Aikuinen, unohtuiko leikki?
Unsplash/Michal Parzuchowski
Mitä sinä opit viimeksi teiniltäsi?
Minä opin, mitä tarkoittaa ”shippaus” (kahden sinkun saattamista yhteen). Lisäksi opin alakierresyötön pingiksessä.
Entä mikä on mieleenpainuvin oivalluksesi, jonka lapsesi antoi? Itselleni silmät auki räväyttävä kokemus oli ylipäätään katsella maailmaa lapsen silmin. Miten erilaiselta maailma näyttikään! Täynnä luonnon ihmeitä ja seikkailumahdollisuuksia: kiipeilykiviä, öttiäisiä ja taikavarpuja.
Tuoreen, laajalti uutisoidun Heidelbergin yliopiston tutkimuksen mukaan lapset tekevät vanhemmat kaikkein onnellisimmiksi silloin, kun muuttavat pois kotoa. Kyselytutkimus oli tehty 16 Euroopan maassa.
Lapsista puhutaan paljon taakkoina ja stressin aiheuttajina.
Se voi kertoa siitä, ettemme me vanhemmat saa riittävästi tukea arjen pyöritykseen. Tai sitten siitä, että olemme menettäneet kykymme nauttia lastemme seurasta. Kummastakin on merkkejä. Kumpikin on surullista ja huolestuttavaa. Jälkimmäiseen olisi helppo puuttua.
Meillä on nimittäin ilmainen stressinpoistolääke käden ulottuvilla lasten seurassa: nauru ja leikki. Teineillä kyky heittäytyä leikkiin kätkeytyy ehkä syvemmälle hupparin hupun uumeniin kuin pikkulapsilla, mutta kyllä se sieltä löytyy pienellä houkuttelulla.
Leikintarve on kirjoitettu geeneihimme. Kun amerikkalainen leikin pioneeritutkija Stuart Brown kollegoineen tutki* pahimpien murhaajien lapsuutta, he löysivät yhden yhteisen piirteen: leikittömyys. Heidän vanhempansa olivat saattaneet kieltää leikkimisen.
Leikki ymmärretään elintärkeäksi, siksi se on kirjattu Unicefin lapsen oikeuksien sopimuksen artiklaan 31 ja siksi myös katastrofialueille viedään lelu- ja harrastelaatikoita.
Miksi sitten tuntuu siltä, että me aikuiset olemme menettäneet kykymme haltioitua hetkestä ja heittäytyä leikin vietäviksi? Onko meidän ryppyotsainen materian perässä juoksemisemme johtanut siihen, ettemme arvosta pöllöilyä, hupsuttelua ja heittäytymistä? Sehän näkyy muun muassa lastenkulttuurin arvostuksessa – tai pikemminkin arvostuksen puutteessa.
Leikin väheksyminen on yhtä kuin lasten väheksyminen. Se on paitsi tylsää, myös uhka hyvinvoinnillemme. Nuorten aikuisten selviytymistyylejä kartoittaneessa tutkimuksessa havaittiin, että leikkisät nuoret pärjäsivät paremmin stressaavissa tilanteissa. Tutkijat päättelivätkin leikkisän elämänasenteen vahvistavan palautumiskykyä eli resilienssiä.
Leikin puuttuminen elämästä on riski kaikenikäisten mielenterveydelle, väittää leikin tutkija Stuart Brown. Hän sanoo Washington Postin haastattelussa, että leikki on aikuisillekin yhtä tärkeää kuin uni! Sen puutteen huomaa esimerkiksi siitä, että meistä tulee kärttyisiä ja joustamattomia, juutumme pieniinkin vastoinkäymisiin ja tunnemme itsemme olosuhteiden uhreiksi. Kuulostaako tutulta?
Leikkiminen – oli se sitten lautapelien tai pingiksen pelaamista tai mäenlaskua – lievittää stressiä, irrottaa arjesta ja lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Siksi Brown suosittelee leikkiä aivan erityisesti myös isovanhemmille. Heidän kannattaisi siis ihan itsekkäistäkin syistä olla paljon tekemisissä lastenlastensa kanssa, sillä se pitää heidät nuorina ja virkeinä.
Kumman seurassa itse viihdyt paremmin: rentojen hassuttelijoiden vai takakireiden niuhottajien?
Tuija Siljamäki
*Lähde: National institute for play:
https://www.playcore.com/news/rough-and-tumble-play-is-it-necessary-part-2
Lue yhteisöllisen vanhemmuuden tärkeydestä:
