Kirje isälle, joka kuoli turhaan
Saunan lasiovi repsottaa. Saranoilla on väärä kallistuskulma. Tai jotain. Sinä olisit tiennyt, missä on vika. Sinä olisit sen osannut korjata. Osasit korjata kaiken – paitsi itsesi.
Istun saunassa kynttilänvalossa ja ajattelen sinua, pitkästä aikaa. On pyhäinpäivä ja kohta isänpäivä.
Näin viime yönä unta, että olimme lähdössä matkalle, minä, sisareni, äiti ja sinä. Et sitten kuitenkaan ollut malttanut olla juomatta, kuten lupasit. Uhkasimme jättää sinut matkasta. Et ymmärtänyt, miksi.
Siinä oli koko meidän ongelmavyyhtimme vanuttunut ydin: et koskaan ymmärtänyt, miksi emme hyväksyneet juomista. Mitä se muille kuuluu?
Olit herkkä mies. Kirjoitit runoja, tunteesi olivat väkevät. Niin väkevät, että itsesikin oli vaikea kestää niitä. Oman isäsi haudalla itkit kuin pikkulapsi. Olin silloin teini-ikäinen ja ihmettelin, miksi. Ukki oli vihainen mies, sodassa särkynyt. Häntä pelättiin ja varmaan myös vihattiin. Hän kuoli kossupullo kainalossaan.
Nyt luulen tietäväni, miksi itkit. Itkit isää, joka hän olisi voinut olla. Itkit isää, jonka olisit tarvinnut.
Sinun haudallasi en itkenyt. Olin helpottunut. Olisitkohan ymmärtänyt, miksi?
Pitelit vauvaani sylissäsi kuin haurainta nukkea ja lepertelit sille. Olit lapsilleni rakas pappa, lempeä kuin lammas. He saivat pomppia päälläsi ja olisit ostanut heille koko lelukaupan tyhjäksi. Et ollut ollenkaan sellainen kuin oma isäsi lapsenlapsilleen: välinpitämätön ja etäinen.
Saunan jälkeen kaivoin esiin erään vanhan valokuvan. Siinä olen noin viisivuotiaana sylissäsi, kääriytyneenä äidin sinulle neulomaan paksuun kirjoneulevillatakkiin. Olemme tunturin laella retkellä. Näkee, että tuulee kovaa, mutta minun on lämmin sylissäsi. Isä on sankarini, ja hän näyttää aivan filmitähdeltä, joltain Elviksen tai James Deanin veljeltä. Ei ihme, että äiti iski silmänsä sinuun.
Kuulin, kun viisivuotiaani kertoi kaverilleen hautajaistesi jälkeen, että ”pappa kuoli kaljaan”. Silloin tulivat kyyneleet. Moniko pappa tai mummi kuolee kaljaan tänä vuonna? Kuinka moni isä tai äiti? Jokainen heistä on jonkun lapsi. Vuonna 2007, kun sinä kuolit, kuoli alkoholin vuoksi Suomessa 2167 miestä. 2167 turhaa kuolemaa. Turhaa siksi, koska ne olisi voitu estää, jos olisi haluttu.
Kuolit yksin helmikuisena pakkasaamuna. Et valinnut niin, vaan se aine, joka oli vallannut aivosi. Kutsutaan sitä vaikka ”Reiskaksi”. Reiska oli asettunut taloksi sinuun ja määräsi, että näin toimitaan. Reiska päätti, että pitää juoda, koska siitä tulee parempi olo. Ei välitetä noista, jotka eivät hyväksy sinua (eli Reiskaa), suksikoot kuuseen! Reiska imi hapen siltä herkältä ja välittävältä, runoja kirjoittavalta mieheltä, joka ei olisi hennonut taittaa kärpäsenkään siipeä. Sinulta, isä! Reiska se määräsi, että nyt rikotaan ja rällätään ja ajetaan volvo rusinaksi.
Aloit kuolla jo silloin, joitakin vuosia tunturikuvan ottamisen jälkeen.
Ymmärrätkö, että emme halunneet Reiskaa perheeseen, mutta sinut olisimme mielellämme pitäneet? Kuolit, koska alkoholiriippuvuutta ei pidetä sairautena, joka pitäisi hoitaa Reiskaa kuuntelematta.
Kun lapsi sanoo hautajaisten jälkeen, että on ikävä pappaa, tulee itku. Olisimme tarvinneet sinua vielä. Lapset olisivat tarvinneet sinua vielä. Silloin itkin isää, joka olisit voinut olla. Isää, jonka olisin tarvinnut.
