Siirry sisältöön
Kolumni

Johanna Korhonen: Ystäväshoppailu kammottaa

24.09.2018 Johanna Korhonen Katriina Roiha ja Heidi Söyrinki

Kuva Katriina Roiha, kuvankäsittely Heidi Söyrinki.

Johanna Korhonen ajattelee ystävistään kiitollisena, että jonkinlainen yhteydenpito voidaan katsoa jopa inhimilliseksi velvollisuudeksi.

Onko ihmisellä velvollisuutta olla ystävä toiselle? Pala nousi kurkkuun, kun luin parikymppisestä naisesta, joka oli saanut elämänsä ensimmäisen ystävän vasta aikuisena. Koko nuoruusajan Elli oli tottunut kuulemaan kavereiltaan tai ”kavereiltaan” että ”he ovat ihan kyllästyneitä minuun”.

Miten tuommoisen lauseen soidessa ylipäätään pystyy kasvamaan aikuiseksi?

Samoihin aikoihin luin toimittajakollegan kolumnin muodikkaasta aiheesta: näin hankkiudut eroon ikävistä ystävistä. Älä anna tylsän tyypin varastaa aikaasi ja energiaasi, kirjoittaja opasti. Valitse tarkkaan ihmiset, joiden kanssa kaveeraat. Valitse vain sellaisia ystäviä, joiden kanssa sinulla on hauskaa ja joista saat energiaa ja virkistystä. Kun tylsimys soittaa tai tekstaa, älä vastaa. Jos hän änkeää seuraasi mesessä tai livenä, vetoa kiireeseen. Näin ääliöt vähitellen kaikkoavat, ja saat elää täysillä vain hyvien tyyppien kanssa.

Näin ne Ellin tutut varmaan olivat tehneet. Tuloksena oli yksinäinen nuori nainen, jonka kasvuun ja kehitykseen ystävättömyys oli vaikuttanut monin tavoin.

Aikuisille ystävät ovat tarpeen yhtä lailla. Michiganin yliopiston viimevuotisen tutkimuksen mukaan ystävät saattavat olla jopa perhettä tärkeämpi hyvinvointitekijä. Tutkimuksessa oli mukana 280 000 ihmistä sadasta maasta, ja tulokset kaikkialta olivat samansuuntaisia.

Ystävyyssuhteiden merkitys jopa kasvaa iän myötä. Ystävyyssuhteet vähentävät sairastumisriskiä ja tekevät elämästä merkityksellistä. Jos perhe hajoaa, turva ja jatkuvuus löytyvät ystävistä.

Saman tutkimuksen mukaan ikäihmisten ystävyyssuhteet rikastuttivat elämää jopa enemmän kuin perhe. Ystävyyssuhteita eivät kuormita perhesuhteiden painolastit, ja siksi niissä voi ehkä hengittää vapaammin.

Tunnen suurta vastenmielisyyttä lukiessani naistenlehtien ohjeita ystävistä eroon pääsemiseksi. Ystäväshoppailu on ideana ällöttävä. Ymmärrän, että on tilanteita, joissa raskaasta ja liikaa vaativasta ystävyyssuhteesta on parempi irrottautua. Se on kuitenkin eri asia kuin ystävien ”valinta” parhaat päältä -tekniikalla.

Lastemme ollessa päiväkoti-ikäisiä osallistuin keskusteluun siitä, voiko ketään ”pakottaa” ystäväksi toiselle; onko toisin sanoen mitään tehtävissä, jos joku lapsi jää ryhmästä syrjään ja yksin.

On, paljonkin. Ystäväksi ei ketään pakoteta, mutta kaveruuteen voidaan jopa velvoittaa. Jokaisen kanssa leikkii joku, kaikki otetaan mukaan eikä yhdellekään lapselle sanota, ettei häntä toivota porukkaan. Saati, että häneen oltaisiin ”kyllästyneitä”.

Minä olen se koulunpihan ujo tyttö, joka ilman rohkeampien kutsua olisin voinut jäädä yksin. Ystävistäni kiitollisena ajattelen, että jonkinlainen yhteydenpito voidaan katsoa myös inhimilliseksi velvollisuudeksi.

Jos jokainen ajattelisi, että pitää yhteyttä myös muihin kuin bestiksiinsä ja kutsuu tuntemistaan ihmisistä aina mukaan myös muita kuin listaykkösiä, yksinäisyys vähentyisi.

Ei-niin-mahtavakin vuorovaikutus antaa ihmisille tilaisuuksia tutustua, avautua, tehdä elämässään tilaa toisilleen. Tuttavuus kasvaa kaveruudeksi ja ihan oikeaksi ystävyydeksikin johon kuuluvat sekä hyvät että huonot hetket.

Kuva Katriina Roiha, kuvankäsittely Heidi Söyrinki.Johanna Korhonen on kustantaja, toimittaja ja kirkkolaulaja, jonka perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi lasta.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »