Näin selviydyt, lukiolainen!
Tunnettu aivotutkija, nykyisin kasvatustieteen professori Minna Huotilainen julkaisi alkuvuodesta Lukiolaisen selviytymisoppaan (2021, PS-kustannus). Kirjassa tarjoillaan monenlaisia hyödyllisiä vinkkejä niin lukiolaisen opiskelutekniikoista kuin hyvinvoinnistakin, ja se on suunnattu lukiolaiselle ja hänen vanhemmilleen. Kokemusasiantuntijoina kirjassa ovat Huotilaisen omat tyttäret, Taimi ja Helmi. Molemmat ovat suorittaneet lukion lähivuosina.
Taimi Huotilainen aikoi lääkäriksi, ja valitsi siksi lukiossa aineet, joiden avulla pääsisi varmimmin lääketieteelliseen todistusvalinnan kautta. Hänen lukujärjestyksensä täyttyi: pitkää matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa ja biologiaa. Hän opiskeli lukuisia vaikeita aineita, jotka eivät kiinnostaneet, mutta jotka hän koki välttämättömiksi tulevaisuudenhaaveensa vuoksi. Jaksaminen oli koetuksella, joten hänen oli pidennettävä lukiota kolmeen ja puoleen vuoteen. Lukion edetessä hänen haaveensa muuttui ja opiskelumotivaatio lopahti. ”Olisi varmaankin ollut viisaampaa opiskella niitä aineita, jotka tuntuivat kiinnostavilta, ja jättää enemmän aikaa esimerkiksi taito- ja taideaineille vastapainoksi lukuaineiden opiskelulle”, hän kirjoittaa.
Huotilaisen molemmat tyttäret kävivät lukion pidennettynä. Aivoterveyden asiantuntijana Huotilainen on huolissaan siitä, ettei nuorille jää riittävästi tilaa hyvinvointia ylläpitäville asioille, kuten unelle, liikunnalle ja musiikille. Unen ja oppimisen yhteydelle on kirjassa omistettu kokonainen luku. Jopa puolet oppimisesta tapahtuu yöllä nukkuessa!
Äitinä Huotilainen piti tärkeänä pitää huolta siitä, ettei lukio jyrää alleen tyttärien liikunta- ja musiikkiharrastuksia. Hänen omaan lukioaikaansa verrattuna nykylukio tuntui ”jotenkin liian vakavalta, kun heti puhuttiin ylioppilaskirjoituksista ja opiskelemaan pyrkimisestä lukion jälkeen. Hurjia paineita alkoi kasaantua alusta alkaen.” Oppimisen asiantuntijana Huotilainen pitää mahdollisena, että ”lukio voi itse asiassa joissain tapauksissa estää oppimista ja vahvistaa niitä eroja, joita oppimisen mahdollisuuksissa on lukion alussa.” Näinhän ei todellakaan pitäisi olla!
Kirjan loppuosassa Huotilainen kertoo, mitä taitoja työelämän tutkijoiden mielestä tulevaisuudessa tarvitaan. Näitä ovat muun muassa empatia, yhteistyötaidot, monenlaiset viestintätaidot kirjoittamisesta suulliseen viestintään, teknologian hyödyntämisen taidot ja ymmärrys globaalista vastuusta, ihmisoikeuksista, tasa-arvosta ja ympäristökysymyksistä. Kun nuori siis suunnittelee tulevaa työuraansa, ammattinimikettä tärkeämpää on kehittää näitä maailman parantamiseen tähtääviä taitoja. Huotilaisen viesti on lohdullinen: unelmiin on monta reittiä, jos yksi reitti ei onnistu, voi aina yrittää toista.
Kirjassa käsitellään myös erityistapauksia, kuten pitkäaikaissairauksia ja sairastumista lukion tai ylioppilaskirjoitusten aikana. Myös diabetes mainitaan lyhyesti.
Tätä ei kirjassa kerrota, mutta otan asian esille. Melko harva nimittäin tietää, että tyypin 1 diabetesta sairastavat saavat lääkärintodistuksella lisäaikaa ylioppilaskirjoituksiin. Tyypin 1 diabetes kun on sairaus, joka vaikuttaa tajunnan tasoon ja keskittymiseen. Jokainen tietää, miten alhainen verensokeri tekee olon huippovaksi, kun taas korkea verensokeri saattaa väsyttää. Stressihormoni adrenaliini taas yleensä nostaa verensokereita. Kirjoituksiin osallistuva diabeetikko joutuu seuraamaan verensokeriaan ja mahdollisesti korjaamaan sitä. Toimenpiteet vievät aikaa ja häiritsevät keskittymistä. Lisäksi olon korjaantuminen voi kestää. Siksi on kohtuullista antaa heille lisäaikaa.
Lukiolaisen selviytymisoppaan tärkein sanoma lukiolaisille on: nuku hyvin, harrasta ja lue itseäsi kiinnostavia aineita, näin pidät huolta jaksamisestasi ja unelmistasi! Ja vanhemmille sanoma on: pidä huolta nuoren jaksamisesta, vala toivoa tulevaisuuteen!
Tuija Siljamäki
Samasta aiheesta:
Onko lukio enää yleissivistävä?
Kiitos sinulle opettaja, joka jaksat kannustaa diabeetikkolasta!
