Lastensuojelun Keskusliiton kuukausijulkaisu 
YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsia ovat kaikki alle 18-vuotiaat, siis myös täysi-ikäisyyttä jo lähestyvät nuoret. Heillä on sopimuksen mukaan oikeus esimerkiksi erityiseen suojeluun ja huolenpitoon siinä missä nuoremmillakin.
Samaan aikaan on tietysti totta, että nuori ymmärtää asioita eri tavalla kuin pieni lapsi ja kykenee itsenäisesti moneen. Itse asiassa yhteiskuntamme jopa edellyttää tätä: jo 15–16-vuotiaana nuoret tekevät toisen asteen koulutuksen osalta niin suuria ja merkittäviä valintoja, että voi kysyä, edellytetäänkö nuorilta liian varhain liian paljon.
Suomalaisessa kulttuurissa arvostetaan kovasti itsenäisyyttä ja pärjäämistä. Tämä näkyy myös siinä, että nuoret muuttavat vanhempiensa luota eurooppalaisittain varsin varhain. Meillä pitkään kotona asuvaa nuorta miestä saatetaan kutsua pilkallisesti peräkammarin pojaksi.
Lastensuojelun Keskusliitto selvitti 16-vuotiaiden nuorten mielipiteitä itsenäisestä asumisesta.
Kyselyyn vastanneiden mielestä sopiva ikä muuttaa vanhempien luota on 18 vuotta. He korostivat kuitenkin, että sopiva ikä on yksilöllinen ja riippuu elämäntilanteesta, esimerkiksi opinnoista tai työpaikan saannista. Silti nuoret eivät laajalti haasta kulttuurista odotusta varhaisesta itsenäistymisestä.
Useimmiten vanhempien luota muuttamisessa on kyse nuoren halusta itsenäistyä.
Osa nuorista joutuu kuitenkin muuttamaan jo toisen asteen opintojen vuoksi, jos mielii opiskella. Oppilaitosverkosto on harventunut niin, ettei opintojen suorittaminen kotona asuen ole mahdollista kaikille. Etenkin erityisen tuen tarpeessa olevien nuorten näkökulmasta alueen koulutustarjonta voi olla vähäistä tai jopa olematonta.
Keskusliiton kyselyssä 60 prosenttia nuorista oli sitä mieltä, että toinen aste pitäisi voida suorittaa ilman, että sitä varten tarvitsee muuttaa vanhempien luota.
Nuoret oppivat itsenäisen asumisen edellyttämiä taitoja vähitellen niin kotona, koulussa kuin erilaisissa vapaa-ajan toiminnoissa.
Lastensuojelun Keskusliiton 4.8. julkaistava selvitys piirtää aiheesta ilahduttavan kuvan, mutta nostaa esiin myös huolenaiheita.
Kaikki nuoret eivät saa kasvaessaan riittäviä eväitä itsenäiseen elämään. Se näkyy esimerkiksi erilaisten itsenäistymisen tukea tarjoavien järjestöjen työssä sekä lastensuojelun jälkihuollossa. Koronakeväänä moni yksin asuva koki ahdistavana sen, ettei toisia ihmisiä voinut tavata. Osalle nuorista yksinäisyys ja tukiverkostojen puute oli kuitenkin arkea jo ennen epidemiaa.
Vanhempien luota muuttaminen tai täysi-ikäistyminen ei tarkoita tuen tarpeen loppumista niidenkään nuorten osalta, joiden kasvuolosuhteet ovat hyvät ja perheen tuki vahva. Jokainen meistä tarvitsee toisia ihmisiä, kuka milläkin tapaa. Erilaisten arjen taitojen lisäksi jokaisella nuorella (ja aikuisellakin!) pitäisi olla joku, jonka kanssa voi keskustella omasta elämästään ja miettiä valintojaan.
Jotta nuorille tarjottava tuki ja palvelut vastaisivat tarpeita, on tärkeää kerätä päätöksenteon tueksi tietoa nuorten kokemuksista. He tuntevat oman arkensa parhaiten. On myös oleellista, että nuoret pääsevät osallistumaan palvelujen kehittämiseen.
Jokaisella nuorella on oikeus voimavaraistavaan kasvuympäristöön, joka antaa mahdollisuuden levittää siivet ja löytää omannäköinen polku kohti aikuisuutta.
Tutustu Lastensuojelun Keskusliiton kyselyyn: Ensiaskel tulevaisuuteen – 16-vuotiaiden nuorten ajatuksia itsenäisestä asumisesta
