Siirry sisältöön
Rupista rakkautta

Teiniangstia vai masennusta miten teinin saa puhumaan?

06.06.2020

Teini vetää kuulokkeet päähän ja nököttää sohvan nurkassa tai sulkeutuu omaan huoneeseensa päiväkausiksi. Vanhemmat saavat vain arvailla, mitä hänen päässään liikkuu. Onko tämä perusteiniangstia vai jo kliinistä masennusta ja ahdistusta? Onko kavereiden kanssa kaikki kunnossa?

Jokainen vanhempi tietää, miten epätoivoiselta tuntuu, kun lapsi sulkeutuu. Pitääkö vain antaa olla?

Ei, sillä mistä voi muuten tietää tarvitseeko hän apua? Lastenlääkäri Alison Escalante kertoo huhtikuun Psychology Today -lehden artikkelissaan, mitkä ovat tavallisimpia syitä lasten puhumattomuuteen. Lista on pysäyttävä ja koskettava.

1) Vanhemmat eivät kuitenkaan kuuntele. Lapsi on ehkä yrittänyt jutella, mutta vanhemmat eivät ole ehtineet kuunnella, sillä heillä on ollut kiire töiden tai somen kanssa.

2) Vanhemmat tarjoavat pikaratkaisua, sillä he ovat tottuneet tekemään niin pienestä pitäen. Pikaratkaisujen tarjoilemista tärkeämpää on kuunnella, sanoo Escalante.

3) Vanhemmat sivuuttavat pulman toteamalla ”se on ohimenevää” (koska toivovat näin).

4) Vanhemmat eivät huomaa kysyä uudelleen (koska haluavat ummistaa silmänsä pulmalta).

Viimeinen syy on kaikkein koskettavin: 5) Lapset haluavat suojella vanhempiaan.

Escalanten mukaan lapset eivät halua kuormittaa vanhempiaan. He tietävät hyvin, että vanhemmat tuntevat olevansa vastuussa lapsensa mielialasta ja saattaisivat järkyttyä. Tämä on tavallista varsinkin perheissä, joissa vanhempi sisarus kantaa huolta nuoremmista sisaruksistaan. Ja tämä koskee erityisesti erityislasten sisaruksia. Escalante kuulee yhä useammin erityislasten sisaruksilta, että he sivuuttavat omat tarpeensa, koska erityinen sisarus tarvitsee vanhempia vielä enemmän.

Pitkäaikaissairaan lapsen vanhempana tunnen piston sydämessäni. Näin on, enkä muuta voi kuin tehdä parhaani. Muistan edelleen unen, jonka näin kun lapset olivat taaperoita. Kävelimme kapeaa kannasta, jonka molemmin puolin oli syvät ojat. Ensin ojaan putosi esikoinen, sitten kuopus. Kumpaa autan ensin? Ehdinkö pelastaa molemmat? Vanhemmuuden stressi tunkeutui uniin.

Ehkä jo se auttaa, jos tiedostaa, mihin kannattaa pyrkiä: jatkuvaan kyselemiseen ja kuuntelemiseen. Helpointa on, jos yhteys ei pääse koskaan katkeamaan edes siinä vaiheessa, kun lapsi tulee murrosikään.

Lastensuojelun keskusliiton blogista Viisi tärkeää asiaa lapsen osallisuudesta koronatilanteessa löytyy vinkkejä siitä, miten voi pitää yllä keskusteluyhteyttä lapseen kriisinkin keskellä. Kuten blogin kirjoittaja Susanna Uittomäki sanoo:

”On tärkeää kohdata omat pelkonsa ja ottaa lapsi mukaan keskusteluun, vaikka hänen reaktionsa ja kysymyksensä saattavat jännittää meitä.”

Vaikka aikuiset eivät tiedä vastausta kaikkeen, kaikesta voidaan puhua ja kaikkea saa kysyä.

 

Tuija Siljamäki

 

Edelliset:

Peto sisälläsi

Vertaileminen satuttaa

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »