Onko tämä rakkautta vai väkivaltaa?
Mistä pieni lapsi tietää, mikä on väkivaltaa? Vain siitä, mitä aikuiset hänelle opettavat.
Toisaalta kyllä minä lapsena tiesin, ettei isän kuulu satuttaa äitiä eikä meitä lapsia. Sen tietää vaistomaisesti. Mutta jos raja rikotaan toistuvasti, hivuttamalla, se hämärtyy. Tukistit minua, noin siis saa tehdä toiselle? Huusit minulle ja haukuit, toiselle saa siis huutaa ilkeästi?
Ensi- ja turvakotien liitto julkaisi viikolla kyselytutkimuksen 15-29-vuotiaiden seurusteluväkivallasta Suomessa. Kahden nuoren äitinä se on huolestuttavaa luettavaa. Jopa 75 prosenttia kyselyyn vastanneesta noin kolmesta sadasta nuoresta oli kokenut väkivaltaa suhteessaan. 44 prosenttia ei ollut hakenut mitään apua tilanteeseen.
On hätkähdyttävää, että reilusti yli puolet (62%) nuorista on kokenut tönimistä, lähes puolta on revitty vaatteista (48%) ja lähes yhtä montaa (43%) on heitetty seinää vasten, lyöty avokämmenellä tai revitty hiuksista. Joka toinen nuori on saanut fyysisiä vammoja väkivallan seurauksena, sanoo Ensi- ja turvakotien liiton väkivaltatyön asiantuntija Tuulia Kovanen.
Nuoret eivät tunnistaneet väkivaltaa väkivallaksi. Omistushaluisuus saatetaan sekoittaa rakkaudeksi.
Kaksi kolmasosaa kyselyyn vastanneista oli kokenut väkivaltaa jo lapsuudessaan. Jos rajat on rikottu lapsena, miten voi tietää, ettei väkivaltainen käytös ole hyväksyttävää?
Usein väkivallan käyttäjä ei itse tajua käyttävänsä väkivaltaa, vaan hänet pitää havahduttaa toimintansa vahingollisuuteen.
Jyväskylän yliopistossa käynnistyykin tutkimus, jolla selvitetään voisiko virtuaalilasisovelluksen avulla vaikuttaa väkivaltaa käyttävän asenteisiin. Tavoitteena on tuottaa virtuaalisesti kokemus väkivallan kokijana ja silminnäkijänä olemisesta, ja näin auttaa heitä ymmärtämään väkivallan seuraukset kohteelle. Sovellusta aiotaan käyttää lähisuhdeväkivallan tekijöille tarkoitetuissa hoito-ohjelmissa.
Toinen ongelma, joka liittyy lähisuhdeväkivaltaan on vaikeneminen. Väkivallan kohteeksi joutumista hävetään. Moni ajattelee, että hänen on täytynyt tehdä jotakin väärin, kun toisen pitää turvautua väkivaltaan. Hyväsydämiset eivät tahdo uskoa läheisen ihmisen voivan tehdä pahaa.
Tilanne on harvoin mustavalkoinen: väkivaltaa käyttävällä voi olla myös kultainen puolensa. Toisaalta jos väkivallan käyttämisen aloittaa, sitä on vaikea yksin saada loppumaan. Lähisuhdeväkivalta tyypillisesti raaistuu, mitä pitempään jatkuu. Siksi siitä ei saisi vaieta.
En tiedä, kumpi on vanhemmalle pahempi painajainen: se, että lapsi on väkivallan uhri vai se, että hän on väkivaltainen rakkaitaan kohtaan.
Selvästi tarvitaan lisää tietoa parisuhteen pelisäännöistä ja siitä, mikä on väkivaltaa. Väkivallasta pitäisi jutella lasten ja nuorten kanssa enemmän – niin poikien kuin tyttöjenkin kanssa. Onko toisen menojen rajoittaminen sallittua? Saako puolison puhelimen viestejä lukea? Onko huutaminen väkivaltaa? Voiko toisen pakottaa rakastamaan? Onko toiseen käsiksi käyminen koskaan hyväksyttävää? Mitä voi tehdä, jos ärsyttää niin paljon, että tekee mieli lyödä?
Ja ehkä vastapainoksi pitäisi puhua myös siitä, mitä on rakkaus. Siihen nähden, että rakkaus on tärkeintä maailmassa, siitä puhutaan häpeällisen vähän.
Tuija Siljamäki
Seurustelun ei kuulu satuttaa – suomalaisten nuorten kokemuksia seurusteluväkivallasta. Ensi- ja turvakotien liitto, Kovanen Tuulia.
Mistä apua?
Nollalinja 080 005 005
Rikosuhripäivystyksen auttava puhelin 116 006 ja chat
