Siirry sisältöön
One glass of milk, please

Perusoikeus onnellisuuteen

21.03.2019

 

Vuosittainen onnellisuustutkimus julkaistiin tällä viikolla. Suomi sijoittui toista kertaa peräkkäin ensimmäiseksi.
Moni on ihmetellyt, että miksi ihmeessä.
Maahan on kylmä, ihmiset yrmeitä ja kesä lyhyt.
“Tulet siis onnellisesta maasta, eli olet itsekin onnellinen?” Kysyi eräs tuttava äiti eilen istuessamme Kuopuksen kerhon kampuksella lounastamassa.
Nauroin ja kerroin hänelle sen riippuvan oikeastaan onnellisuuden määritelmästä.

Mitä se onnellisuus lopulta kenellekin on?
Kysyin pöydän ympärillä istuvilta äideiltä mitä he ajattelevat, mikä tekisi heidät onnelliseksi.
Aluksi pöydän yli lensi sanoja jotka kuvastivat hetken tilanteita. “Rakkaus, aurinko, kahvi, jäätelö.”
Hetken päästä keskustelu hiljeni kunnes yksi äiti avasi sen uudelleen sanomalla, että hänet tekisi onnelliseksi se, että hänellä on tarpeeksi rahaa kasvattaa lapset hyvissä oloissa. Lähettää heidät hyviin kouluihin, viedä mukaville lomille.
Äidit alkoivat puhumaan erilaisista pitkän tähtäimen onnellisuus näkymistä. Miten he halusivat varmistaa lapsilleen hyvän tulevaisuuden, hyvän toimeentulon, onnellisen avioliiton, tarpeeksi rahaa että huomisesta ei tarvitse huolehtia.

Raha ja tulevaisuus, kerta toisensa jälkeen esiin tulivat kaksi sanaa.
Raha.
Tulevaisuus.
Siihen tuntui lähes kaikkien keskusteluun osallistuvien ajatukset lopulta päätyvän.

Keskustelu keskeytyi erään isomman lapsen käydessä Kuopuksen kimppuun hiekkalaatikolla.
Tilanteen jälkiselvittelyn jälkeen pakkasin lounasastiamme reppuun ja lähdin Kuopuksen kanssa hakemaan Esikoista koulusta.
Keskustelu onnellisuudesta pyöri mielessäni auringon paistaessa kasvoihini ja Kuopuksen pyöräilessä huimaa vauhtia edeltä halki puiston kohti Esikoisen koulua.

Mietin, miten minä itse määrittelen onnellisuuden. Mikä itselleni on se asia joka saa minut tuntemaan itseni onnelliseksi.
Kysyn välillä Puolisolta onko hän onnellinen. Lähes aina hän vastaa “En minä ole onnetonkaan”.
Mietin hetkiä kun olen itse havahtunut olemaan onnellinen.
Mitkä asiat elämässäni ovat saaneet aikaan sen tunteen, että olen osannut muodostaa ajatuksen “olen onnellinen”.
Hetkiä on varmasti tuhansia, mutta muutama jotka tulevat mieleeni ovat nämä:

Makaamme sisarusten kanssa rantapyyhkeillä lapsuudenkodin lähellä olevalla hiekkakuopalla, aurinko porottaa kuumasti ja suolammen vesi on lämmintä. Matkaradiosta soi säröäänellä reggea kasetti ja päivä on vasta alussa. Kesäloma on vasta alussa. Edessä on koko pitkä kuuma kesä, ja ympärillä se yhteisö ihmisiä joiden kanssa lapsuuteni hetket kaikkein mieluiten vietin. Makasin siinä sinisellä pyyhkeellä vatsallani ja muistan katselleeni silmät sirillään vanhempia sisaruksiani, jotka heittivät vettä toistensa päälle ja ajatelleeni olevani onnekkain lapsi maailmassa. 

Olemme koko perhe matkalla Sveitsiin. Pikkubussimme on pakattu ääriään myöten täyteen. On ilta ja me olemme juuri saapuneet Ruotsiin. Syömme voileipiä iltapalaksi huoltoaseman pihalla. Isä muuttaa auton takaosan nukkumatilaksi johon me kaikki lapset kömmimme nukkumaan. Isä starttaa auton, äiti laittaa Mari Boinen kasetin soittimeen. Aurinko laskee ja värjää taivaanrannan purppuran väriseksi. Makaan kahden siskoni välissä ja olen matkalla kohti synnyinmatani, jotain tuttua mutta samalla kohti jotain uutta, silti tiedän etten ole sillä matkalla yksin. Minulla on ympärillä perhe.
Olen onnellinen.

Isoveljeni tuli äitini katsomaan ylioppilaslakitustani Kajaaniin.
Koin hetken äärimmäisen tärkeäksi, sen että minulla oli joku joka pääsi tulemaan 200km päähän koulu-urani sen hetkistä suurinta saavutusta.

Kävelin Puolison (silloisen poikaystävän) kanssa Hermannista kohti Kumpulassa olevia Oranssin puutaloja. Oli vappuaatto. Ensimmäinen yhteinen vappuaattomme.
Aurinko paistoi, Puolison käsi puristi kättäni. Katson Puolisoa ja sanon hänelle “Juuri nyt olen valtavan onnellinen”.

Matka englantilaiseen puutarhaan äitini kanssa. Junamatka halki englannin maaseudun. Perillä vaeltelua kauniissa hyvin hoidetussa puutarhassa. Omenapiirakkaa ja teetä ison kastajapuun alla. Äiti, aurinko, ei kiirettä. Minä kertomassa, että ajattelin jättää päivätyöt ja siirtyä kokonaan freelanceriksi, töitä kun tuntui riittävän. Äiti nostamassa teekuppia ja hymyilemässä, sanomassa että tee niin. Kyllä elämä kantaa.

Viisi päivää vaellusta Skotlannin ylämailla isäni kanssa.
Viimeinen ilta, auringonlasku. Telttamme on kukkulan laella. Yöksi on luvattu sadetta. Piti löytää paikka johon vesi ei valuisi. Viimeinen kiipeäminen oli raskas, takana oli 10 tuntia vaellusta. Löysimme täydellisen kohdan puun alta. Söimme risottoa ja lopuksi isäni ojentaa minulle rivin suklaata. Syömme hiljaisuuden vallitessa. Katselemme miten aurinko laskee.
Isäni sanoo “Tämä on aina ollut yksi unelmistani, ja nyt se on täytetty. Se tekee minut onnelliseksi.” Hymyilen ja tunnen samoin.

Esikoisen raskaus.
Pieni ihme. Siellä vessan lattialla isutessa, äitienpäivän aattona, odottaessa raskaustestin viivaa. Hailakka viiva ilmestymässä testiin. Ei vielä luotettava, mutta kovin lupaava kuitenkin.
Kaksi päivää myöhemmin elokuvateatterin vessassa tehty uusi testi ystävän jännittäessä vieressä. Sinisen plussan ilmestyminen testi-ikkunaan ja ystävän riemunkiljahdus. Jäätelöannos sen jälkeen.
Tekstiviesti Puolisolle.
Onnellisuus.

Kuopuksen saaminen viereeni pitkän synnytksen jälkeen kun hänet oli ensin saatu hengittämään toisessa huoneessa. Uupumus, hormonit, elämä. Aurinko nousemassa kätilöopiston ikkunan takana. Kuiskaus “Nyt kaikki on hyvin” kaikumassa synnytysalin seinistä.

Ja lopulta ne lukuisat hetket perheeni kanssa täällä, Suomessa, matkoilla. Grand Canyon, Berliini, Californian rannat, punapuumetsät. Tämä pieni outo koti.
Ystävät.
Arki.

Mietin miten oma onnellisuuteni poikkeaa muiden onnellisuudesta.
Vai poikkeaako se edes?
Mikä on se pohjimmainen asia joka tekee meidät onnelliseksi?

Onko se lopulta raha?
Onko se menestys?
Hyvä työ?

Hetkeksi ajatukseni keskeytyvät kun haen lapsen koulusta.
Saan lopulta omat lapseni paimenettua 400 lapsen kaaoksen keskeltä kohti pyörätelineitä ja kotia.
Sieltä lähdemme punapuumetsään. Siihen missä on puro, kerron lapsille.

Puron rannalle päästyämme laskeutuu taas rauha.
Auringon kimmellys vedessä, lintujen mahtipontinen kevätkuoro puissa, vihreän sata sävyä ympärilläni.
Lasten vilpitön ilo ja nauru. Kameran paino kädessä, maailma nähtynä sen läpi. Vapaus kuvata, tehdä sitä työtä jota rakastan.
Onnellisuuden tunne.

Olisinko kuitenkaan onnellinen jos elämäni perusasiat eivät olisi kunnossa? Olisinko onnellinen siinä hetkessä, jos kotona odottaisi kasa laskuja joita en kykene maksamaan? Olisinko onnellinen jos mieheni olisi väkivaltainen, olisinko onnellinen jos lapseni olisi vakavasti sairas ja joutuisin miettimään onko minulla varaa hänen hoitoonsa. Olisinko onnellinen jos vanhempani jos tietäisin vanhempieni joutuvan tekemään töitä kunnes kuolema heidät korjaa koska heille ei olisi kertynyt eläkettä jonka varassa elää?

Minun on helppo olla onnellinen, koska tulen hyvinvointivaltioista.
Tulen maasta jossa yhteiskunta pitää huolen. Varmistaa, että perusasiat ovat hyvin. Tai näin sen tulisi toimia. Näin Suomi nippanappa edelleen toimii.
On tavallaan helppoa olla onnellinen kun lapselle varmistuu ainakin yksi tasapainoinen ateria koulun puolesta, ilmaiseksi, verorahoilla. On helppoa olla onnellinen kun tietää lapsen saavan hoitoa näin tarvittaessa (kyllä, olen tietoinen, että vähävaraisille lapsen sairastuminen voi silti viedä perheen vararikkoon), on helppoa kokea olevansa onnellinen kun yhteiskunta mahdollistaa perusasioiden toiminnan.

Luulen, että juuri tässä piilee yksi pieni syy siihen miksi Suomi on onnellisten ihmisten maa.
Koska moni perusasia on kunnossa. (Vielä toistaiseksi)

Ja tässä hetkessä, tässä maassa, minä voin olla onnellinen koska minun ei tarvitse valmistella juuri nyt lapsiani yli kymmenen vuoden päässä häämöttävään college uraan, meidän ei tarvitse tehdä Puolison kanssa useampaa työtä voidaksemme säästää satoja tuhansia dollareita, voidaksemme taata lastemme opiskelumahdollisuudet. Meidän ei tarvitse pelätä tulevaisuutta. 

Me tulemme Suomesta, me palaamme lopulta Suomeen.
Se antaa meille perusturvallisuuden, se antaa mahdollisuuden olla onnellinen.
Sen tiedon turvin minä voin antaa lasteni leikkiä keskiviikko-iltapäivänä jalat paljaina vedessä, minun ei tarvitse pohtia pitäisikö heidän olla harrastamassa jotain urheilulaija joka auttaisi heidän tulevaisuuttaan. Minun ei tarvitse olla kotona tekemässä matikantehtäviä ja lukuläksyjä taatakseni lapseni koulumenestyuksen että hänen tulevaisuutensa, hänen onnellisuutensa olisi taattu.

Minä olen hirmuisen onnekas ihminen.
Olen onnekas koska minulla on vaihtoehto.
Meillä on paikka johon me voimme palata, maa joka (toivottavasti) pitää tulevaisuudessakin ihmisistään huolen.

Onnellisuus on itse luotava, sanotaan.
Se on varmasti totta. Samoin kuin se että pitäisi osata nauttia hetkestä.
Jokaisen on kuitenkin varmaan helppo ymmärtää, että hetkestä nauttiminen tai onnen luominen on helpompaa silloin kun yhteiskunta ympärillä takaa sinulle tietyt perusoikeudet.
Kun ei tarvitse pelätä kuolemaa.
Koska tiedättekö, niin monessa maassa loppujen lopuksi ihmiset joutuvat pelkäämään nimenomaan sitä.
Sotaa, nälkää, köyhyyttä.
Kuolemanpelkoa.

Suomessa moni asia vaatii korjattavaa, ei se ole mikään täydellinen maa. Mutta siellä on valtavan paljon hyvää.
Se on maa, joka jossain syvällä pyrkii pitäämään ihmisistä huolen. Siltä tieltä on viime vuosina lipsuttu, välillä enemmän välillä vähemmän. Mutta haluan uskoa sen olevan kuitenkin maa joka pyrkii takaisin siihen, että onnellisuus ei ole kenellekkään luksusta, vaan perusoikeus.
Perusoikeus, joka taataan pitämällä ihmisoikeuksista ja perusasioista huoli, niin että ihminen voi keskittyä elämään.
Koska sen ovat nämä meidän kaikkien lapset ansainneet.
Varmuuden siitä, että he saavat leikkiä lapsuutensa välkehtivässä purossa, kastella kumisaappaansa ja syödä eväitä suut hymyssäsuin.
Että heillä on tulevaisuus, jota raha ei määritä.
Oikeus olla onnellinen.

© all rights reserved

Annuska Dal Maso

annuska@annuskadalmaso.com

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »