Siirry sisältöön
Tarinoita lastensuojelusta

Liikaa vaiettu

02.08.2019

Liian moni tietää, kärsii, vaikenee. Asia, josta kukaan ei halua puhua, mutta joka koskettaa hyvin monia, liian monia.

Asia, jonka kokeneita on aivan liikaa, joka ikinen on liikaa. Rankka aihe, hirvittävä kokemus, elinikäinen painajainen. Liian moni häpeää itseään, pelkää elämää, vetäytyy syrjään. Moni menettää lapsuutensa, eikä haluta puhua siitä. Aina jää jälki, näkymätön, syvälle sieluun.

Mieli suojelee, tavallaan, mutta lähes aina se ilmenee painajaisina, ahdistuksena, masennuksena. Liian monia oireita, joita on hankala tulkita. Tunteita, joita itsekään ei tiedä. Apua on hankalaa saada, sitä harvoin saa pyytämättä. Ja yleensä silloin, kun sitä eniten tarvitsisi, ei osata, ei uskalleta, ei jakseta pyytää.

Ja tekijät, he pääsevät liian helpolla. Heidän tuomionsa kestää liian vähän aikaa, uhrin elämässä se kulkee aina. Se on se piru, joka kulkee olkapäällä. Se on se pelko, joka pitää kädestä. Se on se arpi, joka säilyy sydämessä. Se on se luottamus, joka puukottaa selkään. Se on liian suuri asia ymmärtää.

Tyttö istuu
yksin kivellä,
sivusta katsoen
muiden leikkejä
Ken kosketti perhosen siipeä?

Ei koskaan oppinut
elämään ryhmässä.
Luonto, eläimet,
niin rauhaisaa.
Ihmisiä hän pelkää.
Ken kosketti perhosen siipeä?

Muiden ihmetellessä
lapsuuden maailmaa,
yksin hän sulkee silmänsä,
liikaa nähneenä.
Ken kosketti perhosen siipeä?

Kenties, vielä joskus
oppii löytämään
tien vihallensa,
kivullensa.
Ken kosketti perhosen siipeä?

Ei irti maasta pääse
unelmiinsa lentämään
sielulla rikkoutuneella.
Ken kosketti perhosen siipeä?

Kun on särkynyt, on luottaminen kerta toisensa jälkeen hankalampaa. Luulisi, että mitä useammin luottaa, sitä helpompaa se on. Mutta se ei aina mene niin. Mitä herkemmin luottaa, sitä herkemmin tulee petetyksi, satutetuksi. Ja mitä useammin sattuu, sitä enemmän pelkää luottaa.

Liikaa satutetun sydämen kanssa on hankala elää. Ja vaikka aika parantaa haavat, arvet ovat ikuiset.

Perhonen

Perhosen lapsuuteen kuului hyvin pienestä lähtien hyväksikäyttöä ja väkivaltaa perheessä. Kun muuta keinoa ei ollut, hän purki tunteitaan kirjoittamalla. Apua hän sai liian myöhään, vasta teini-ikäisenä. Silloin hän pääsi perhekotiin, jonka työntekijä on edelleenkin läsnä ja tukena hänen arjessaan. Perhekodissa oli talli, ja hevoset ovat edelleenkin Perhoselle tärkeitä.

Nyt Perhonen on aikuinen, mutta hänen sisällään elää edelleen se pieni tyttö, rikottu perhonen. Hänen elämässään on ollut terapiaa ja sairaalajaksoja, mutta myös ihanan miehen tapaaminen ja naimisiinmeno.

”Toukasta tulee liian varhain perhonen jonka repaleiset siivet eivät kanna.”

Kuva: Aino Sutinen

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »