Hyppää sisältöön

Ruokamuistoja isän kanssa

Julkaistu
Ruokamuistoja isän kanssa

Unsplash/Ruth Reyer

”Isä, meillä on nälkä!” manguimme. Äiti oli iltatöissä, me lapset isän kanssa kolmistaan kotona.

Isä häipyi keittiöön. Kun hän palasi, hänellä oli mukanaan kolme haarukkaa ja paistinpannu. Sen hän asetteli keskelle olohuoneen pöytää ja ojensi meille haarukat. Pannulla uiskenteli voissa paistettuja ruisleipäpaloja. Siinä kökötimme pöydän ympärillä ja haarukoimme ”ruissipsejä”. Kuvittelin, että olemme retkellä. Meillä oli hauskaa.

Me lapset emme aavistaneet, että ihan pian alkaisi isän hidas luisu pimeään. Se oli viimeisiä hetkiä, kun olimme vielä ”normaali perhe”. Emme tajunneet olevamme onnellisia juuri silloin.

Eihän tuo ollut ravitsemuksellisesti kovinkaan täysipainoinen illallinen. Vaimolta tuskin olisi herunut tyylipisteitä kattauksen estetiikasta. Me lapset olimme kuitenkin tyytyväisiä, että saimme vatsantäytettä ja isä söi meidän kanssamme. Sitä paitsi, rapeiksi pannulla paahdetut ruisleivät maistuivat herkullisilta!

Mummilassa käydessämme papalla oli tapana vuolla puukolla meille lapsille itseleivotusta ruislimpusta ohuet siivut. Päälle hän levitti sentin kerroksen voita ja tomaattisiivuja. Tomaattien päälle hän sirotteli sokeria. Nam!

Tällaiset ohikiitävät hetket syöpyvät lapsen mieleen hyvinä muistoina. Ei sen tarvitse olla kolmen ruokalajin illallinen hopealautasilta tarjottuna. Kävimme isän kanssa myös Särkänniemessä, mutta siitä en muista mitään. Lapselle eivät jää mieleen yhdentekevät yksityiskohdat, vaan tunnelma. Tärkeintä että syödään yhdessä, rennosti ja rauhassa.

Millaisia ruokamuistoja lasteni isä jättää lapsilleni? Hänen bravuurinsa on uunissa rapeiksi paahdetut perunat. Muunlaisia perunoita eivät jo teini-ikään ehtineet lapseni suostu syömään. Hänen hauska seuransa maustaa ne ainutlaatuisella aromillaan. Sitä makua ei mistään muualta saa.

Millaisia ruokamuistoja sinulla on isäsi kanssa? Millaisiakohan ruokamuistoja sinä isänä jätät lapsillesi?

 

Edellinen:

Saako alkoholistia rakastaa?