Siirry sisältöön
Rupista rakkautta

Ei enää lupaa huoleen?

28.09.2019

Meillä juhlittiin tällä viikolla kuopuksen 18-vuotissyntymäpäiviä. Oli hänen toivomaansa suklaakakkua ja lahjaksi lempibändin konserttilippuja sekä rumpusettiin uusi crash-symbaali.

Pyörittelin kädessäni hänen passiaan. Katselin passin kuvaa, jossa hän on hädin tuskin 13-vuotias. Suuret silmät, lapsenpyöreät posket, lyhyt siististi leikattu tukka. Häntä ei tunnistaisi samaksi ihmiseksi, vaikka sisältä hän toki on se sama kiltti poika, joka ei tekisi pahaa kärpäsellekään.

Passi on hänen pääsylippunsa aikuisuuteen. Hän voi häipyä maailman toiselle laidalle eikä takaisin tarvitse tulla. Moni on tehnyt niin.

Tai hän voi mennä baariin ja… Mitä kaikkea voi tapahtua, kun tyypin 1 diabetesta sairastava juo alkoholia? Sitä en halua ajatella. Hänen pitäisi tietää se jo itsekin.

Harkitsen passin piilottamista. Ehkä sanon hänelle, että se on vanhentunut, mikä on puolittain totta. Sillä saisin ostettua vielä pari kuukautta lisäaikaa.

Jätän passin puolittain näkyville olohuoneen pöydälle, lehtien joukkoon. Seuraavana iltana se on kadonnut. No, tuskin hän sillä baby-face -kuvalla mihinkään baariin pääsee, lohduttelen itseäni.

Laitan toiveikasta WhatsApp-viestiä: Moneltako tuut? Hän vastaa: Ei tarvii huolehtia, mulla on avain.

Sen enempää hänen ei tarvitse vastata. Minulla ei ole enää lupaa tähän huoleen, huolehtimiseen. Eilen vielä oli, tänään ei. Hän voi tulla vaikka seuraavana aamuna, jos niin päättää. Arvatenkaan en saa unta. Olen kuulevinani askelia pihalta koko ajan. Korvani ovat toiveikkaat.

Eikö minun pitäisi olla iloinen siitä, että hän haluaa itsenäistyä? Ettei hän halua minun huolehtivan? Miehellä ei tunnu olevan huolen häivää, sillä hän kuorsaa syvässä unessa. Onko äidit ja isät rakennettu eri tavalla? Miksi hitossa baarit on edes keksitty?

Torkahdan. Kuulen askelia pihalta. Nyt se on oikeasti totta. Poika tulee kotiin. Hän menee keittiöön syömään. Vastustan kiusausta mennä katsomaan, missä kunnossa hän on. Hyvä että syö, hänen pitääkin syödä.

Aamulla kun herättelen häntä, tsekataan yhdessä verensokeri. Lukema on mallikelpoinen. Kysyn, millaista baarissa oli. Ihan jees, hän vastaa. En kysy, mitä hän joi ja kuinka paljon. Se ei kuulu enää minulle.

 

Tuija Siljamäki

Lue miksi diabetes ja alkoholi on huono yhdistelmä:

Sammunut nuori voi olla hengenvaarassa

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »