Hyppää sisältöön

Miten vastustaa musiikkiin liittyvää päihdekulttuuria?

Nuorten rokkareiden humalassaörväilyvitsit eivät jaksa enää naurattaa minua. Pitääkö musiikkiin aina liittää päihteet?
Julkaistu
Teksti Tuija Siljamäki
Kuvat Sebastian Ervi/Pexels
Miten vastustaa musiikkiin liittyvää päihdekulttuuria?

Edesmenneen alkoholistin tyttärenä olen nähnyt sairauden syvimmän pimeyden, aivan haudan pohjaan saakka. Lätrännyt alkoholilla riittämiin nuorena itsekin. Tiedän, miten pirullinen aine se voi olla. Kun sillä leikkii, leikkiä ei ehkä voikaan lopettaa, vaikka kuinka haluaisi. Suokaa siis anteeksi, etten pysty hörähtelemään mukana, kun rokkareita mediassa oikein yllytetään kertaamaan, miten kovaa juhlinta olikaan euroviisumenestyksen jälkeen.

Nuoret rokkarit ja rokkarin alut seuraavat idoleidensa sanomiset tarkkaan ja tahtomattaankin imevät itseensä alkoholimyönteisen huurun, joka leijuu musiikkiskenen yllä.

Mielleyhtymiä on vaikea olla vetämättä: keikan jälkeen pitää nollata ja juhlia, mitenpä muutenkaan kuin tainnuttamalla itsensä alkoholilla? Piti rentoutua, mutta ryyppäämiseksihän se meni, sanovat muusikot tv-haastattelussa. Toimittaja kikattaa. Minua ei naurata.

Jossakin vaiheessa ammattimaisesti musiikkia tekevät huomaavat, että elämäntapa on tarpeeksi rankka ilman alkoholiakin. Ikävä kyllä kaikki eivät selviä hengissä riittävän pitkään tajutakseen sen – tai sitten on jo liian myöhäistä. Siksi on arvokasta, että esimerkiksi liian varhain sammuneiden tähtien, kuten kitaristi Aleksi Laihon, kuolinsyystä keskustellaan vakavasti. Lesken mukaan kuolinsyy oli ”alkoholin aiheuttama maksan rasvarappeutuminen ja haiman sidekudostuminen. Lisäksi hänen elimistöstään löytyi särkylääkkeitä, opioideja ja unilääkkeitä”.

Muusikko, säveltäjä ja päihdeterapeutti Jussi Kinnunen avaa hyvin muusikoiden työn varjopuolia ja päihdekulttuuria Kukunorin blogissaan:

”Muusikon ammatissa on riskejä, paineita ja haavoittuvuuksia, jotka altistavat sairastua päihderiippuvuuteen.”

Australialaisen filosofian tohtori Paul Saintilan tutkimuksen mukaan niitä ovat mm. vaatimukset olla luova ja omaperäinen, suorituskykyyn liittyvät vaatimukset, menestymiseen tai menestymättömyyteen liittyvät odotukset, esiintymispaikkojen päihdemyönteinen ilmapiiri, kulttuurinen oppiminen ns hiljainen tieto, identiteettikysymysten käsittely, julkinen minä/ yksityinen minä.

Ei pidä silti unohtaa musiikin hyviä puolia. Musiikki lohduttaa vaikeina hetkinä, auttaa sanoittamaan tunteita, myötäelämään suruja. Siksi en kadu, että tuimme nuortemme musiikkiharrastuksia. Toiselle heistä musiikista saattaa tulla jopa ammatti ja elämäntapa.

Parhaimmillaan musiikki pelastaa ihmishenkiä, antaa elämälle tarkoituksen, kuten Kinnunen muistuttaa:

”Musiikki saa tuntemaan itseni onnelliseksi ja tyytyväiseksi. Koen syvää yhteyttä muihin ihmisiin musiikin välityksellä. Bändissä soittaminen on parasta ryhmätyötä mitä minä olen kokenut. Bändisoitto on todella opettanut kuuntelemaan muita ja ottamaan muut huomioon omassa tekemisessä.”

Musiikkia ei ole olemassa ilman muusikoita ja säveltäjiä, jotka musiikin taidoillaan luovat. Muusikoita ei synny ilman vanhempia, jotka sinnikkäästi kiikuttavat lapsiaan soittotunneille ja ostavat kalliit soittimet. Kunpa musiikkibisnekseen ei liittyisi niin paljon myös hyväksikäyttöä ja armottomuutta!

”Yksinkertainen ja armoton totuus on, että vaikka olisit kuinka hyvä soittaja niin se ei takaa menestymistä musiikkibisneksessä. Mutta menestyminen tai menestymättömyys vaikuttaa itsetuntoon ja itsearvostukseen. Joskus näitä kolhuja sitten lääkitään päihteillä”, sanoo Kinnunen.

Kinnusen blogin otsikko kuuluu raflaavasti: ”Kuka välittää muusikosta – huumeidenvälittäjä?” Voin vastata, että minä välitän muusikosta ja olen varma, että jokainen rokkarin tai rokkarinalun äiti välittää lapsestaan. Äitinä ei kai voi paljon muuta tehdä kuin luottaa oman nuorensa arvostelukykyyn ja kykyyn vastustaa ulkoapäin tulevia paineita. Tarjota olkapäätä ja kotiruokaa, jos elämä murjoo.

Olalle taputtelijoita riittää menestyksen huumaa jakamaan. Mutta missä he ovat silloin, kun ote lipsuu ja soitto ei enää kuljekaan?

Tulevatko he työntämään pyörätuolia tai sairasvuoteen äärelle lohduttamaan ja kannustamaan? Tuskinpa, korkeintaan pilkkaamaan ja naureskelemaan tyyliin: Onpa säälittävää, että joku on ryypännyt itsensä teholle.

Mutta takuuvarmasti rokkarin sairasvuoteen äärelle tulee hänen äitinsä.

 

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *