Matkalla lapsen kanssa

Päätin tehdä tällaisen postauksen kun tästä aiheesta on tullut minulle useampi kysymys sähköpostiin blogin kautta.
Minulta kysytään silloin tällöin miten jaksan reissata lasten kanssa, miten jaksan ottaa heitä aina mukaan joka paikkaan. Eikö olisi enemmän lomaa jättää heitä hoitoon isovanhemmille ja lähteä Puolison kanssa kaksistaan johonkin.

Ihan alkuun haluankin vähän valoittaa kantaani perheelliseen elämään, koska se toimii aika pitkälle avaimena tapaan miten me lastemme kanssa olemme ja elämme, arjessa, matkoilla ja lomilla.
Kun me päätimme että aiomme kaikesta huolimatta yrittää lasta, päätimme samalla avata elämämme lapselle. Me emme päättäneet että me muutamme elämämme pyörimään tulevan lapsen ympärille. Me emme päättäneet että tulevaisuudessa meidän elämäämme mahtuvat vain lapsi. Me päätimme että me otamme askeleen kohti elämää lapsen kanssa. Mitä ikinä se sitten pitääkään sisällään.

Tämä askel on sitten koskenut ihan jokaista elämänaluetta. Myös matkoja, lomia ja niillä olemista.

En sano etteikö tulisi vielä aika kun todellakin jätämme lapset isovanhemmille pidennytelle viikonlopulle ja lähdemme Puolison kanssa kahdestaa johonkin pienelle lomalle, itseasiassa olen aika varma että näinkin tulee vielä käymään.
Mutta jos puhutaa yhteisestä pidemmästä lomasta, niin silloin minulla ei kävisi mielessäkään jättää lapsia pois tästä kuviosta. Me lomailemme yhdessä, perheenä, ei pelkästään lasten ehdoilla mutta heitäkin kuunnellen.

En ole erityisen hyvä jakamaan mitään yleispäteviä ohjeita kenelleekkään. Jokainen vanhempi tuntee omat lapsensa parhaiten, joten kuka minä olisin sanomaan että juuri teidän perheen tulisi lomailla, reissata, lentää, junailla tai autoilla  samoin kuin meidän. Mutta kun itse kaipaan vinkkejä, neuvoja ja apua siihen miten selvitä matkustamisesta lasten kanssa, on minulle ollut kaikkein informatiivisinta lukea toisten perheiden tavoista ja peilata heidän tapojaan meidän perheen tilanteeseen. Siksi siis kerron teille seuraavaksi siitä miten me asiat teemme. En sano että nämä ovat ainoat tavat mutta näin meillä toimitaan ja väitän että jokunen ohje näistä lienee suhteellisen hyvin muokattavissa myös yleispäteviksi faktoiksi.
Tässä siis pieni pläjäys siitä miten me pärjäämme matkoilla kahden verratain vilkaan lapsen kanssa.

Ja jo heti alkuun kerrotaan että ei, meillä ei kaikki mene todellakaan aina putkeen. Meilläkin huudetaan, raivotaan ja riidellään matkojen, reissujen ja lomien aikana. Kuitenkin minun uskomukseni on että mitä useammin asioita tehdään, sitä paremmaksi siinä tullaan, siis myös reissaamisessa.
Jos koskaan ei käy missään, ei tule myöskään sitä rutiinia siitä miten homma toimii, silloin kynnys nousee ja mahdollisuus siihen, että asia ei sitten sujukaan kun pakon edessä pitäisi, kasvaa.

Aloitetaan paikasta A paikkaan B liikkumisesta.

Autoilu:
Meillä lapset ovat pienestä pitäen autoilleet, paljon. Olen ajanut pitkiä matkoja molempien lasten jo ollessa vauvoja. 98% olemme ajaneet kaikki yli 2 tunnin matkat yötä vasten, siten että lapset ovat olleet autossa hereillä vain 2-3 tuntia ja nukkuneet lopun aikaa.

Autoilu aloitetaan lähes aina maisemia katselemalla, juttelemalla ja autopelejä pelaamalla. Tämän jälkeen siirrytään lukemaan kirjoja/sarjakuvia tai leikkimään jollain lelulla joka löytyy lapsen itse pakkaamasta repusta. Kun mikään muu ei enää viihdytä lasta siirrymme padeihin, niillä joko pelataan tai katsotaan lastenohjelmia.

Lapsemme ovat tottuneet olemaan autossa, he ovat myös tottuneet nukahtamaan autoon. Tämä on asia johon pitää oppia. Itse matkustin paljon autossa jo lapsena, ja totuin. Myös niihin yli 10h ajoihin, joita tuli silloin kun perheemme matkusti kesällä autolla Sveitsiin.

Yötä vasten ajaminen on kuitenkin kikka, jota tulen käyttämään vielä pitkään. Yritin nyt viimeisellä reissulla Pojois-Karjalasta Helsinkiin ajaessani onnistuisiko meidän jo ajaa päiväaikaan. Lähdimme klo. 13 ajamaan, Kuopus nukahti päiväunille ja nukkui 1,5h. Lapsen herättyä pidimme pienen tauon ja kun jatkoimme matkaa kesti 30min, jonka jälkeen Kuopus aloitti huudon joka kesti loppumatkan. Eli 3,5h. Tauokoamatta. Mikään ei auttanut, viihdyttänyt tai livenetänty itkua. Jos pysähdyin hetkeksi itku lakkasi kuin seinään, kuitenkin samantein kun auto strarttasi alkoi myös huuto. Tästä päättelin että Kuopus ei ole vielä valmis matkaamaan tällaisia matkoja päiväaikaan hereillä. Tulevaisuudessa siiirrymme siis pitkillä matkoilla taas takaisin yöajoon.

