Siirry sisältöön
Tarinoita lastensuojelusta

Yksin kaikkien kanssa

31.03.2020

Seepran lapsi Tarinoita lastensuojelusta pääkuva

Nimimerkki Seepran lapsi asuu tällä hetkellä itsenäisesti tukiasunnossa. Hänen perheensä asuu hajallaan toisistaan, kaikki eri paikkakunnilla ja ystävätkin ovat etäällä. Mitä ajatuksia korona-ajan eristäytyminen nostaa pintaan lastensuojelun kokeneelle nuorelle?

Sitä istuu yksinään kotinsa eri nurkissa miettien mitä nyt. Olen istunut jokaisella tuolilla vuorotellen, maannut lattialla, istunut parvekkeen keinutuolissa ja miettinyt. Olo on epätodellinen, sekava ja erityisesti yksinäinen. Olen yksin kaiken tämän keskellä, vaikka yhdessä kaikkien muiden kanssa. Kaikki meistä ovat tässä tilanteessa, mutta silti minä olen yksin tässä sängyn reunalla. Olen aina viihtynyt paljon yksin kotona, mutta silloin minulla on ollut vaihtoehtoja. Normaalisti voisin mennä seurakuntamme tiloihin, missä olisi aina joku, jonka kanssa rupatella, tai minne vaan pyörimään. Nyt, kun ei ole sellaista vaihtoehtoa, yksin kotona istuminen tuntuu risyttävän pientä maailmaani suuresti.  

Olen monet kerrat ottanut puhelimen käteeni, selannut jokaisen yhteystiedon, joka minulla on ja lopulta vain laittanut puhelimen pois. Olen halunnut soittaa tai laittaa viestiä monille, joko kertoakseni kuinka ympärilläni roihuavat ahdistuksen harmaat, polttavat liekit ja kuinka niiden savu tukehduttaa minut. Olen halunnut kertoa, kuinka onnellinen olen, että kyseinen henkilö on olemassa ja kysellä kuulumisia. Mutta en ole kyennyt. 

Emme ole yksin, vaikka olisimmekin.

En varmasti ole ainoa, jonka on vaikeaa ottaa yhteyttä toisiin. Mistä sitä tietää, vaikka juuri hän, jolle olet useita kertoja halunnut laittaa viestiä, mutta et kuitenkaan ole, kaipaisi sitä viestiä luvattoman paljon. Tässä tilanteessa, missä olemme kaikki eristettyjä oman kodin seinien sisään, on vielä tavallistakin tärkeämpää laittaa se viesti. Vaikka vastaus olisi lyhyt ja ympäripyöreä, kysymys voi ilahduttaa sen saajaa niin, että hän jaksaa taas seuraavaan hetkeen. 

Emme ole yksin, vaikka olisimmekin. Näkymätön lanka yhdistää meitä. Käyttäkää sitä lankaa. Ottakaa puhelin käteen ja soittakaa. Tämä aika, kun ei voi olla yhtä kiireinen kuin normaalisti, on oiva aika ottaa yhteys johonkuhun, johon on aina ollut tarkoitus, mutta ei ole ehtinyt. Jos kuitenkin on niin, että puhelin ei piipahda, vaikka kuinka toivoisit, muista, että et silti ole yksin. Voit itsekin soittaa. Tai sitten voit opetella viihtymään omassa seurassasi. 

Olen päivittäisillä metsäkävelyilläni huomannut, että moni suomalainen menee kriisin keskellä metsään ja oikein sankoin joukoin menevätkin. Se on maagista, miten yksinäisyyden aikana nuo metsän hiljaiset rasahdukset tuovat meidät kaikki tahoillamme yhteen. Elämän pieni kantava voima löytyy pienistä asioista eikä suurista kokonaisuuksista. Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty. En minäkään oikeasti näe useinkaan niitä pieniä asioita, sillä yleiskuvalla kaikki on suoraan sanottuna mennyt päin kuusen oksia. 

Oma perheeni asuu hajallaan toisistaan, kaikki eri paikkakunnilla ja ystävätkin ovat etäällä tai vain liian etäisiä. Kukaan ei ole siinä ihan lähellä eikä kukaan tunnu ymmärtävän, miten minuun sattuu.  

Monet kerrat olen tämän kriisin aikana pelännyt, että en kestä enää. Olen pelännyt ja pelkään, että tämä on minun tarinani viimeinen luku. En ole pelännyt sairastuvani, olen pelännyt musertuvani. Luulen, että monet ovat kokeneet samankaltaisia tunteita, kun ei ole ketään, jolle laittaa viestiä tai ei vain oikein osaa, kehtaa, mitä vaan.  

Olen kuunnellut paljon Kauko Röyhkän ja Riku Mattilan kappaletta nimeltä Helvetti. Sanat ovat jotenkin osuneet kohdalleni. Olen saanut voimaa ajatuksesta, että joku on kirjoittanut tuon laulun. Hän on jollain tavalla kokenut samankaltaisia tunteita kuin minäkin nyt, en ole ainoa.  

En ole pelännyt sairastuvani, olen pelännyt musertuvani.

En voi olla ainoa, joka tuntee hajoavansa yksinäisyyteen sekä kouralliseen muita negatiivisia tunteita. Enkä minä oikeasti tiedä, miten tästä selviää. Asiaa voi pahentaa epätietoisuus siitä, miten kauan tämä poikkeuksellinen tilanne yhteiskunnan sulkeutumisesta kestää. Minä ainakin pelkään, mitä tämä tekee yhteiskunnallemme. Erityisesti sille osaa yhteiskuntaa, joka oli jo valmiiksi hiukan sirpaleinen. Jokainen yksilö on osa isompaa kuvaa ja jo yhden hajoaminen voi hajottaa useampia. Sitäkin minä pelkään.  

Mutta älkää nyt ainakaan sulkeko puhelinta ja poistako mahdollisuutta olla yhteydessä johonkuhun. Puhuminen ja kirjoittaminen voi lohduttaa. Jos todella ei ole ketään tuttua tai läheistä, jolle laittaa viestiä, on aina yleisiä numeroita, johon soittaa, tukichatteja, jos puhuminen on hankalaa. Kriisipäivystyksestä voi saada apua pahan paikan tullen 

Älä jää yksin, älä anna maailman murskata sinua, sillä varmasti löytyy joku, joka sinua jää kaipaamaan. Meistä jokainen tarvitsee toista ihmistä enemmän tai vähemmän. Ja ennemmin tai myöhemmin meistä jokaista tarvitsee joku. Meillä kaikilla on merkitys ja kaikki tapahtuu syystä, siihen minä olen horjumatta aina uskonut.  

Tämäkin tilanne tulee väistymään ja tästä luvusta opitut taidot tulevat kantamaan hedelmää. 

Seepran lapsi

Seepran lapsi on 18-vuotias opiskelija Espoosta. Kirjoittaminen on hänelle henkireikä asioiden käsittelemisessä ja hän tahtoo vaikuttaa kirjoittamalla. Lastensuojelu tuli Seepran lapsen elämään monia vuosia sitten lastensuojeluilmoituksen kautta, mistä hän on kiitollinen, sillä sosiaalityöntekijä näytti hänelle, että maailmassa on aikuisia, jotka välittävät ja huolehtivat. Tällä hetkellä hän asuu tukiasunnossa itsenäisesti.  

Lastensuojeluilmoitus oli merkki siitä, että minusta välitetään, vaikka en sitä silloin tajunnutkaan.

Seepran lapsi blogikuva

Kuva: Aino Sutinen

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »