Myytti nimeltään seksi

Vanhemmuuden mukana tuomia ihmettelyn aiheita arjessa, osa X: Seksistä puhuminen, tai puhumattomuus

Viime päivinä on mediassa keskusteltu huonosta seksistä ja sen herättämistä tunteista ja vaikeista tilanteista.
Olen seurannut keskusteluita, itsekin osallistunut niihin, ja päätynyt oikeastaan kerta toisensa jälkeen samaan loppuajatukseen kuin mihin päädyn niin usein kun keskustelunaiheena on seksi: seksistä ja seksuaalisuudesta pitäisi puhua enemmän. Siitä pitäisi puhua niin paljon, että siitä katoaisi kaikki outous-, häpeä-, nolous- ja vaivaantuneisuuslisät.

Joten tässä sitä ollaan, kirjoittamassa/puhumassa seksistä.
Ja jottei teema ihan menisi blogini ohitse, puhutaa seksistä myös lapsiperheissä.

Seksistä puhutaan lapsiperheiden(kin) kesken todella vähän.

Jostain syystä sinkkunaiset tai lapsettomat pariskunnat kykenevät seksikeskusteluihin vielä huomattavasti helpommin kuin lapsia tehneet/saaneet aikuiset. Eivätkä lapsettomatkaan kovin herkästi tähän teemaan lähde. Harvoin tulee tilanne että bussissa tai lounaspöydässä tulisi keskusteltua seksistä edes sen aika hyvänkin kaverin kanssa.
Tuntuu olevan helpompi puhua vaikkapa synnytyksestä kuin seksistä. Mikä on sinällään hämmentävää.

Selvennetään heti tähän alkuun myös se, että kun viittaan keskusteluun seksistä, en tarkoita että ihmisten pitäisi repostella ja kertoa yksityiskohtaisesti oman parisuhteensa asennot, liikkeet ja aktien kestot. Tarkoitan sitä, että seksistä kyettäisiin puhumaan kuten esim puhutaan eri tavoista riidellä, tai viettää parisuhdeaikaa. Että voistaisiin puhua siitä seksitkertoijen määrästä ilman suuria draamankaaria, ilman liioittelua tai vähättelyä.  Ettei tarvitisisi häpeillä ja mutista jotain epämääräistä jos toinen kysyy ”hei mites teillä, oletteko ilta vai aamuihimisiä, tai miten hoidatte seksin kun lapset nukkuvat samassa huoneessa teidän kanssa?”(Kysymys, jota useat lapsettomat ystäväni ovat vähän häpeillen joskus minulta kysyneet, kun ovat tajunneet että lapsemme nukkuivat vauvana kanssamme samassa sängyssä )

Ennen lapsia keskusteluihin seksistä ajatui vielä sentään silloin tällöin. Useinmiten toki tilanne vaati tietyn tunennelman tai alkoholimäärän alle. Silloin tuli puhutuksi siitä kuinka usein, koska ja millä mieltymyksillä asiaa harrastettiin. Kun lapset tulivat kuvioon, lakkasivat ne keskustelutkin. Olettamus oli, että koska on lapsia, ei ole oikeastaan seksielämää. Yleisin tilanne missä olen hetkellisesti seksistä puhunut ystävätterieni kanssa, joilla on pieniä lapsia, on ollut lähinnä sellainen, jossa aihe on noussut esiin, jonka jälkeen lähes kaikki toteavat “Ei meillä kyllä peitto liiemmin heilu. Ei vain jaksa, eikä huvita. Eikä perhepedissä/yhteisessä makuuhuoneessa voi mitään tehdä koska lapset nukkuvat siinä vieressä. Ja muutenkin koko asia tuntuu niin vaivalloiselta ja hankalalta. Hyvä jos kerran kuukaudessa jaksaa jotain puuhata, välillä on 3-6kk taukoja ollut” Kun kysyn onko tilanne kaikille ok, (koska jos on, niin eihän se silloin mitään haittaa) kohauttavat useat olkapäitään ja mutisevat jotain epämääräistä siitä, että kai ainakin se mies haluaisi enemmän, mutta tämä nyt on vain tätä.

Näissä tilanteissa minä itse vaikenen, koska jostain kumman syystä minulle tulee nolous, ja lähes vähän häpeällinen olo, en kehtaa sanoa ääneen, että meillä kyllä harrastetaan hyvää seksiä ihan yhtä aktiivisesti, ellei enemmänkin, kuin ennen lapsia.

Muistan kun kävin lääkärissä jälkitarkastuksessa Kuopuksen syntymän jälkeen.
Lääkäri kysyi lapsivuodeajasta ja tarkasti asianmukaisesti paikat.
Tämän jälkeen hän istutti minut tuoliin ja kysyi että mitenkäs ehkäisy. Onko tarvetta. Onko se mies kotona jo ihan mahdoton eikä meinaa jättää sinua rauhaan?
Tuijotin lääkäriä vähän äimistyneenä enkä oikeastaan tiennyt mitä vastaisin.
Totesin sitten että juu, ehkäisy olisi hyvä juttu, ei tarttisi pelata kondomeilla, mutta kyllä meillä se on ihan yhteistä kivaa se seksin harrastaminen eikä jokin toimenpide jota minä vain siedän kiimaiselta mieheltä.
Lääkäri naurahti ja totesi siihen vain, että sehän on mukavaa. Olettekin sitten poikkeus, yleensä ne miehet  haluavat, naiset eivät. Ja sitten jos mies on sitä sorttia ettei jaksa odotella niin.. no tiedäthän sinä mitä siinä käy.

Tuo koko keskustelu oli minusta niin absurdi että en oikeastaan edelleenkään saa siitä mitään otetta.
Totta toki on, että pikkulapsiperheissä petetään ja pikkulasten vanhemmilla on sivusuhteita. Mutta tutkimusten mukaan pettäjinä toimivat niin miehet kuin naisetkin.

Lapsen synnyttyä aikuisten huomio kiinnittyy lapseen. Niin täytyykin. Kuitenkin jos se kaikki on poissa puolisolta, silloin varmaan aletaan rakentaa niitä säröjä jotka voivat pahimmillaan johtaa seksittömyyteen ja eroon.
Mutta se, että otetaan itsestäänselvyytenä se että nainen ei halua seksiä, mies haluaa. Että ajatellaan itsestäänselvästi ettei pikkulapsiaikaan tavallaan kuulu mikään muu seksi kuin se mikä saa miehen pysymään juuri ja juuri tyytyväisenä ilman että lähtee vieraisiin.  Se on se, joka minua järkyttää.

Halujen katoaminen on varmasti musertavaa. Se että haluaisi haluta, muttei vain halua.
Varmasti on myös turhauttavaa olla niin väsynyt ettei vain jaksa harrastaa seksiä. Ja sitten kun sitä on ollut harrastamatta tarpeeksi kauan, on sen uuden yhteyden löytäminen aina hankalampaa.

Lapsen myötä kaikki muuttuu.
Myös seksi.
Tapa harrastaa seksiä.
Aika.
Koko elämä.
Mutta jos me puhuisimme, jos me kykenisimme keskustelemaan tästäkin asiasta ilman, että se vaatii ponnisteluita, nolostumista, syvää sisään- ja uloshengittelyä, löytyisivät ratkaisutkin ehkä helpommin. Voitaisiin puhua toiveista, haluista ja siitä miten ne saadaan toteutettua.

Jos toisen vanhemman aika ja energia menee vain kodin ylläpitämiseen, voisiko toinen auttaa, irtoaisiko talousbudjetista rahaa kerran tai kaksi kuussa käyvälle siivoojalle. Voisiko sitä seksiä mahdollisesti harrastaa heti alkuillasta lasten mentyä nukkumaan, vaikka sohvalla, jos myöhemmin ei enää jaksa?

Entä jos toista ei haluta, voisiko sille tehdä jotain?

Minä en missään nimessä ole sanomassa, että ihmisten tulee harrastaa seksiä velvollisuudesta tai harrastaa sitä vaikka hei halua vain siksi että toinen osapuoli olisi tyytyävinen.

Ei.

Mutta, rehellisyyden nimissä minä joudun myös sanomaan, että eivät ne jokaiset seksikerrat meilläkään ole sellaisia tajunnan räjäyttyäviä himopläjäyksiä, joita median kuvien ja kirjoituste perusteella seksin tulisi olla ollakseen hyvää.

Hyvä seksi voi olla sellaistakin josta tulee hyvä, tyyväinen olo.
Seksi on myös niin paljon muutakin kuin vain itse akti. Suutelu, halaaminen, paijaaminen, läheisyys.
Jo kaikki nuo saavat ihmisten tuntemaan itsensä halutuksi, tärkeäksi ja rakastetuksi. Ne luovat turvaa ja muistuttavat kehoamme siitä miksi me olemme kumppaninne valinneet.
Näin ainakin itse uskon.
Ja uskon myös että jos tunnet itsesi halutuksi parisuhteessa, voi suhteesikin hyvin. Ja sinä itse voit paremmin.
Kuopuksen vauvavuonna, kun valvoimme enemmän kuin edes kehtaa myöntää, totesin nopeasti tunnin seksin vastaavan siinä väsymystilassa oikeastaan useamman tunnin unta. Se raukeus ja rauha joka siitä lankesi oli moninverroin sen tunnin menentetyn uniajan veroista.
Moni ystäväni on sanonut minulle, että oikeastaan aina jos on seksiin ryhtynyt, on se ollut mukavaa ja tyydyttävää. Mutta useinmiten ei jaksa ryhtyä, koska se on vaivalloista.

Itse koen ,että seksi, seksuaalisuus on tärkeä osa ihmissuhdetta, ainakin jos edes toinen osapuoli näin kokee.
Jos molemmat osapuolet ovat aseksuaaleja, asiasta ei tarvinne keskustella.
Mutta muutoin.
Onko kamalan kaukaa haettua, jos koittaisi joskus harrastaa seksiä vaikka ihan heti sitä ei tekisikään mieli? Katsoa heräisikö se halu siinä sitä puuhatessaan. Koska kuten yllä totesin, usein kyse on viitsimisestä, ja kun hommaan lähtee se onkin ihan mukavaa. Kuitenkin seksin hyödyt ovat niin suuret, niin monella taholla, että sen harrastaminen varmasti auttaisi jaksamaan sitä raskastakin arkea. Lisäksi uskon seksin positiiviseen kierteeseen: mitä enemmän sitä harrastat, sitä enemmän sinun tekee mieli.
Mutta näistäkin asioista on niin kovin vaikea puhua. Harvoin tulee lounaalla työkavereiden kanssa heitettyä ilmaan noita lauseita.
Miksi siitä puhuminen on niin vaikeaa. Miksi seksin priorisoiminen ylemmäksi hyvinvointimme, parisuhteemme hyvinvoiniin kannalta on niin vaivaannuttavaa. Minkä takia seksi on se jokin, jota pitää vähän kuin salamyhkäisesti hoitaa taka-alalla. On ihan ok, pyytää lastenvahti päästäkseen elokuviin puolisonsa kanssa. Mutta huomattavasti vaikeampaa on todistella itselleen saati sitten ulkopuoliselle, että haluaisi nyt vain, että joku ottaisi lapset kahdeksi tunniksi jotta me voisimme harrastaa seksiä.

Jos kaikki on hyvin, asiasta vaietaan ja ollaan vain hiljaa mielessään tyytyväisiä että sekin osapuoli sujuu.
Jos kaikki ei ole hyvin, no silloinkin vaietaan ja märehditään hiljaa mielessään sekä tunnutaan kasvattavan fyysisen kuilun rinnalla henkistä kuilua kumppaniin.

Joskus tilanteet raukeavat itsestään, lapset kasvavat ja vanhemmat pääsevät taas harrastamaan seksiä oman makuuhuoneensa pyhässä yksinäisyydessä.
Mutta entä jos aikaa on kulunut liian kauan. Entä jos molemmille on syntynyt väärinymmärryksiä ja fyysinen kuilu on kasvanut niin suureksi, että sen ylittäminen tuntuu mahdottomalta.
Jos tuntuu helpommalta vain kietotutua omaan peittoonsa ja kääntää puolisolle selkä kuin ryömiä toisen kylkeen kiinni ja ehdotta, miten olisi tänään?

Seksistä puhumisen kulttuuri on tällä hetkellä todella vähäistä.
Toki seksistä puhutaan ja siitä keskustellaan, mutta liian usein edelleen vain erillisinä teemoina.
Aivan kuin minä nyt.

Nostetaan esille aihe seksi ja seksuaalisuus.
Kehotetaan pikkulasten vanhempia harrastamaan seksiä.
Kerrotaan, että läheisyys antaa voimia pärjätä raskaassa arjessa.

Mutta miten me murtaisimme sen kulttuurin että seksistä puhuminen, sen moninaisuudet ja eri tavat tulisivat vähemmän vaivaannuttaviksi. Että samalla kun puhutaan pikkulasten vanhemmille oman ajan merkityksestä, tai parisuhdekäveyiden ja keskusteluiden merkityksestä puhuttaisiin myös siihen samaan rimpsuun siitä seksitä.
Että muistakaa sitten myös tämä.
Että ei välttämättä riitä, että käyttte sunnuntaisin kävelemässä kaksi tuntia ja siten ylläpidätte perheene kulmakiveä eli parisuhdetta. Että ehkä teidän kannattaisi ensin viipyä tunti makuuhuoneessa ja sen jälkeen tunti ulkona. Että se saattasii antaa paljon enemmän kuin kahden tunnin keskustelu.

Meidän pitäisi myös  lopettaa ihmisten rajaaminen tiettyihin muotteihin. Ei se, että jollain on pieniä lapsia tarkoita automaattisesti sitä ettei hänellä ole seksielämää kuin kerran puolessa vuodessa.
Eikä toisaalta sekään, että joku on lapseton, tarkoita että hänellä olisi villi seksielämä.

Jos me kaikki puhuisimme avoimemmin, ilman nolostelua tai häpeää seksistä ja seksuaalisuudesta uskon meidän kaikkien maailmankuvan ja ymmäryksen aiheen tiimiolta laajenevan.
Erityisen tärkeänä pitäisin sitä nuorille ja nuoreksi kohta kasvaville lapsillemme. Heille, joilla kokemusta ei ole ja jotka ammentavat tietonsa lähinnä median julkaisemista osittain erittäinkin vääristyneistä näkökulmista.

Jos seksistä tulisi vähemmän vallan väline, vähemmän asia jolla voidaan kiristää toista ihmistä, jos me puhuisimme siitä avoimemmin me oppisimme, että me voimme itse päättää siitä millaista ja kenen kanssa sitä tulee harrastaa.
Jos seksistä puheenaiheena tulisi enemmän normi, osaisi tulevaisuudessa ehkä meidänkin lapsemme kysyä ne mieltä askarruttavat kysymykset suoraan omalta vanhemmaltaan, eikä hakea vääristynyttä tietoa jostain muualta tai pahimmillaan kuvitella asioiden oikean laidan epämääräisten huhupuheiden perusteella.

Mutta jos asiasta vaietaan, sitä ei opi.
Eivät aikuiset, eivätkä varsinkaan nuoret.
Jos seksistä tulee normaalinpaa, jotain mitä ei tarvitse nolostella, jotain mitä voi ihan hyvin sanoa ääneen kaipaanvasa, haluavansa enemmän tai todeta että juuri nyt ei ole tarvetta kiitos vain, väitän parisuhteidenkin voivan paremmin.

Lopulta kaikki on kiinni kommunikaatioista. Mutta voidaksemme kommunikoida pitää kommunikaation aiheesta ensin tehdä lähestyttävämpi.

Seksi on sikäli haastava teema, että voidaksemme tehdä siitä lähestyttävämmän, tulisi meidän puhua siitä enemmän.
Myytti sen ympäriltä tulisi purkaa.
Myytti siitä että sen tulisi aina ja ihan joka kerta olla jotain elämää suurempaa. Ei se oikeasti ole.
Myytti siitä, että sitä pitää harrastaa ja jos et pidä siitä se on sinun vikasi. Ei pidä eikä ole.
Mutta myöskin myytti siitä, että huonoon seksiin pitäisi tyytyä. Ei pidä.
Vähään seksiin ei tarvitse tyytyä.
Paljoon seksiin ei tarvitse tyytyä.
Myytti siitä, että yhtään mitään seksiin liittyyvää tulisi sietää tai olla sietämättä.

Meidän tulisi purkaa se stigma, joka aiheella on,  purkaa meidän itse luomiamme hämmentäviä stereotyipoita ja olettamuksia seksiin ja seksuaalisuuteen liittyen.
Eikä se kyllä purkaannu sillä että me märhedimme omia ajatuksiamme hiljaa mielessämme tai parhaimillaan avaudumme kapakassa parin oluen juotuamme kertomaan kaverille, että nyt on aika hiljaista kotona.

Ne purkautuvat sillä, että seksistä puhutaan silloin kun se on luontevasti aiheena. Ilman suuria tunteita tai latauksia.
Otetaan seksi osaksi ihmisen, pariskuntien ja perheiden hyvinvointia.
Annetaan sille tilaa ja aikaa.

Väitän karkeasti ja vailla suurempaa tietoa, että lapsiperheet voisivat paremmin jos seksistä puhuttaisiin enemmän.
En väitä, että sitä tulisi harrastaa enemmän, vaikka sitäkin varmasti joissain perheissä tulisi tehdä.
Mutta jos aiheesta edes puhuttaisiin, etsittäisiin ratkaisuja tilanteisiin jotka vaivaavat molempia osapuolia.
Koska kyllähän seksiä harrastetaan, ei kai muuten olisi useamman lapsen perheitä.

Entä jos se seksi siirrettäisiin lapsetekoajatusta pidemmälle, ylläpitämän sitä lapsiperhearkea.
Hoitamaan parisuhdetta.
Antamaan läheisyyttä.
Toivotan teille kaikille siis, ilman pilkettä silmäkulmassa, täysin neutraalisti:
Seksikästä viikonloppua.
Nauttikaa.
Rentoutukaa.

ps. Poikkeukselliseti tekstiin ei ole liitetty mitään muuta kuvaa kuin artikkelikuva, joka ei nyt oikeastaan liity teemaan mitenkään, mutta jossa on ehkä jonkinasteinen romanttinen ja rauhoittava vivahde.
Tämä johtuu siitä, että minua itseasiassa häiritsee myös seksiin useinmiten liitetty kuvamateriaali. Useinmiten se tukee tuota yllä maintsemaani himoaspektia joissa kaksi ihmistä ovat täysin kietoutuneita toisinsa ja maailma räjähtää kappaleiski heidän ympärillään.
Joten en halua itse osallistua kuvallisesti tähän teemaan mitenkään, siksi postaus on kuvaton.

© all rights reserved

Annuska Dal Maso

annuska@annuskadalmaso.com