Hyppää sisältöön

Osaatko toimia hätätilanteessa?

Moni lapsi tai nuori kantaa koulurepussaan salaisuutta, josta meidän kaikkien aikuisten olisi hyvä tietää. Osaatko hätätilanteessa käyttää adrenaliini-injektoria? Entä osaatko auttaa alhaisesta verensokerista oireilevaa?
Julkaistu
Teksti Tuija Siljamäki
Kuvat Scott Webb/Unsplash
Osaatko toimia hätätilanteessa?

Lauantaina vietetään 112-päivää. Sillä halutaan lisätä kansalaisten turvallisuustietoutta.

Joissakin lasten ja nuorten pitkäaikaissairauksissa on melko tavallista, että toisen ihmisen apua tarvitaan. Jokainen on velvollinen auttamaan. Pienellä teolla voi pelastaa ihmishengen.

Lapsi tai nuori viettää suuren osan päivästään koulussa. Siksi on tärkeää, että hän voi tuntea olevansa turvassa myös koulussa. Myös vanhempien huolta hälventää, jos lapsen voi päästää kouluun turvallisin mielin.

Tyypin 1 diabetesta sairasta voi tarvita ensiavuksi sokeripitoista juomista tai syömistä välttääkseen tajunnan heikentymisen. Allerginen taas voi tarvita adrenaalinipistoksen, jos on vahingossa syönyt ruoka-ainetta, jolle on allerginen. Vanhemmat kokevat, että tietoa näistä sairauksista pitää levittää. Auttamisen pitäisi kuulua kansalaistaitoihin.

Anafylaksia on äkillinen ja henkeä uhkaava yliherkkyysreaktio, jonka voi saada vaikkapa ampiaisenpistoksesta tai ruoka-aineesta, jolle on allerginen. Tavallisimpia allergisen reaktion aiheuttajia ovat maito, kananmunat ja pähkinät. Anafylaksiariskisellä on mukanaan lääkärin määräämät omat helppokäyttöiset adrenaliini-injektorit. Täältä voit katsoa, kuinka se pistetään (Allergia-, Iho- ja Astmaliitto, YouTube). Kun adrenaliinipistos on annettu, tulee sen jälkeen soittaa hätäkeskukseen, numeroon 112.

Anafylaksiassa oireet alkavat nopeasti ja se vaatii välitöntä hoitoa. Tyypillisiä oireita ovat iho-oireet kuten nokkosihottuma, ihon kutina tai turvotus, hengityselinten oireet kuten hengitysvaikeus, yskä ja limaisuus, verenkiertoelimistön oireet kuten sydämen tykyttely tai verenpaineen lasku sekä suoliston ja vatsan alueen oireet. Ilman ensiapua oireet etenevät ja pahenevat ja aiheuttavat henkilölle kuoleman vaaran.

Lapsen oikeuksien sopimuksessa, 24 artiklassa, todetaan, että ”lapsella on oikeus nauttia parhaasta mahdollisesta terveydentilasta sekä sairauksien hoitamiseen ja kuntoutukseen tarkoitetuista palveluista”.

Lapsella ja nuorella on oikeus niin turvalliseen koulupäivään kuin vapaa-aikaankin.

 

Aiemmin aiheesta:

Onko sairas lapsi heitteillä koulussa?

Kiitos Sinulle opettaja, joka jaksat kannustaa diabeetikkolasta

Sammunut nuori voi olla hengenvaarassa

Hypoglykemian eli matalan verensokerin oireita ovat:

– Heikotus tai huimaus

– Nälän tunne

– Vapina

– Hikinen, kylmänkostea iho

– Sekavuus

– Tavallisesta poikkeava käytös

Diabeetikon ensiapu on sokeri

  • 4–8 palaa sokeria tai rypälesokeria (Siripiri, Dexal)
  • lasillinen (1–2 desilitraa) täysmehua tai sokerillista virvoitusjuomaa
  • keskikokoinen hedelmä
  • purkki tai puikko jäätelöä
  • ruokalusikallinen hunajaa, 1–2 ruokalusikallista rusinoita
  • muuta nopeasti syötävää sokeripitoista.

Jos diabeetikko on tajuton, on hälytettävä ambulanssi hätänumerosta 112.

Tarkista, että tajuttoman hengitys kulkee vapaasti ja käännä hänet kylkiasentoon.

Tajuttomalle EI KOSKAAN saa antaa syömistä tai juomista tukehtumisvaaran vuoksi. Tajuton on ihminen, joka makaa velttona ja/tai kouristaa.

(Lähde: Diabetesliitto)

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *