Entä jos erityislapsen vanhemmat uupuvat?
Viimeksi kirjoitin siitä, miten erityislasten vanhemmus on valokeilassa. Usein he tekevät kaikkensa, mutta jäävät itse vaille tukea. Moni ei saa edes tukea, joka heille lain mukaan kuuluisi. Entä jos he uupuvat?
Helsingin yliopistossa tehdystä väitöstutkimuksesta käy ilmi, että avun hakeminen on perheille työlästä, digitalisoitumisesta huolimatta. Hajallaan ja erilaisilla toimintamalleilla toimivat palvelut pakottavat vanhemmat pitämään eräänlaista tiedon arkistointi- ja postinjakelutoimistoa, joissa he työskentelevät projektijohtajan roolissa.
”Erityisperheitä ei välttämättä tunnisteta. Perheet joutuvat usein itse selvittämään tarjolla olevat palvelut”, tutkija Ulla Särkikangas toteaa väitöksen lehdistötiedotteessa. Lisäksi vanhemmat voivat joutua neuvomaan ja ohjaamaan ammattilaisia heidän omassa työssään ja ottavat näin tehdessään jopa työnjohtajan tai esimiehen rooliin kuuluvia tehtäviä itselleen. Näin asiakkaina olevista vanhemmista tuleekin palvelujärjestelmän palkattomia palvelijoita.
THL:n tutkimuksessa Lasten kodin ulkopuolelle sijoittamisen syyt, tausta palvelut ja kustannukset (2016) kävi ilmi, että yli 60 prosentilla sijoitetuista lapsista oli psyykkistä oireilua ja mielenterveysongelmia. Noin joka kolmannella (32 %) lapsella arvioitiin olevan fyysinen tai neurologinen sairaus tai sellaista epäiltiin. ADHD-diagnoosi tai sen epäily oli joka viidennellä lapsella. Seuraava tieto on kylmäävä: huostaanotettujen lasten vanhemmista lähes kaikki olivat uupuneita. Kysymykseen missä vaiheessa vanhempi uupui – jo ennen avun hakemista vai sen aikana – vastataan vain osittain. Tutkimuksessa todetaan perheen voineen olla raskaassa tilanteessa vuosia, vaikka apua on haettu ja osittain saatukin.
Lasten ja erityisesti nuorten sijoitukset ovat kaksinkertaistuneet 1990-luvulta eikä koskaan ennen ole ollut näin paljon lapsia sijoitettuna tai huostaanotettuina.
Lastensuojelun Keskusliiton blogissa kysytäänkin: olisiko syytä alkaa kuunnella enemmän myös palvelujen käyttäjiä eli vanhempia ja lapsia? Näin tämä yhtälö ei selvästikään toimi.
#NäeNepsy -kampanjan sivustolta löytyy vastaus siihen, millainen olisi erityislasten vanhempien toiveiden mukainen hoitopolku.
Se pitää sisällään koko perheen hoitamista alusta saakka. Se tarkoittaa, että ongelmat tunnistetaan varhain ja koko perhe saa saman tien tukea. Jokainen ymmärtää laskemattakin, että se tulee huomattavasti halvemmaksi kuin polku, jossa ajaudutaan lopulta lapsen huostaanottoon, mielenterveysongelmiin, vanhemman uupumukseen ja molempien työkyvyttömyyteen. Tuo ensin mainittu hoitopolku on varmasti jokaisen erityislapsiperheen toive. He eivät halua turhaan kuormittaa jo valmiiksi kuormittunutta lastensuojelua.
Tuija Siljamäki
Edellinen aiheesta:
