Miksi ruokakeskusteluissa pahoitetaan mieliä?
Esikoiseni on tulossa päivälliselle poikaystävänsä kanssa. Laadin tässä kauppalistaa: nauravia porkkanoita, iloisia kaalinpäitä, hyvän mielen perunoita, kaikettomia laskiaispullia. Ruoka on iloinen asia, eikö?
Miksi sitten niin moni pahoittaa mielensä nykyisessä ruokakeskustelussa?
Meidän perheessä jokaisen ruokavalio on hänelle itselleen erityisesti räätälöity. On allergioita, yliherkkyyksiä ja muita sairauksia sekä eettisiä kysymyksiä, ilmastohuoltakin. Kokkaaminen on neuvottelua, sovittelua ja vaatii mielikuvitusta sekä toisen erilaisuuden hyväksymistä. Ruokapöydän äärellä kuulumme yhteen, eikä meidän kuulu tuijottaa toistemme lautasen koostumusta vaan toisiamme silmiin.
Kenellekään ei varmaan tule yllätyksenä, että ruoka vaikuttaa terveyteen. Mutta sitä moni ei tunnu ymmärtävän, ettei se vaikuta terveyteen kaikilla samalla tavalla. Lääkäriystävämme, joka on perehtynyt ravitsemuksen biokemiaan, sanoi jo monta vuotta sitten, että lähitulevaisuudessa jokaiselle voidaan määritellä terveyden kannalta sopivin ruokavalio geenitestin perusteella.
Soppaa hämmentää se, että asiantuntijoita tai asiantuntijoiksi julistautujia ravitsemuksen alalla on niin paljon. Ilma on suuntaan ja toiseen sinkoilevista mielipiteistä sakeanaan. Ketä uskoa? Itse arvioin aina henkilön koulutustaustaa ja vältän hurahtamasta guruihin, joilla usko korvaa tiedon.
Meitä on muun muassa arvosteltu kovin sanoin hiilihydraattien syöttämisestä tyypin 1 diabetesta sairastavalle lapselle, samoin kuin siitä, ettemme anna maitoa maitoallergiselle lapselle.
No, jokainen vähänkin asiaan perehtynyt tietää, että kasvava lapsi tarvitsee hiilihydraatteja – ja varsinkin tyypin 1 diabetesta sairastava lapsi. Esimerkiksi brittiläinen diabetesliitto varoittaa soveltamasta ketogeenistä eli hyvin vähän hiilihydraatteja sisältävää ruokavaliota lapsiin neuvottelematta lääkärin kanssa. Koska asiaa ei ole juuri vielä tutkittu, haittavaikutukset saattavat olla yllättäviä.
Päätin jo vuosia sitten antaa toisille lautasrauhan. En katso asiakseni arvostella sitä, mitä kukin syö. Jokaisella on omat perustelunsa valinnoilleen. Samaa kunnioitusta omaa ruokalautastani kohtaan toivon myös muilta. Lautaseni on koottu yrityksen ja erehdyksen kautta, ja se on elänyt elämäntilanteiden ja terveyshistorian mukaan.
Mainion termin ”lautasrauha” lanseerasi muuten kirjailija Kati Tervo Allergia-, Iho- ja Astmalehden kolumnissaan. Häntä pidettiin lapsena ronkelina, mutta myöhemmin selvisi, että hänellä onkin ruoka-allergioita. Hän haluaa silti tutustua uusin ruokiin – omaan tahtiinsa. Näin hän päättää kolumninsa:
Emme ole samanlaisia. Silloin kun emme tiedä toisen ruokarajoitteista, ei pidä puuttua toisten syömiseen. Ymmärrystä ja kiihkotonta tietoa tarvitaan lisää. Vaalikaamme lautasrauhaa.
Samaa toivotan minäkin: vaalikaamme lautasrauhaa!
Laskiaisena muuten aion kokeilla erimenu.fi:n kaikettomia laskiaispullia.
Tuija Siljamäki
Edellinen aiheesta:
