Siirry sisältöön
Kolumni

Anni Kytömäki: Lyhyen ihmisen pitkä taival

02.12.2016 Anni Kytömäki

Kuva Katriina Roiha, kuvankäsittely Heidi Söyrinki.

Kuva Katriina Roiha, kuvankäsittely Heidi Söyrinki.

Anni Kytömäki muistelee kasvukipuaan, jota aiheutti pituus – tai oikeammin sen puute.

Oli syksy 1989. Välitunti päättyi. Lähdin muiden lasten joukossa siirtymään koulun sisätiloihin, kun rinnakkaisluokkalainen tyttö äkkäsi minut. Hän katsoi minua päästä varpaisiin ja tokaisi: ”Miten kukaan voi olla noin lyhyt! Siis ootko sä muka kolmannella! Ekalla tai ehkä just ja just tokalla!”

Olin silloin vähän yli 130 senttimetriä pitkä. Olin aina ollut luokan pienimpiä, mutta en ollut mieltänyt itseäni mitenkään käsittämättömän lyhyeksi. Rinnakkaisluokkalainen oli ensimmäinen, joka moitti lyhyyttäni. Vaikka hän ei suoranaisesti haukkunut, sydämistyin. Sanoja kannatteli iva, jota en ollut ennen saanut osakseni.

Lyhyys alkoi hävettää. Vuosi vuoden jälkeen terveydenhoitaja piirsi pituuskäyrää, joka matoi alinta viivaa pitkin. Odotin kasvupyrähdystä, mutta sitä ei tullut. Jäin 156 senttimetriin, vajaat 10 senttiä alle naisten keskipituuden.

Pituuteen vaikuttavat ennen kaikkea perintötekijät ja ravitsemus. Geenien saneleman maksimipituuden voi tavoittaa, jos ihminen parin ensimmäisen elinvuotensa aikana saa riittävästi vitamiineja, hivenaineita ja proteiineja.

Tiede-lehden (3/2014) mukaan Homo sapiens -lajin edustajat olivat jo 200 000 vuotta sitten suunnilleen samanpituisia kuin nykyään, sillä pyynti- ja keräilytaloudessa ravinto oli monipuolisempaa kuin myöhemmin. Maatalouteen siirtymisen jälkeen ravinto köyhtyi ja keskipituus laski. Länsimaissa päästiin kivikauden keskimittoihin vasta 1900-luvulla. Ihmiset alkoivat kasvaa, kun ravitsemusta ja hygieniaa ryhdyttiin tietoisesti kohentamaan.

Pituutta pidetään edelleen yhtenä hyvinvoinnin indikaattorina. Yleistysten on tapana olla liian jyrkkiä, niin tässäkin tapauksessa. On varmasti totta, että pituus saattaa viestiä otollisista kasvuoloista. Kääntäen ei kuitenkaan voida väittää, että lyhyys ilmentäisi huono-osaisuutta.

Pitkäksi kasvamisesta tuntuu tulleen itseisarvo, jota ei sovi kyseenalaistaa, vaikka keskipituutta lyhyempiä ihmisiä on paljon. Minäkään en enää kouluaikojen jälkeen ole mieltänyt itseäni poikkeuksellisen lyhyeksi, sillä tuttavapiiriini on liittynyt monia lyhyempiä tai vain hieman pitempiä ihmisiä. Saimme lapsina kylliksi ruokaa ja vointimme on hyvä.

Lyhyyden negatiiviset vaikutukset todentuvat selvimmin vilkkailla kävelykaduilla, joilla jyrätyksi tulemisen tunne on arkea. Myös tilaisuuksissa, joissa seisotaan, lyhyt kokee huonommuutta: pienikokoinen saatetaan sivuuttaa keskusteluissa, koska häntä ei yksinkertaisesti ”nähdä”.

En enää missään nimessä tahtoisi olla pitempi.

Luontoharrastuksen myötä aloin oivaltaa, että lyhyt on lyhyt ainoastaan ihmisten ilmoilla. Metsässä pienikokoisuudesta on etua. Pieni pystyy puikkelehtimaan oksien alta ja kalliosolien läpi helpommin kuin pitkä. Hän pääsee ahtaisiin luoliin ja muihin jännittäviin paikkoihin, joihin kookas ei mahdu.

Lyhyys on ekologisestikin järkevää. Lyhyen ihmisen vaatteet, jalkineet ja polkupyörä ovat pienempiä kuin pitkän, joten varusteisiin tarvitaan vähemmän materiaa. Hupenevien luonnonvarojen maapallolla perusterveen ihmisen pienikokoisuus ei siis millään muotoa ole ongelma.

En enää missään nimessä tahtoisi olla pitempi.

Jos lyhyt lapsi tai aikuinen kokee olevansa epäkelpo, suosittelen lääkkeeksi paitsi metsää myös kotiseutumuseota. Museoiden tuolit, pöydät, oviaukot, kiesit ja työvälineet näyttävät järjestään itselle mitoitetuilta.

Sata vuotta sitten suomalaiset olivat keskimäärin noin 10 senttiä lyhyempiä kuin nykyään. Sirojen rekien ja jakkaroiden äärellä olo tuntuu kotoisalta: Ihmiset eivät aina ole olleet jättiläisiä. Kuljemme lyhyiden jäljillä.

Kuva Katriina Roiha, kuvankäsittely Heidi Söyrinki.Anni Kytömäki on kirjailija ja metsänkulkija, jonka kotona asuu kolme eri-ikäistä mieshenkilöä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »