Toiset on luotuja kulkemaan

Julkaistu 22.7.2018

Puolisolla alkoi loma.
Ei se kestä kuin kymmenen päivää, mutta se on loma.
Juuri nyt se tuli enemmän kuin tarpeeseen.

Minä olen onnistunut ajamaan itseni tilanteeseen jossa olen nukahdellut kesken lasten nukuttamisen, nukahtanut kirja käteen ennenkuin Puoliso on ehtinyt sänkyyn, katsonut netflixsarjaa vain odottaen, että se loppuisi, jotta voisin kömpiä nukkumaan.

Olen nukkunut liian vähän. Aivan liian vähän. Lapset ovat olleet levottomia öisin, on kasvukipuja on painajaisia, on epämääräistä vaeltamista meidän sänkyyn.

Olen yrittänty pitää kynsin hampain kiinni aamulenkeistä ja omasta hiljaisesta ajasta aamusin ennen lasten heräämistä. Olen yrittänyt pitää kiinni siitä, että kirjoitan mielummin iltaisin kuin päivisin, koska silloin pinanni kiristyy lasten kanssa heidän keskeyttäessä työskentelyn. Olen tehnyt tämän kaiken nukkumisen kustannuksella. Olisi ehkä ollut viisaampaa jäädä nukkumaan aamuisin, edes välillä, olisi ehkä ollut viisaampaa vain kirjoittaa ja käsitellä kuvia äreänä äitinä kuin säästää ne kaikki iltatöiksi. Mutta jälkiviisas on helppo olla. Kuitenkin tämä kaikki yhdessä, levottomien öiden lisäksi, on saanut aikaan sen että olen väsynyt.

Mutta nyt saan nukkua, univelkoja pois, edes hiukan ainakin.

Seuraavan 10 päivän ajan on toinen aikuinen ottamassa vetovastuuta, heräämässä aamuisin, antamassa aamupalaa. Toinen aikuinen jolla ei olekaan kiire pois, kiire töihin. Toinen aikuinen, joka voi kadota lasten kanssa koko aamupäiväksi legorakentelun maailmaan jättäen minut hamaan yksinäisyyteeni aamuteeni kanssa. Toinen aikuinen joka sattuu kaiken lisäksi vielä olemaan se paras ja minun lempiaikuiseni tässä koko maailmassa.

Alunperin meidän ei pitänyt tehdä mitään.
Piti olla vain kotona ja tehdä jotain pieniä päiväretkiä.

Mutta eihän se niin mene, ei ikinä meidän kohdallamme.
Olemme aivan liian nälkäisiä näkemään, kokemaan, aistimaan uusia seikkailuja.

Joten pian me pakkaamme auton ja suuntaamme sen nokan kohti uusia valloittavia kokemuksia.
Roadtrippimme suuntautuu etelään. Koti- Monterey- Nipomo- Santa Barbara- Ojai- Pinnacles- Koti. Tässä näin pääpiirteittäin matkamme kulku. Reitin varrelle mahtuu jylhiä maisemi, metsiä, kukkuloita, merenrantaa, moottoritietä, farmeja, luolia, telttailua ja vaikka mitä jännittävää.

En välttämättä ehdi matkan päältä kirjoittamaan blogiin, koska kuten ehkä arvata saatatte, nukkuakin minun ihan oikeasti välillä pitäisi.

Mutta viimeistään viikonloppuna palaan apajille kuvien ja kertomusten kera.
SoMessa varmasti päivitän säännöllisesti, joten seuratkaa minua facebookissa ja instagrammissa. Instagram storyyn varmasti tulee eniten matkakertomusta matkan päältä.

Hymy syttyy jo pelkästä ajatuksesta, tie ja seikkailut kutsuvat, parhaassa seurassa, parhaiden lasten ja maailman parhaan aikuisen kanssa.
Hypätään ilmaan ja katsotaan mihin laskeudumme.