Miksi nuori satuttaa itseään?
Kirjoitin toissa kerralla tyypin 1 diabetesta sairastavien lasten ja nuorten eriarvoisuudesta hoidon suhteen. Vain harvoin suomalaisessa terveydenhuollossa kiinnitetään huomiota pitkäaikaissairaan lapsen tai nuoren henkiseen hyvinvointiin, vaikka heillä on suurempi riski esimerkiksi masentua.
Keskustelupalstoilla nousee toistuvasti esiin vanhempien huoli nuorensa henkisestä hyvinvoinnista: on hoitoväsymystä, masennusta – ja viiltelyä.
Noin joka kymmenennen suomalaisnuoren arvioidaan kokeilevan viiltelyä. Yhdysvalloissa määrä on lähes kaksinkertainen. Kansainvälisten tutkimusten mukaan viiltely on lisääntynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. Psykoterapeutti Katja Myllyviidan mukaan huolestuttavaa on, että yhä nuoremmat, jopa alakoululaiset, kokeilevat viiltelyä.
”Yhteydenottoja tulee rypäyksittäin kouluilta, joissa viiltelystä on tullut epidemia. On tyypillistä, että jonkun ihaillun nuoren antama malli leviää. Kokeillaan yhdessä. Nuori haluaa olla ”cool”, kuulua joukkoon. Jännittävä ja kielletty houkuttaa. Esimerkiksi näyttelijä Miley Cyrusin kerrottua viiltelystä julkisuudessa, se lisäsi kokeiluja USA:ssa.”
Osalla viiltely jää kokeiluksi. Osa saattaa kokeilla uudestaan, vaikkapa yrittäessään lievittää ahdistustaan.
”Siinä mielessä myös kokeilu on aina vaarallista. Jos kokee viiltelyn helpottavan omaa pahaa oloa tai jos saa siitä mielihyvää, on iso riski, että se jää tavaksi.”
Tavallisimpia syitä viiltelylle ovat lapsuuden traumaattiset kokemukset, esimerkiksi kaltoinkohtelu, hyväksikäyttö tai koulukiusaaminen. Pitkäaikaissairaus, kuten diabetes, voi lisätä riskiä viiltelyyn.
”Nuorten on vaikea hyväksyä mitään kehon heikkouksia tai erilaisuutta. Siksi esimerkiksi pitkäaikaissairaudet ovat vaikeita sietää juuri tuossa iässä. Voi tulla helposti vihainen suhde omaan kehoon: miksei kehoni toimi kuin muilla ihmisillä, miksi pitää lääkitä. Sairaus voi antaa jatkuvan syyn olla tyytymätön omaan kehoonsa.”
Pitkäaikaissairaus lisää myös masennuksen riskiä nuorilla, ja masennus puolestaan lisää viiltelyn riskiä.
”Joillakin masentuneilla nuorilla viiltely liittyy haluun rankaista itseä: on vaikea sietää itsessään mitään heikkouksia. Nuori rankaisee itseään, jos ei tulekaan kymppiä kokeesta tai on pulmia kaverisuhteissa.”
Voi olla vaikeaa ymmärtää, miksi nuori yrittää ratkaista pulmiaan juuri viiltelemällä. Myllyviidan mukaan viiltelyssä vaikuttaa kaksi eri mekanismia: kipu vie huomion pois ikävistä ajatuksista ja toisaalta viiltely voi vapauttaa kehon omaa kipulääkettä, endorfiinia. Se on hormoni, joka auttaa ihmistä selviytymään vaarallisissa tilanteissa haavoittuneenakin.
”On yksilöllistä, kuinka paljon endorfiinia erittyy. Usein aloitetaan naarmuttelusta, mutta ikävä kyllä toleranssi kasvaa. Naarmu ei tuotakaan enää saamaa fysiologista vaikutusta, joten viillot syvenevät. Siksi pitkään viillelleet ovat pulassa: pienet haavat eivät enää tuotakaan samaa endorfiinimäärää, koska keho on tottunut.”
Ota puheeksi
Nuori häpeää viiltelyä. Siksi hän toimii salassa. Viiltelyn paljastuminen voi olla vanhemmille järkytys. Huoli ja hätä ovat valtavia. He miettivät, onko jotakin tapahtunut. Sitten tulevat monenlaiset tunteet, kuten viha.
”Vanhemmasta voi tuntua, että nuori on pettänyt luottamuksen halutessaan vahingoittaa itseään. Nuorenhan piti pitää huolta itsestään.”
Myös syyllisyydentunteet ovat tavallisia: mitä olen tehnyt väärin? Olenko rakastanut ja huolehtinut tarpeeksi?
”Vanhemmille on tyypillistä ajatella, että lapsen pulmat johtuvat heistä. Syyllisyydentunne pitää käsitellä, sillä se voi vaikeuttaa luottamista ja johtaa haluun kontrolloida nuorta liikaa.”
Viiltely kannattaa ottaa puheeksi, sillä se vähentää myös viiltelijän häpeää. Vaikeneminen vahvistaa viiltelijälle hänen pelkonsa, että viiltely on niin häpeällistä, ettei siitä saa edes puhua. Silloin nuori tuntee itsensä entistä yksinäisemmäksi, mikä puolestaan lisää viiltelyä.
”Tiukka puhuttelu ja lupaus lopettamisesta voi riittää, jos kyse on yhden kerran kokeilusta, josta nuori on selvästi pahoillaan ja jos nuori on tehnyt sen esimerkiksi päästäkseen porukkaan. Silloinkin kannattaa kuitenkin selvittää, millaisessa seurassa nuori viettää aikaansa ja voiko joukkoon kuulua viiltelemättä.”
Jos nuori ei suostu puhumaan mitään, Myllyviita suosittelee ottamaan yhteyttä kouluterveydenhoitajaan tai -psykologiin.
”Nuorelle voi sanoa, ettei tarvitse vanhemmalle puhua, mutta jollekin pitäisi puhua. Tämä ei ole asia, jonka voi painaa villaisella. Hälytyskellon kuuluukin soida. Viiltely ei kuuluu normaaliin nuoruusiän kehitykseen. Riskit ovat niin isot, jos jää tavaksi.”
Miten tukea viiltelevää nuorta?
Pitkään jatkunut viiltely turhauttaa lähipiiriä ja voi alkaa tuntua siltä, että nuori tekee sitä kiusallaan.
Vanhemmat joutuvat silmätysten omien riittämättömyydentunteidensa ja keinottomuutensa kanssa.
Myllyviita pitää viiltelyä joskus merkkinä siitä, että nuori on yrittänyt itsenäistyä liian varhain.
”Hän ei vielä pärjääkään niin itsenäisesti kuin haluaisi. Hänellä on tunnekuohua, jolle hän ei löydä sanoja eikä keinoja käsitellä.”
Viiltelyn kieltäminen saattaa vain lisätä nuoren häpeää ja ahdistusta. Sen sijaan nuorta kannattaa kannustaa puhumaan, kirjoittamaan, maalaamaan tai muulla tavoin ilmaisemaan sisäistä pahaa oloaan.
Myllyviidan mukaan vanhemmat voisivat myös yrittää elvyttää yhdessäoloa nuoren kanssa, jos se on jo jäänyt vähiin.
”Viiltely tapahtuu alkukokeilun jälkeen aina yksin ollessa. Siksi yhdessäolo luultavasti vähentää viiltelyä. Olisiko hyvä järjestää yksi yhteinen ilta viikossa, jolloin käydään leffassa tai keilaamassa? Nuori voisi itse valita tekemisen. Ainakin vanhemman kannattaa tarjota seuraansa ja kysyä nuorelta, mitä hän kaipaisi.”
Myllyviita neuvoo vanhempia palauttamaan mieleensä, millaista oli olla nuori. Millaista oli, kun ei ollut vielä keinoja käsitellä suuria ja outoja tunteita.
”Harvoin viiltely jää päälle loputtomiin, vaan se on elämänvaihe, joka menee ohi, kunhan nuori löytää muita, parempia keinoja käsitellä tunteitaan”, Myllyviita lohduttaa.
Kuinka voittaa halu viillellä
Kun olo on sietämätön ja tekee mieli viiltää, kannattaa tekoa viivyttää, sillä silloin todennäköisesti olo menee ohi. Voi esimerkiksi:
1. Laittaa jääpaloja niskaan, kädet jääkylmään veteen tai ottaa kylmän suihkun.
2. Juosta rappusia ylös alas, läkähtymispisteeseen.
3. Jännittää lihaksia 30 sekuntia, sitten rentouttaa. Toista muutama kerta. Kun lihakset rentoutuvat, myös tunnetila muuttuu.
4. Soittaa ystävälle tai luotetulle. Toisen kanssa jutellessa mieli vaihtuu.
Tuija Siljamäki
(ilmestynyt alun perin Diabetes-lehdessä helmikuussa 2019 hieman eri muodossa)
Lähteet ja lisätietoa:
Myllyviita, K. (2014) Vapaaksi viiltelystä. Helsinki: Duodecim.
Nuorten Mielenterveystalon Vapaaksi viiltelystä omahoito-ohjelma täällä.
Katja Myllyviidan haastattelu Lapsen Maailmassa:
