Hyppää sisältöön

Viisi syytä pelata lautapelejä

Julkaistu
Viisi syytä pelata lautapelejä

Välivuotta viettävä Taiteilijamme tekee lähtöä keskiviikkoiltana. Hänellä on mukanaan kaksi suurta kassia täynnä tavaraa.

”Mihis olet lähössä?” kysäisen.

”Lautapeli-iltaan”, huikkaa hän.

”Mitä-mitä-mitä?”

”Niin. Me pelataan lautapelejä.”

”Ok. Mitä lautapelejä pelaatte?”

Dixitiä, Carcassonnea, Afrikan tähteä, Muuttuvaa labyrinttiä, Block out! -peliä…”

Oi miten paljon muistoja tulvehtii mieleen lautapeleistä! Noita samoja pelejä pelattiin lasten kanssa, kun he olivat pienempiä. Lisäksi vielä Kimbleä ja Junior Aliasta. Dixit on ihana ranskalainen peli, jossa on kauniita, mielikuvia herättäviä taidekortteja. Siinä pitää mystisen kuvailun perusteella arvata toisen kortteja.

Muumipeli 1980-luvulta hivelee silmää ja on yllättävän piinaavan jännittävä. Taitelija löysi sen kirpputorilta kahdella eurolla.

Ja ennen lasten tuloa pelattiin muiden pariskuntien kanssa. Miten hauskaa ja kiihkeää oli pelata Aliasta ja Trivial Pursuitia. Kyllä vain, tappio tuntui karvaalta, mutta aina pelin jälkeen sitä yllätti itsensä yhä uudelleen hipelöimästä pahvista koteloa. Jos vaikka onni kääntyisi. Ja kun se joskus kääntyi, voi miten hyvältä voittaminen tuntuikaan!

Tätä peliä en suosittele heikohermoisille enkä appivanhempien kanssa pelattavaksi.

Muistatko Terapia-pelin 90-luvulta? Siinä oli ilkeitä kysymyksiä muista pelaajista, kuten ”kenet arvioisit epärehellisimmäksi?” tai ”kuka pelaajista eniten haluaisi hallita maailmaa?” Miksihän tuollainenkin peli on keksitty ja mikä siinä muka oli ”terapiaa”? Yhdessä tultiin siihen tulokseen, että kaikki pelit eivät tosiaankaan vahvista yhteishenkeä ja ystävyyttä. Terapia haudattiin hiljaa komeron perimmäisimpään nurkkaan. En kehtaisi viedä sitä edes kierrätyskeskukseen. Ties vaikka hajottaisin jonkun parisuhteen.

Se on vain peliä, sanotaan. Mutta peli voi hetkessä paljastaa enemmän kanssapelaajasta kuin puolen vuoden terapiasessiot.

Kuka haluaa aina voittaa eikä kestä häviötä edes lapselle? Kuka yrittää huijata? Kuka hyvää hyvyyttään antaa muiden voittaa? Kenen katkera mieli jatkuu pelin jälkeenkin? Kuka on niin ylivoimainen visuaalisessa hahmottamisessa, ettei kukaan halua pelata hänen kanssaa Blitziä?

Peli saattaa auttaaa löytämään omat vahvuutensa. Ahkera pelaaminen myös saa rentoutumaan pelin vietäväksi ja siten kestämään häviötäkin paremmin.

Millainenkohan oli ensimmäinen lautapeli?

Usean lähteen perusteella ensimmäinen lautapeli oli tiettävästi vuonna 3100 ennen ajanlaskua Egyptissä pelattu Senet. Sitä on kuvattu hieroglyfeissä ja haudoissa. Senet perustui onneen, ja siksi sen voittajien arveltiin olevan jumalien erityisessä suojeluksessa.

Puoliso löysi lontoolaisesta kirjakaupasta lautapelikirjan, jossa on erilaisia ikivanhoja lautapelejä ympäri maailmaa. Esimerkiksi atsteekit pelasivat jo 200 vuotta ennen ajanlaskua strategiapeli Patollia uskonnollisissa rituaaleissa, ja sitä pelataan edelleen Meksikossa.

Jo atsteekit pelasivat tätä…

Tässä ainakin viisi syytä pelata lautapelejä perheenjäsenten ja ystävien kanssa:

1. Lautapeli avaa aikuisille oven takaisin lapsuuden, luovuuden ja leikin maailmaan.

2. Lapselle pelit opettavat ihmiselämän sääntöjä: on odotettava vuoroaan ja on opittava myös pettymään. Huijaamista ei hyväksytä!

3. Pelit ovat hauskaa yhteistä ajanvietettä. Tutkimusten mukaan ne vahvistavat sosiaalisia suhteita ja hyvää mieltä.

4. Pelit ovat hyvää aivojumppaa. Monet pelit parantavat muistia, ongelmanratkaisutaitoja, regointinopeutta, keskittymiskykyä ja jopa motoriikkaa, kuten Block out -torninrakennuspeli.

5. Useimpiin lautapeleihin on sisäänrakennettu tärkeä totuus elämästä: kaikki ei ole kiinni taidosta, vaan nyös onnella on näppinsä pelissä.

Lähteitä:

https://www.psychologytoday.com/us/articles/199807/wanna-play

https://theconversation.com/play-games-with-your-kids-this-summer-to-boost-their-brains-94568