Uusia näkökulmia
Otin tietoisesti hetkeksi etäisyyttä, muu elämä vei niin kovaa tahtia. Tai ehkä minä vain juoksin, katsomatta sivulle ja pysähtymättä enää tutkimaan arkea samalla suurennuslasilla kuin ennen. Eikä siinä ole mitään vikaa, elämä muuttuu meidän mukana. Muokkautuu ja muovautuu. Kasvaa toisaalla ja pysähtyy toisaalla. Se on ehkä yksi elämän hienoimmista asioista.
Mutta tämän minä kuitenkin haluan taas takaisin, tämän kirjoittamisen ja siitä koituvan ilon.
Olen miettinyt paljon sitä, mitä teille jatkossa jakaisin tällä alustalla. Mistä kertoisin ja antaisin sanojen soljua ja kanssanne keskustelisin.
Tosiasia on, että lapsemme ovat kasvaneet siihen ikään, että heillä on oma tahto, oma persoona, oma elämä. En koe enää voivani jakaa heidän elämää täällä, samalla tavalla miten tein heidän ollessa pieniä. Hekin ansaitsevat yksityisyyden ja sitä kautta kasvurauhan.
Minä olen edelleen vanhempi ja äiti.
Mutta minä olen edelleen vanhempi ja äiti. Tunteineni ja ihmettelyineni. Omine kompastuskivineni. Ei se ole kadonnut minnekään. Olen kaukana täydellisestä, vaikka juuri meidän lapsille olenkin varmasti paras mahdollinen äiti, Puolisolle paras mahdollinen vaimo.
Olen oppinut, että omien ajatusten kirjoittaminen tuo lohtua. Sanoilla on merkitystä, ne voivat antaa toisille jotain, mitä itse ei edes hahmota.
Joten vaikka jätänkin jatkossa lapsemme hieman sivummalle, kerron minä edelleen siitä, millaista on olla heidän äitinsä. Millaista on elää heidän kanssaan rinta rinnan. Tuohdun edelleen asioista, jotka mielestäni heikentävät lasten asemaa ja oikeusturvaa. Tulen edelleen kirjoittamaan teille tasa-arvosta, lasten sukupuolisensitiivisen kasvatuksen tärkeydestä ja kasvurauhasta sekä empatiasta. Aiheista, jotka eivät katoa minun sydämestäni, vaikka en puhukaan niistä enää pelkästään lasteni kautta.
Olen täällä ruudun toisella puolella, edelleen lempänä ja ärhäkkänä, samaan aikaan.
Teen päivätyökseni työtä, jossa kohtaan paljon päihteiden käyttöä ja nuoria ihimisiä erittäin vaikeissa elämäntilanteissa. Tulen varmasti myös kirjoittamaan siitä teille. Ehkäisevän työn merkityksestä, näkemiseksi tulemisen merkityksestä. Omista peloista ja tarpeesta halata lapsia raskaan työpäivän päätteeksi erityisen lujaa.
Olen täällä ruudun toisella puolella, edelleen lempänä ja ärhäkkänä, samaan aikaan. Postaustahtini tuskin kasvaa samoihin mittoihin mitä se oli aikoinaan, mutta epäsäännöllisen säännöllisesti tulette varmasti kuulemaan minusta ja ajatuksista, jotka eivät ajattelemalla tunnu loppuvan.
© all rights reserved
Annuska Dal Maso
annuska@annuskadalmaso.com
Kommentit (0)