vauvan kanssa. Kerroin hupaisia anekdootteja tämän siihenastisesta elämästä, mutta jostain syystä en kyennyt mainitsemaan, että meille syntyi toissaviikolla jo toinenkin vauva. Nainen hyvästeli minut lämpimästi ja toivotti perheellemme onnea.

Tähän päivään asti olen miettinyt, miksen pystynyt kertomaan hänelle toisesta lapsesta. Pelkäsinkö, että hänen silmänsä pyöristyisivät pikkuisen ja hänen kasvoilleen leviäisi epäuskoinen ilme?

Kuten sille rouvalle, joka näki minut kuudennella kuulla raskaana pukkaamassa seitsenkuista poikaa vaunuissa.

Kenen lapsi tuo on? Se ei voi olla sinun! hän ihmetteli.

Sain tehdä pitkän työn vakuuttaakseni, että ihme tapahtui, ja 35-vuotias tuli heti uudestaan raskaaksi. Aikaa ei ollut hukattavaksi. Sitä paitsi olen aina tykännyt urakkatöistä.

Lasten niukkaakin niukemmasta ikäerosta johtui, että heillä oli koko ajan kovaa vääntöä. Kun toinen lapsista oppi sanomaan R-kirjaimen, toinen ei voinut jäädä pekkaa pahemmaksi. Niinpä hän lausui sen ensimmäistä kertaa jo saman päivän iltana.

Heidän kilpailuhenkensä oli kova, ja tappelunnujakat ryydittivät eloisaa ja äänekästä arkeamme niin, että sain olla keksimässä aina uusia keinoja, joilla saisin heidät rauhoittumaan.

Kerran olin tekemässä ruokaa, kun olohuoneesta alkoi kuulua taas tuttu älämölö. En olisi millään jaksanut kuunnella sitä juuri silloin. Menin lasten luo ja osoitin suu auki ja ihastuksesta melkeinpä mykkänä televisiota, josta tuli juuri luonto-ohjelma.

Katsokaa, pingviini!

Salamannopeasti molemmat taaperot käänsivät katseensa televisioon ja jäivät tuijottamaan hiiskumatta maailman suurinta ihmettä, pingviiniä. Se olikin niin kiinnostava, että rähinä jäi sikseen.

Pingviinitemppu ei onnistunut toiste. Lapset oppivat, että pingviinejä näkyy televisiossa tuon tuostakin, kuten kaikkea muutakin, ja harvoin mitään aivan satumaisen ihmeellistä.

Herra Pingviini opetti kuitenkin äidille, että jekkuja ja silmänkääntötemppuja on oltava pussissa tiukan tilanteen varalle. Joskus minun oli jopa esitettävä Lenita Airisto -paperinukkea ja pompittava sivusuunnassa toinen käsi lanteilla. Sillä esityksellä saatiin kullannuppujen huomio varastetuksi ja ohjatuksi toisaalle.

”Minäpä otan aikaa, kauanko sinulla menee, kun olet yöpuvussa ja hampaat pestyinä sängyssä.”

”Kumpi teistä ehtii ensiksi pestä kädet ja tulla ruokapöytään istumaan?”

Näin pelastettiin tilanne taas muutamaksi hetkeksi eteenpäin.

Niin se vain on: joskus lasta on jallitettava ihan hänen omaksi parhaakseen.

Päivi Alasalmi on akaalainen kirjailija, satukirjailija ja kahden lapsen äiti.

Nyt, kun olet lukenut jutun, haluaisimme kertoa Sinulle,

että julkaisemme aina joitakin lehden juttuja verkossa ilmaiseksi. Näin siksi, että tärkeä ja asiantunteva tieto lapsista ja perheistä olisi mahdollisimman monen saatavilla.

Lehtitilauksista saatavilla tuloilla pystymme kuitenkin tekemään laadukkaampaa ja monipuolisempaa lehteä. Haluaisitko auttaa meitä siinä? Tilaamalla Lapsen Maailman printti- tai digilehden tuet samalla Lastensuojelun Keskusliiton työtä lapsen oikeuksien edistämiseksi.

Painatamme lehden Punamustan painotalossa Joensuussa. Punamustalle on myönnetty Joutsenmerkki eli Pohjoismainen Ympäristömerkki. Lehti painetaan PEFC-sertifioidulle paperille, johon käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä ja valvotuista kohteista. Tämä tiedoksi sinulle, jota paperisen lehden ekologinen jalanjälki huolettaa.

2 vastausta artikkeliin “Silmänkääntötemppuja”

  1. Annikki-mummo sanoo:

    Omat lapseni olivat helppoja. Kolme vuotta vanhempi isoveli kohteli hellästi pikkusiskoa. Lastenlapseni, kaksi tyttöä, joilla kaksi ja puoli vuotta ikäeroa, ottavat monesti yhteen, sanallisesti ja fyysisesti. Ihan on tuttua mummolle tuo temppujen keksiminen. Itsekin tappelin siskoni usein kanssa, ja jäi mieleen äidin lause: Riita poikki ja puolet mulle!

  2. Päivi Alasalmi sanoo:

    Muistan itsekin kuulleeni tuon lauseen lapsena. Se pysäytti minut miettimään, miten riidasta voisi muka antaa puolet pois. Sitä miettiessäni riita olikin mennyt jo poikki.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »