Turvallinen kaatopaikka
Unsplash/Tyler Nix
Kukaan ei selviä vanhemmuudesta yksin. Siksi ihmiset ovat keksineet yhteisöllisen vanhemmuuden jo kauan sitten, ihmiskunnan alkuhämärissä. Valitettavasti olemme alkaneet unohtaa, miksi se keksittiin.
Jokainen on tavannut lapsia (vähintään itsensä silloin kauan sitten). Muistatko, millaista oli olla lapsi?
Miltä tuntui olla niin pieni, ettei ylettynyt astumaan alimmalle rappuselle? Miltä tuntui päiväkodin pihalla, kun piti pyytää aikuista laittamaan rukkaset kunnolla? Tai kun olit kylässä ruoka-aikana ja sinulla oli nälkä? Miten ilahduitkaan, kun sinutkin pyydettiin ruokapöytään! Entä kun menit vahingossa väärään bussiin ja olit hädissäsi, mutta onneksi kiltti iso poika auttoi sinua?
Jos olet vanhempi, muistat varmaan, miten ihanalta pienikin apu lastenhoidossa tuntui.
Bussista lastenrattaiden nostoapu. Isosiskon viihdyttäminen junan leikkivaunussa sillä välin kun joudut menemään vessaan vaihtamaan vauvalle vaipat. Ravintolassa lapselle taiottu yllätys, joka saa hänet tuntemaan olonsa erityiseksi (Espanjassa se oli tikkari ojennettuna parin hassun tanssiaskeleen kera). Ikkunanpesulahjakortti. Kutsu diabeetikkolapselle viikonlopun viettoon kaverinsa luo. Soitto synttärikutsujen järjestäjältä, joka tietää lapsesi olevan allerginen.
Kukaan ei selviä vanhemmuudesta yksin, sanoo lastenpsykiatri Jukka Mäkelä THL:n raportissa Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen.
Lapsen kasvattajia eivät ole vain vanhemmat, vaan kaikki me aikuiset: mummit, kummit, papat, enot ja ystävät. Sitä kutsutaan yhteisölliseksi kasvatuksesi. Se on ihmiskunnan nerokkaimpia keksintöjä ja menestyksemme salaisuus.
Mutta kuinkas on käynytkään? Vanhemmat jätetään rämpimään yksin. Tiedän, että tämä on liian monen vanhemman tunne nykyisin. Moni heistä ajattelee ehkä itsekin, että kun on lapsia halunnut, pitää ne apuja pyytelemättä myös hoitaa.
Tämä on virhe, sillä tutkijat pitävät nykyistä yksilökeskeistä vanhemmuuskulttuuria vahingollisena niin lapselle kuin koko yhteisöllekin. Yhteisöllinen kasvatus suojaa äitejä masennukselta, vahvistaa lapsen sosiaalisia taitoja ja on eduksi heidän aivojensa kehitykselle eli eduksi koko yhteiskunnalle (THL:n raportti).
En ole koskaan tuntenut itseäni niin yksinäiseksi kuin ollessani kotiäitinä kahdelle vaippaikäiselle, joista toisella oli riesanaan pahat allergiat sekä tyypin 1 diabetes. Kiitän onneani, että esikoinen pääsi pian päiväkotiin ja muutakin tukea alkoi löytyä.
Vanhemmuus ei lopu lapsen kasvaessa. Se teini, joka oksentaa ja sammuu kotibileissä, on jonkun lapsi. Se voi olla sinun lapsesi. Se voi olla lapsi, jolla on tyypin 1 diabetes ja jonka vanhemmat valvovat kotona sydän huolesta sykkyrällä. Jos autat tällaista nuorta, teet huolesta puolikuolleen vanhemman (eli mahdollisesti minut) ikionnelliseksi. Kohdellaan siis muiden lapsia niin kuin he olisivat omiasi.
”Se, miten lasta ympäröivät ihmiset toimivat ja mitä he näyttävät arvostavan tai paheksuvan, muuttuu osaltaan lapsen tavaksi hahmottaa, arvottaa ja ymmärtää maailmaa.”, sanoo Mäkelä.
Lapsemme ovat tulevaisuuden aikuisia. Heidät rakennetaan tämän päivän todellisuudesta. Sinä olet se todellisuus.
Aforistikko Minka Heino kiteyttää maailman tärkeimmän kasvatusohjeen ensimmäisessä suomalaisessa lasten aforismikirjassaan Pinnalla. Pop! (2017):
Syli – turvallinen kaatopaikka.
Mitä enemmän lapsilla ja nuorilla on turvallisia ”kaatopaikkoja”, sitä paremmin me kaikki voimme.
Lue samasta aiheesta:
Sammunut nuori voi olla hengenvaarassa
