Siirry sisältöön
Rupista rakkautta

Tositarinoita lastensuojelusta

05.10.2019

Tällä viikolla julkaistiin ainutlaatuinen kokoelma lastensuojelun asiakkaiden tarinoita kirjassa Minä jaksan tämän päivän.

Tätä kirjaa ei voi kuivin silmin lukea.

Nuoret avaavat kokemuksiaan rehellisesti ja oivaltavasti. He kertovat kaltoinkohtelusta, hyväksikäytöstä ja sietämättömästä ahdistuksesta, johon ei saa apua. He kertovat, miltä tuntuu, kun aikuiset eivät kuuntele heidän hätäänsä. He kertovat pahasta olosta, joka ajaa heitä vahingoittamaan itseä tai muita.

Suomelle on tärkeää kuulla näistä kokemuksista nuorten itsensä kertomana, ilman suodattimia. Suututtaa ja surettaa. Miksi vanhemmat kohtelevat lapsiaan noin? Onko ihme, jos nuorilla on paha olla, jos on pompoteltu ihmiseltä toiselle koko lapsuuden? Miksi tässä maassa ei saa apua ajoissa?

Nuoret kertovat myös lastensuojelun onnistumisista. Nimimerkki Tiikerilapsi kertoo kapinoineensa kaikkea vastaan ja uskoneensa olevansa koskematon. Hän ajatteli, ettei ketään kiinnosta. Hänet sijoitettiin laitokseen sadan kilometrin päähän kotoaan. ”Tämä sijoitus saattoi pelastaa minut päihdekierteestä, opin luottamaan uudestaan aikuisiin ja ottamaan itsestäni vastuun”, hän kertoo.

Kirjan tekstit syntyivät kirjailija Elina Hirvosen ohjaamissa kirjoitustyöpajoissa Lastensuojelun keskusliitolla. Kirjan julkistamistilaisuudessa kirjailija kertoo, että joillekin nuorille oli sanottu koulussa, etteivät he osaa kirjoittaa. Työpajoissa he kuitenkin ”yhtäkkiä pystyivätkin kirjoittamalla avaamaan asioita, joille ei aiemmin löytynyt sanoja.”

Samassa tilaisuudessa kysyn kirjoittajilta, mikä kirjoittamisessa oli vaikeinta. Nimimerkki Perhonen kertoo epäilleensä aluksi, onko hänen tarinallaan mitään annettavaa muille. Nimimerkki TRJ kertoo itsekin aliarvioineensa omia tekstejään. Nimimerkki Pikkumyyn mielestä kirjoittamalla oli kuitenkin helpompi käsitellä asioita kuin terapiassa.

Vaikeista kokemuksista ja tunteista kirjoittamisen vaikutuksia on tutkittu maailmalla jo pitkään. Harvard Medical Schoolin julkaisun mukaan kirjoittaminen auttaa järjestämään ajatuksia ja antamaan vaikeille kokemuksille merkityksen. Se myös auttaa murtautumaan ulos kuluttavasta vatvomisen kehästä.

Kognitiotieteilijä Art Markmanin mukaan ihmismieli pitää siitä, että ajatukset ovat järjestyksessä. Kipeät muistot ovat hajanaisia ja pyrkivät esiin sopimattomissakin tilanteissa. Ne vaativat tulla käsitellyiksi. Kirjoittaminen on ajatusten ja muistojen järjestämistä ehjäksi kokonaisuudeksi, vaikkapa tarinaksi.

Kirjoittamisen hoitavien vaikutusten pioneeritutkija James W. Pennebaker huomasi kokeellisissa tutkimuksissaan, että kipeistä asioista kirjoittaminen aluksi voimistaa pahaa oloa, mutta myöhemmin lievittää stressiä. Kirjoittaminen on ikään kuin lempeää siedätystä, joka lopulta helpottaa oloa.

Moni kirjan nuorista oli purkanut tunteitaan kirjoittamalla esimerkiksi päiväkirjaan jo ennen kirjoitustyöpajaa. He olivat spontaanisti löytäneet tämän fiksun tavan auttaa itseään. He ovat selviytymisen mestareita. Moni heistä myös lukee kaunokirjallisuutta ja tekee kuvia. Ei siis mikään ihme, että kirja on myös taiteellisesti vaikuttava kokonaisuus.

Tämä on monella tapaa tärkeä kirja. Toivon mukaan myös ne, joilla on vastaavanlaisia kokemuksia kuin kirjoittajilla, voisivat saada tarinoista vertaistuellista lohtua ja kipinää. Ehkäpä joku innostuu kirjoittamaan oman tarinansa. Virikkeenä voi käyttää kirjan väliotsikoita, kuten Kirje pienelle minulle tai Positiivinen ansioluettelo.

Tuija Siljamäki

 

Lue myös:

”Minä jaksan tämän päivän” kirjoittajien Tarinoita lastensuojelusta -blogi

Näin kirjoittaminen hoitaa: 5 tapaa

Traumaterapiakeskuksen ohjeet traumasta kirjoittamiseen

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »