Siirry sisältöön
Rupista rakkautta

Harrastamisen Suomen malli lupaa paljon, mutta koskeeko se kaikkia lapsia?

20.02.2021

Ilman kunnan tukea moni lapsi ja nuori jää ilman harrastusmahdollisuutta. Erityislasten vanhemmat ovat huolissaan, ulottuuko Suomen malli koskemaan myös pitkäaikaissairaita ja erityistä tukea tarvitsevia lapsia.

On tylyä joutua kertomaan lapselle, ettei hän voi soittaa rumpuja, koska ei ole varaa niihin eikä sopivaa paikkaa niiden soittamiseen. Musiikin harrastaminen voi tulla kohtuuttoman kalliiksi. Olen hurjan kiitollinen Jyväskylän kaupungin Rock Academyn toiminnasta. Se on mahdollistanut lahjakkaiden nuorten musiikin harrastuksen huippumuusikoiden johdolla ja lähes ilmaiset treenikämpät. Väittäisin, että toiminnalla on pelastettu monta nuorta. Juuri tällaista pitäisi nuorten harrastusten tukemisen olla.

Valtioneuvosto selvitti syksyllä 2020 peruskoululaisten toiveharrastuksia. Hienoa, että toiveita kysyttiin suoraan lapsilta. Kärkitoiveina oli tytöillä ratsastus ja kuvataide, pojilla parkour ja moponkorjaus. Esimerkiksi ratsastus on monille perheille taloudellinen ja logistinen mahdottomuus.

Harrastustakuuta on pyritty luomaan ainakin viimeiset viisi vuotta. Nuorisotutkijat Leena Haanpää ja Mikko Salasuo selvittivät vuonna 2019, miten takuu on toteutunut kunnissa. Tulos oli: hyvin vaihtelevasti. Raportissa korostettiinkin jälleen, miten merkittävää kunnan tuki on lasten harrastustoiminnassa:

”Kaikki lapset ja nuoret eivät ole taloudellisesti samassa lähtöruudussa, sillä osalle erityisesti kaupalliset vapaa-ajanviettotavat, kuten elokuvissa käyminen, lasten tempputalot tai yhteiset laskettelumatkat eivät ole mahdollisia. Silloin kunnan omat palvelut ja yhteistyö kolmannen sektorin toimijoiden kanssa nousevat ensiarvoisen tärkeään asemaan.”

Harrastukset maksavat nykyisin enemmän kuin koskaan ennen. Etenkin pienituloisissa perheissä tämä rajoittaa lasten mahdollisuuksia harrastaa. Siksi Islannin mallin mukainen harrastustakuu, jossa jokaiselle lapselle tarjotaan harrastusmahdollisuus koulupäivän sisällä, voi pelastaa perheitä.

Harrastamisen Suomen malli on opetus- ja kulttuuriministeriön tuorein yritys toteuttaa harrastustakuuta. Sen pilotointi on alkanut tämän vuoden alusta osassa kuntia. Mallia toteutetaan aluksi peruskouluissa, toivottavasti myöhemmin myös nuorten kanssa. Hanke on hieno, mutta vanhemmat ovat huolissaan, koskeeko se oikeasti ihan kaikkia lapsia. Koskeeko se niitäkin lapsia, jotka tarvitsevat henkilökohtaista avustajaa ja/tai koulukyytiä, esimerkiksi diabeteksen vuoksi? Vai onko heidän tarpeensa harrastaa jotenkin vähäarvoisempi?

Lasten uutisten ja Lastensuojelun keskusliiton järjestämässä lasten vaalipaneelissa 17.2.2021 tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko sen sanoi: ”harrastamisen Suomen malli koskee aivan kaikkia lapsia, myös erityistä tukea tarvitsevia”.

Tämä on lupaus, jonka toteutumista me vanhemmat tulemme seuraamaan.

Olen samaa mieltä kuin bloggarikollegani Annuska: lasten ei tarvitse harrastaa viitenä päivänä viikossa. Lapsilla pitää olla myös aikaa joutenoloon ja vapaaseen leikkiin.

Etusijalla harrastamisessa pitää olla lapsen hyvinvointi, ei aikuisten tavoitteet ja unelmat. Silloin kun lapsi haluaa intohimoisesti musisoida, taiteilla, parkourata tai vaikkapa sirkustella, hänellä pitäisi olla siihen mahdollisuus. Myös silloin, kun hänellä on pitkäaikaissairaus tai erityistarpeita.

 

Tuija Siljamäki

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »