Päivän sanoja

Ilmoittauduin pajaan lähes samalta istumalta ja kerroin siitä myös eteenpäin muutamalle lastensuojelutaustaiselle kaverilleni, joista yksi lähti innoissaan mukaani kirjoittamaan. Työpajaviikonlopun odottaminen oli jännittävää, sillä en tiennyt yhtään mitä oli tulossa. Mistä kirjoittaisimme? Millaisia muut pajaan osallistuvat olisivat, entä Elina Hirvonen? Miten syvälle vaikeisiinkin aiheisiin menisimme, ja kirjoittaisimmeko pitkiä tarinoita vaiko lyhyitä intensiivisiä katkelmia omista kokemuksistamme? 

Oma tavoitteeni oli pajan avulla herätellä jäänyttä kirjoittamisharrastusta. Vielä lukiossa – ja etenkin peruskoulussa – kirjoitin paljon erilaisia kaunokirjallisia tekstejä. Toki niistä suurin osa oli palautettavia koulutehtäviä, mutta kirjoitin myös paljon itsenäisesti. Kiinnostukseni kirjallisuutta kohtaan puhkesi jo nuorena, ja uskon lukemisharrastukseni vaikuttaneen eniten intoon luoda omia tekstejä. 

“jännitystä ilmassa. kymmenen enemmän tai vähemmän toisilleen tuntematonta ihmistä
pöydän ympärillä koneidensa ääressä. miltä näytän tai vaikutan muiden silmissä? olenko
liian puhelias, meikitön, rohkea vai omituinen? olen keskellä. kaikki vaikuttavat viisailta ja
mukavilta ihmisiltä. koen, että tästä voisi tullakin jotain vähän suurempaa. janottaa vieläkin
kahden vesilasillisen jälkeen. kuulen joka puolelta nopeaa ja hieman aggressiivista
naputusta.

mistä tässä oikein pitäisi kirjoittaa? hassu, hieman makea haju tulvii jostakin.
hajuvesi? toivottavasti ei rupea särkemään päätä. olenpas hidas kirjoittamaan muihin
verrattuna, päähän ei pälkähdä ajatuksia. hmmm… nälkä. mitähän ruokaa tänään on? olisi
pitänyt syödä jotain ennen lähtöä. miksi pitää aina lähteä niin myöhässä?” 

Oheinen katkelma on osa ensimmäisestä tekstistäni, tehtävästä Päivän sanoja, minkä Elina ohjasi meidät kirjoittamaan. Tarkoituksena oli vain kirjoittaa mahdollisimman ajattelematta, assosioiden asioita ilman suurempia tulkintoja ja antaa tekstin syntyä katkeamatta hetkeksikään. Työpaja koostui muistakin lyhyistä kirjoitustehtävistä, jotka pyörivät enemmän tai vähemmän lastensuojelun aihepiirissä.  

Omakohtaisista asioista kirjoittaminen kävi yllättävänkin helposti. Tieto siitä, ettei tekstien koskaan välttämättä tarvitsisi nähdä päivänvaloa, antoi rohkeutta kirjoittaa itselleen aroistakin aiheista ilman kovia paineita. Olen toiminut kokemusasiantuntijana Helsingin kaupungin perhehoidon kokemusasiantuntijaryhmässä usean vuoden ajan, joten olen sitä kautta tottunut jakamaan omia kokemuksiani muille. Lastensuojelutaustastani kertominen on minulle nykyään matalan kynnyksen asia, mutta niin ei ole ollut aina. 

Toisissa kirjoitusharjoituksissa annettiin luovat kädet kirjoittaa esimerkiksi kuvan perusteella, kun taas toisia varten Elina oli laatinut tarkemman ohjeistuksen, jonka kautta oli helpompi tarttua aiheeseen. Tekstejä sai jatkaa ja hioa oman halunsa mukaan työpajan jälkeen, jos joku, tai vaikka kaikki, tuntui jääneen vielä kesken. Jotkut teksteistä ovat koneellani yhä keskeneräisinä, mutta tarkoitukseni on palata niihin, kun oikea aika koittaa. 

Kuten jo edellä mainitsin, pääasiassa kirjoittaminen kävi helposti. Osa aiheista oli kuitenkin vaikeita ja ajatuksien tallentaminen näkyville tietokoneen ruudulle tuntui takeltelevalta. Kaikkia käsiteltäviä asioita en edes muistanut ja myönnän joutuneeni käyttämään hieman mielikuvitusta esimerkiksi ajatellessani itseäni lapsena ja sen aikaisia tuntemuksiani. Kaiken kaikkiaan työpaja oli opettavainen kokemus, jonka avulla pääsimme pidemmälle, kuin olin uskaltanut edes haaveilla. 

Ensimmäisen tekstin katkelmassa totean, että pajasta voisi tulla jotain suurempaa, mutta en todellakaan kuvitellut olevani osa kirjan kirjoittajakaartia vuoden sisällä ensimmäisestä työpajasta. Tuntuu suoraan sanottuna pähkähullulta, että meidän teksteistämme on saatu tuotettua jotain näin konkreettista, ja että minun ihan ikiomia tekstejäni voi pian lukea ihan oikeasta kirjasta. 

 Kesäheinä Kesäheinä on parikymppinen yliopistoon pyrkivä helsinkiläinen. Lapsena lastensuojelun asiakkuus merkitsi hänelle häpeää ja epäonnistumista, mutta myös toivoa ja tukea. Kesäheinä on kokenut vajaassa kymmenessä vuodessa kaikki lastensuojelun vaiheet avohuollosta ja sijoituksesta kotiutuksen kautta jälkihuoltoon.   Kesäheinän tekevät onnelliseksi hitaat sunnuntaipäivät, syksyn kauneus ja uudet mahdollisuudet.   [caption id="attachment_31613" align="alignnone" width="300"] Kuva: Aino Sutinen[/caption]