Kiitos Sinulle opettaja, joka jaksat kannustaa diabeetikkolasta
Unsplash/Ben Mullins
Kävi sääliksi poikaa tänä aamuna. Hän yrittää kovasti, koko teini-ikäisen elinvoimansa vimmalla.
Illalla hänellä oli bänditreenit ja salitreenit. Pitkäaikainen insuliini laitettiin vasta aamulla, sillä kahtena edellisenä yönä hän oli joutunut syömään kesken unien, kun verensokeri oli mennyt matalalle. Nyt aamulla verensokeri olikin liian korkealla. Siitä tulee vetämätön olo eikä hän millään olisi jaksanut herätä.
Kastemadon tarmokkuudella hän pinnisteli aamutoimet ja vääntelehti bussille. Lähes tunnin myöhässä. Oi voi. Miten hän jaksaa istua oppitunnilla? Miten hän jaksaa käydä lukion loppuun? Mitä hänestä tulee?
Tiedättekö, miltä tuntuu kun sokerit ovat olleet korkealla koko yön? Minä en tiedä, mutta hän on kertonut. Ihminen hoippuu kooman rajamailla, aivoja peittää paksu sumuverho. Siltä se tuntuu.
Suomessa sairastuu joka vuosi yli 500 alle 15-vuotiasta tyypin 1 diabetekseen, eniten maailmassa. Syytä siihen ei vielä tiedetä.
Lähes jokaisella koululuokalla tai vähintään koulussa on joku, joka sairastaa tyypin 1 diabetesta. Se eroaa tyypin 2 diabeteksesta siinä, että ruokavaliomuutokset tai liikunnan lisääminen eivät tepsi. Ja ei, siihen ei sairastuta syömällä liikaa karkkia tai juomalla sokerilitkuja. Haima on menettänyt kykynsä tuottaa insuliinia, joten sitä on pistettävä elimistöön useita kertoja päivässä tai annosteltava insuliinipumpulla. Lasten diabetes on käytännössä aina tyypin 1 diabetesta.
Perheissä, joiden lapsi sairastaa diabetesta, kuullaan ympäriltä usein hyvää tarkoittavia kyselyitä siitä, olemmeko saaneet lapsen sokerit tasapainoon. No kuule. Sitä toivoisi meistä jokainen, kaikkein eniten sairastunut itse.
Kyseleminen on turhauttavaa, sillä sokereita ei tahdo saada nykyvälineillä tasapainoon millään. Sitä paitsi teini-iän hormonipyrskäykset sotkevat pakkaa lisää: insuliinintarve saattaa yhtäkkiä kaksinkertaistua. Se on yhtä vuoristorataa ja jännitysnäytelmää. Melkoista säätöä päivästä toiseen.
Olen kuullut jonkun opettajan työlääntyneen hätäeväiden raahaamiseen koulun hiihtoretkille. Ei kai sekin kuulu opettajan tehtäviin?
Tietenkin vanhemmat tekevät parhaansa muistuttaakseen lastaan pitämään aina mukana hätäevästä, mutta lapsella on niin paljon muistettavaa ja huolehtimista sairautensa hoidossa, että väistämättä vahinkoja sattuu.
Entä jos pieni diabeetikko tuupertuu ladulle, kenen on vastuu? Ei se ainakaan voi olla vanhempien, sillä koulupäivien ajan lapset ja nuoret ovat koulun henkilökunnan vastuulla. Lapsenko sitten?
Eräs lisävaivasta tuskastunut opettaja oli ilmoittanut diabetesta sairastavan lapsen vanhemmille, ettei sairaana (eli ”huonossa verensokeritasapainossa”) tarvitse laittaa lasta kouluun. Milloinkas pitkäaikaissairas sitten tulee kouluun? Sitten kun on parantunut? Eli ihmelääkkeen keksimisen jälkeen?
Pojan on kestettävä vuoristoradalla joka päivä. Kyllä kai me aikuiset kestämme katsella sitä sivusta muutaman tunnin päivässä. Hän ei kaipaa sääliämme, eikä hirveästi myönnytyksiä, ehkä hitusen myötätuntoa sentään.
Pojan Wilmaan on merkitty vihreällä onnistuminen. Se on tullut siitä, että hän on ehtinyt tunnille ajoissa. Niin ei tapahdu kovin usein, mutta kiitos Sinulle opettaja, joka huomaat sen!
Kiitos Sinulle opettaja, joka jaksat huolehtia diabeetikon hätäeväistä ja kestät nuokkuvia nuoriamme oppitunneilla! Ja erityiskiitos Sinulle joka vielä tämän lisäksi osaat matalan verensokerin ensiavun!
Toivoisin, että se olisi jokaiselle kuuluva kansalaistaito. Tässä vielä kertauksen vuoksi.
Hypoglykemian eli matalan verensokerin oireita ovat:
– Heikotus tai huimaus
– Nälän tunne
– Vapina
– Hikinen, kylmänkostea iho
– Sekavuus
– Tavallisesta poikkeava käytös
(Tunnistadiabeetikonhypoglykemia)
Matalan verensokerin ensiapu:
– lasillinen mehua (1-2 dl) tai
– 4-8 sokeripalaa tai siripiriä tai
– ruokalusikallinen siirappia, hunajaa tai pari ruokalusikallista rusinoita tai
– banaani tai muu hedelmä
(https://www.diabetes.fi/diabetes/ensiapu#Ensiapuonsokeri)
Tuija Siljamäki
Lisää diabeetikkolapsesta koulussa:
