Hyppää sisältöön

Onko juominen oma asia?

Kuinka usein vieläkin vanhemman oikeus juoda on isompi kuin lapsen oikeus terveelliseen kasvuympäristöön?
Julkaistu
Onko juominen oma asia?

Dzenina Lukac/Pexels

”Miksi en saa juoda?” kysyi isä. Koska emme tykkää siitä. Koska se on itsellesikin haitallista. Nämä selitykset eivät päihderiippuvaiselle kelpaa. Hän pitää kiinni itsemääräämisoikeudestaan. Samalla hän tulee talloneeksi meidän, lastensa oikeutta terveeseen kasvuympäristöön.

Miksi ihminen ei saa juoda, jos haluaa? Miksi ihminen ei saa tuhota itseään, jos haluaa? Saahan hän sen tehdä, mutta on toinen juttu, saako hän pakottaa perheen seuraamaan sitä. Lapsen keinot ovat siinä tilanteessa vähissä. Hän voi joko alistua hiljaa tai huutaen. Voihan hän tehdä itsestään ja sisaruksistaan lastensuojeluilmoituksen, jos vain osaa. Siitäkin on hyviä esimerkkejä, kuten tässä Lapsen Maailman jutussa.

Kuinka usein vieläkin vanhemman oikeus juoda on isompi kuin lapsen oikeus terveelliseen kasvuympäristöön?

Oma ratkaisuni oli muuttaa pois kotoa heti kun mahdollista.

Oliko se liian myöhään? Se kysymys pulpahtaa aika ajoin edelleen pinnalle, esimerkiki kun ilmestyy uutta tutkimustietoa perheenjäsenen päihteidenkäytön vaikutuksista läheisiin.

Ja sitähän kertyy. Ei ole kyse pelkästään päihderiippuvaisen omista vahingoista, vaan myös puolison ja lasten terveydestä.

Tuoreen islantilaistutkimuksen mukaan päihderiippuvaisen perheen muut jäsenet olivat huomattavan ahdistuneita, stressaantuneita ja masentuneita verrattuna muuhun kansaan. Perinnöksi päihderiippuvaisen perheessä kasvamisesta saadaan muun muassa epäluulo muita ihmisiä kohtaan. Ihminen, joka on pienestä pitäen tottunut siihen, että lupaukset rikotaan, ei luota muihin ihmisiin. Onko se kovin yllättävää?

Jos mietitään päihdeongelmien yhteiskunnalle aiheuttamia kustannuksia, ne pitää kertoa perheenjäsenten määrällä. Mitä maksavat nuoren ennenaikaisen uupumisen tai masennuksen vuoksi menetetyt työtunnit? Mitä maksaa työikäisen mielenterveys? Mitä maksavat stressisairaudet?

Millaista elämäni olisi ilman näitä lapsuudenkokemuksia, mietin välillä. Ne ovat haavoittaneet, mutta tuoneet myös paljon vahvuuksia, kuten herkkyyttä ja empatiakykyä. En olisi sama ihminen ilman niitä. Silti antaisin mielelläni pois sen äärimmäisen stressaavan avuttomuudentunteen, jonka vanhemman holtiton juominen lapsessa aiheuttaa.

Lapsi haluaisi auttaa päihderiippuvaista vanhempaansa, mutta eihän hän pysty. Lapsi ei vielä ymmärrä, etteivät kaikki aikuisetkaan pysty, siksi hänenkään ei tarvitsisi edes yrittää.

Lapsi ei tiedä, ettei pullojen tai lompakon piilottaminen auta. Eikä auta kilttinä oleminenkaan tai erinomaiset kouluarvosanat. Se voisi auttaa lasta, että joku sanoisi: kuule, ei sinun tarvitse yrittää niin kovasti.

Kuule, ei lapsen tarvitse miettiä tuollaisia.

 

Tuija Siljamäki

 

Aiemmin samasta aiheesta:

Kirje isälle, joka kuoli turhaan

Onko alkoholistia oikeutta rakastaa?