Tämän kevään nuori, haluaisin kertoa sinulle…

Minä valmistuin ylioppilaaksi 20 vuotta sitten.
Se oli sateinen ja kylmä päivä Kajaanissa.
Olin valvonut edellisenä yönä kello neljään ja kävellyt kotiin käsi kädessä tutun pojan kanssa.
Halasimme siinä tienristeyksessä, josta tie haarautui kohti minun opiskelija-asuntoa ja hänen asuntoaan. Halasimme pitkään ikään kuin tietäen ettemme koskaan enää näkisi.
Emmekä me ole sen aamuyön jälkeen enää kohdanneet.

Äitini ja veljeni tulivat kouluni juhlaan. Se oli pitkä juhla. Meitä ylioppilaita oli yli 100 ja meistä jokaine kutsuttiin erikseen juhlasalin edustalle hakemaan todistus ja lakki. Vasta kun toinen oli jo takaisin paikallaan kutsuttiin seuraava. Minua väsytti ja kurkkuni oli kipeä.
Juhlan jälkeen pakkasimme viimeiset vähät tavarani auton kyytiin ja suuntasimme kohti kotia.
Elämäni Kajaanissa oli päättynyt.
Edessä oli jotain aivan uutta, tuntematonta ja ennennäkemätöntä. Elämä. 

Olin 18vuotias kirjoittaessani.
Nuori. Voimakastahtoinen ja elämänhaluinen.
Olin myös epävarma, varuillani oleva, epäluuloinen ja voi niin koin vihainen maailman vääryyksiä kohtaan.

Nyt taaksepäin katsottuna haluaisin kertoa tuolle 18 vuotiaalle ihmisenalululle muutaman asian.
Haluaisin kertoa, että hymyllä saavuttaa samat asiat kuin vakavalla naamalla.
Haluaisin kertoa, että ei se mitä sinä nyt, 18vuotiaana kuvittelet tietäväsi rakkaudesta pidä paikkaansa. Sinun elämääsi kävelee ihminen, joka pysyy rinnallasi läpi kasvukipujen ja elämän myrskyjen. Sinä rakastut tavalla, josta et tähän mennessä tiedä vielä mitään.
Haluaisin kertoa, että usko unelmiisi, ne toteutuvat kyllä, eivät ehkä aina siinä järjestyksessä ja siten kuten sinä kuvittelet, mutta ne touteutuvat.. Älä anna muiden ihmisten mielipiteiden vaikuttaa päätöksiisi, sinä tiedät kyllä mikä on oikein.

Haluaisin kertoa, että älä murhedi paikalleenjämistä, sinä näet vielä maailmaa enemmän kuin uskotkaan. Haluaisin kertoa, että ylipäätään tulevaisuuden murehtimien ei kannata, elämä järjestyy kyllä. 

Haluaisin kertoa, että sinä riität. Juuri sellaisena kuin olet. Ei sinun tarvitse koskaan tehdä mitään mitä et halua vain sen tähden, että toivoisit riittäväsi paremmin silloin.
Haluaisin kertoa, että kyllä sinä vielä löydät paikkasi maailmassa. Kyllä sinä vielä löydät sen aiheen jota haluat yliopistossa asti opiskella, vaikket sitä juuri sinä keväänä tiedäkään.
Haluaisin kertoa, että ei kannata salaa vessassa itkeä sitä ettei tutkintotodistuksessa komeillut yhtäkää Laudaturia, kukaan ei niitä tule koskaan sinulta tulevaisuudessa kysymään.

Haluaisin kertoa, että pidä kiinni ystävistä kun heitä kohtaat. Haluaisin kertoa, että halaa erityisen lujaa häntä joka oli sinulle tuona keväänä ja kesänä tärkeä, sillä teillä on enää pari vuotta yhteistä aikaa jäljellä ennen kuin hän menehtyy.

Haluaisin kertoa, että elämä vie sinulta vielä paljon, mutta vielä enemmän se antaa.
Haluaisi kertoa, että vaikka sinä olet nuori, sinulla on merkitystä. 

Haluaisin kertoa, että vaikka moni ympärilläsi ihmettelee elämänvalintojasi ja urapäätöksiäsi, ne kaikki johtavat lopulta juuri siihen mitä sinä olet aina halunnut.
Haluaisin kertoa, että ole hieman lempeämpi muita ja itseäsi kohtaan. Älä tuomitse niin nopeasti, älä käännä selkääsi niin äkkipikaisesti.

Ennen kaikkea haluaisin kertoa, että vaikka peruskoulu ja lukio olivat sinulle äärettömän tärkeitä kasvun paikkoja, niin sinä olet vasta oppimisen alussa.
Haluasin kertoa, ettei sillä ole mitään väliä että läpäisit matematiikan kirjoitukset rimaa hiopoen, tai että koko kevään pänttäämäsi biologia ei mennyt odotusten mukaisesti.
Haluaisin kertoa, että sinä saavutat elmässäsi tärkeät asiat ihan erilaisilla avuilla, kuin niillä joita tarvitsit ylioppilaskirjoituksissa.

Ennen kaikkea haluaisin kertoa tuolle rastapäiselle nuorelle ihmiselle: Elämä kantaa.

Kaksikymmentä vuotta on pitkä aika ja jälkiviisaus ajoittain sakeaa vettä.
Siitä huolimatta haluaisin painottaa eilen ja tänään koulunsa päättäville, ettei elämä ole tästä hetkestä kiini.
Eivät ne kirjaimet ylioppilastodistuksessa merkitse koko elämää. Ei sekään merkitse koko elämää, jos mitään todistusta ei lopulta koskaan tullutkaan mistään.
Elämä on muita asioita.
Ihmisarvo on jotain aivan muuta kuin paperinen todistus.

Varsinkin tänä keväänä, kun maailma ja elämä on ollut aivan uudella tolalla, haluaisin ojentaa ruusun, stipendin ja lämpimänä halauksen jokaiselle joka ylipäätään selvisi tästä kaikesta tähän hetkeen.

Onnea, sinä olet tähti, todistuksen kanssa ja ilman. Sinä olet tähti valmistuitpa tai et.
Sinä olet tähti ja loistat, jos vain annat itsellesi luvan siihen.

Kuvat ovat viime kesältä, mutta sopivat tunnelmaltaan täydellisesti tähän hetkeen.

© all rights reserved

Annuska Dal Maso

annuska@annuskadalmaso.com