Saanhan olla minä joka päivä?
Tällä viikolla on vietetty ”Saan olla minä” -viikkoa.
Se on upea ajatus. Siihen tiivistyy kaikki oleellinen lapsen hyvässä elämässä. Saa olla erilainen, vajavainen ja tarvita apua ilman pelkoa siitä, että joutuu syrjityksi tai vihapuheen kohteeksi.
Tänä vuonna 30 vuotta täyttävä Lapsen oikeuksien sopimus kieltää kaikenlaisen syrjinnän lapsen tai hänen huoltajansa ominaisuuksien perusteella. Emme saa valita vanhempiamme emmekä sairauksiamme. Sen saamme valita, syrjimmekö.
Onko se syrjintää, ettei allergiaa tai diabetesta sairastavaa kaveria kutsuta syntymäpäiville? Kyllä on. Onko se syrjintää, ettei allerginen nuori saa osallistua kotitaloustunnille, koska erityisjärjestelyistä on niin paljon vaivaa? Syrjintää on. Entä onko se syrjintää, ettei diabetesta sairastava lapsi saa osallistua koulun retkille tai edes liikuntatunnille uimahallissa? Syrjintäähän se.
Kyllä, lapsen oikeuksien noudattaminen vaatii joskus ylimääräistä vaivaa. Mutta oikeudet pitäisi ymmärtää niin tärkeiksi, että niiden eteen kannattaakin nähdä vaivaa.
Joku voi kysyä, onko se nyt niin iso juttu, jos jää kotitaloustunti väliin. Kurkkaus opetussuunnitelmaan osoittaa, että juuri kotitaloustunnilla opetellaan käytännössä niitä elämässä tärkeitä taitoja, kuten terveellisiä ruokatottumuksia ja ruuanlaittoa. Miksi allerginen nuori tarvitsisi niitä yhtään vähemmän?
Ina Juvan hiljattain julkaistu väitöskirja osoittaa, että asenteiden ravistelua tarvitaan yhä. Koulujen kapea käsitys normaaliudesta voi aiheuttaa syrjintää ja kiusaamista. Tutkimus paljastaa, että ideaali oppilas on suomea puhuva ja ”kantasuomalainen”, itsenäinen ja kouluun sopeutuva. Opettajat eivät Juvan mukaan antaneet ei-normaaliksi nimetylle oppilaalle samanlaista hoivaa ja huolenpitoa kuin muille oppilaille, vaan suorastaan tukivat kiusaamista.
Jos hyvinkoulutetut, viisat aikuisetkin ovat sokeita kiusaamiselle, onko ihme jos oppilaatkin ovat? Tämän pitäisi havahduttaa jokainen tutkimaan omia asenteitaan: olenko minäkin sokea syrjinnälle?
Jokaisella pitäisi olla kokemus siitä, miltä tuntuu olla erilainen. Se on opettavainen kokemus. Miten olisi roolinvaihtopäivät koulussa? Olen kuullut, että joskus tällaista on joissakin kouluissa harrastettukin. Eikö jokaisen pitäisi välillä kokeilla, miltä tuntuu olla toisen nahoissa?
Tällaista roolinvaihtoa harrastettiin jo antiikin Roomassa, 17. joulukuuta vietettävässä Saturnalia-juhlassa. Viikon ajan kaikki yhteiskuntaroolit heittivät häränpyllyä ja isännät palvelivatkin orjia.
Miltä tuntuisi, jos ei voi syödä samaa ruokaa kuin muut? Miltä tuntuisi jäädä pois uimahallireissulta? Miltä tuntuu istua pyörätuolissa? Entä jos kiusaaja ja kiusattu vaihtaisivat rooleja päiväksi? Taitaisi olla liian rankkaa. Mutta toisaalta kiusattu joutuu olemaan roolissaan joka päivä.
Tuija Siljamäki
”Saan olla minä” -viikko kuuluu lapsen oikeuksien juhlavuoden kampanjaan, jota Lastensuojelun Keskusliitto koordinoi ja rahoittaa osana Lapsen oikeuksien viestintäverkoston toimintaa.
www.lapsenoikeudet.fi/saanollamina/
Tähän liittyvät:
