Sammunut nuori voi olla hengenvaarassa
”Kyllä mää tiiän”, poika sanoo ja heilauttaa aavistuksen loukkaantuneena toispuoleisesti pitkää lettiään. Hänellä on yllään rispaantunut farkkuliivinsä ja repaleiset farkut. Tennarijalka vipattaa sisäistä tahtia sairaalan tuolinjalan vieressä.
”Niin sää tiiät. Mutta mää kysynkin koska mää en tiiä”, sanon.
Olen juuri kysynyt diabeteshoitajalta, miten alkoholi ja diabetes sopivat yhteen. Huonosti, hän vastaa. Kun maksa keskittyy käsittelemään alkoholia, se ei pysty paikkaamaan matalaa verensokeria glukoosilla. Yksi kalja tai viinilasillinen menettelee, tosin siihenkään ei kannusteta, mutta vaarallinen yhdistelmästä tulee humalassa. Jos on humalassa, hypoa ei huomaa.
Oikeastaan tiesin tämän jo, koska olen D1-teinien vanhempien suljetussa face-ryhmässä lukenut surullisia tarinoita oksennuslammikossa ravintolan vessassa makaavista nuorista, joiden taskusta tai laukusta löytyy verensokerimittari. Harva osaa siinä tilanteessa auttaa oikein. Siinä tilanteessa tilataan ambulanssi ja mahdollisesti mitataan verensokeri. Siinä järjestyksessä. Mitään insuliineja ei ruveta pistelemään tajuttomaan ihmiseen. Jos diabetes ei ole tuttu, on parempi vain tilata ambulanssi.
Hoitaja sanoo saman vähän pehmeämmin:
”Tietääkö sun kaverit, että sulla on diabetes? Jos sä oot humalassa ja haiset viinalle, kaikki ajattelee, että sä oot vaan sammunut eikä tee mitään. Kukaan ei tajua, että sun verensokeri saattaa olla vaarallisen matalalla. Diabetes-ranneketta kannattaisi käyttää.”
Poika kuuntelee hiljaa. Kiitän itseäni, että kehtasin kysyä tästä. Kiitän mielessäni hoitajaa, joka suhtautuu tähän asiallisesti, saarnaamaan sortumatta.
”Vaikka alkoholissa on hiilihydraatteja, siitä ei pistetä yhtään lisää inskaa. Mutta sitten jos syö ja juo paljon, saattaakin mennä ketoasidoosin puolelle” hoitaja jatkaa.
”Eli käytännössä tasapainoa on tosi vaikea löytää?” kysyn.
”Näin se on. Jos hän sattuisi tulemaan humalassa kotiin, niin sinuna kyllä mittailisin yöllä. Nukkumaan menessä verensokerin olisi hyvä olla siinä kahdentoista paikkeilla.”
Juuri kun yömittailuista on päästy… Toisaalta onneksi pojan kaveripiiriin – vaikka rokkareita ovatkin – ei kuulu kaljoittelua harrastavia eikä hän itsekään ole tiettävästi edes kokeillut, joten huoli on ehkä ennenaikainen. Olen iloinen, ettei kaljoittelu ole enää niin ”coolia” kuin omassa nuoruudessani.
Sovitaan pojan kanssa, että lähellä 18-vuotispäivää saa kotona maistaa olutta, jos kiinnostaa. Armonaikaa siis vielä pari vuotta. Siihen hän tyytyy. Toistaiseksi.
Luitko jo ”Miksi ihmiset sairastuvat?”
Lue lisää diabeteksesta ja alkoholista:
Verensokerimittari auttaa tuntemaan pullonhengen