Junailu:
Tähän minulla on oikeastaan vain yksi vastaus. Lastenvaunu. Ihan sama kuinka rasittavaa, uuvuttavaa ja meluista aikuiselle on siellä istua, sinne on järkevintä mennä jos junailu kestää kauemmin kuin tunnin. Parhaimmassa tapauksessa lastenvaunussa on samanikäisiä lapsia joista omat lapset saavat matkan ajaksi seuraa. Pahimmassa tapauksessa joudun erottelemaan kinastelevia sisaruksia toisistaan jatkuvalla syötöllä ja toivomaan, että olisin jo perillä kun matkaa on kulunut vasta kolme varttia.

Lentäminen:
Olen lentänyt lasten kanssa lyhyitä 2-3h lentoja ja pitkiä yli 10h lentoja useampia. Olen lentänyt yksin lasten kanssa ja Puolison kanssa kaksin lasten kanssa.
Heti alkuun suosittelen: jos kykenet ota matkalle mukaan toinen aikuinen. Jos et, kyllä sinä pärjäät, minäkin pärjään.
Lyhet lennot menevät meiltä oikeastaa jo täysin rutiinilla, koska lapsilla on takana jo niin monta todella pitkää lentoa. Lentomatkoihin pätevät oikeastaan samat säännöt kuin autoiluun. Tekemistä ja lukemista kunnes lapsi ei enää jaksa, sen jälkeen annetaa lupa tv:n/pädin katseluun.
Lyhyillä lennoilla ei tarvitse olla edes erityisen paljon puuhaa mukana, kirja, pädi ja jokin piirustustehtävä riittää.

Pitkillä lennoilla tarvitaan eniten hermoja. Mitä pienempi lapsi, sen enemmän hermoja pitää olla mukana.
Kun lensin ensimmäisen pitkän lentoni yksin lasten kanssa, lensin yötä vasten. Kuopus oli tuolloin 1,5 ja Esikoinen 3v 3kk. Kuopus käytännössä huusi 10h lennosta 6h loput 4h hän nukkui. Esikoinen itki jalkakipua 2h. Saman reissun paluulento oli päiväsaikaan ja kokonaisuudessaan matka kesti 21h, välilaskuineen. Lapset eivät nukkuneet tuona aikana hetkeäkään. Mutta eivät myöskään huutaneet. Kuopuksella oli tuolla lennolla suunnaton tarve kävellä lentokoneen käytävää edestakaisin, tauotta. Suljin itseni siis kuplaan ja annoin lapsen kävellä. Päätin että jos jotakuta häiritsi voisin aina kertoa heille tarinan kaksi viikkoa aikaisemmin tehdystä lennosta ja siitä kuinka kivaa muilla matkustajilla oli kuunnella 6h itkua.
Voisin kertoa kymmeniä tarinoita lasten kanssa lentämisestä. Mutta se ei nyt ole tämän postauksen tarkoitus, joten yritän pysyä asiassa.
Yleisneuvona sanoisin että pitkälle lennolle kannattaa suosia yötä vasten olevaa lentoa, ja asennoitua siihen että matkasta voi tulla pitkä ja tuskallinen. Unohda ajatukset rentouttavasta lennosta jolloin katselisit elokuvia tai lukisit kirjaa. Asennoidu jopa siihen että et nuku, varsinkin jos matkustat yksin pienten lasten kanssa. Kun asenne on oikea, matka voi yllättää helppoudellaan.
Lisäksi kaikki pieni puuhastelu kuten legot, piirtämnen, tarrakirjat, pikkuautot ovat järkeviä.
Ja Eväät. Älä koskaan luota lentokoneruuan olevan sellaista joka kelpaa lapsellesi. Se saattaa kelvata, jolloin olet raahannut turhaan kaksi kiloa ruokaa käsimatkatavaroissasi, mutta mielummin niin kuin että olet koneessa, 5 tuntia laskeutumiseen ja lapsi karjuu nälkää eikä sinulla ole tarjota mitään järkevää syömistä hänelle.

Oma kokemukseni on että ikäväli 1-2,5 vuotta ovat haastavimmat pitkille lennoille. Lapsi haluaa liikkua, ei jaksa istua paikoillaan eikä keskittyä yhteen asiaan 15min pidempään. Kun 2,5v ylittyy moni asia helpottuu. Tämä on varmasti myös lapsikohtaista, mutta näin meillä on käynyt.

Tästä voimmekin siirtyä asumiseen ja syömiseen lomalla.

Majoitus lomakohteessa:

Oli aika kun matkustelimme Puolison kanssa niin ettei oikeastaan ollut niin väliä missä nukuimme yömme. Tämä aika on kuitenkin nyt lasten myötä kaukana poissa.
Hotellien sijaan suosimme ehdottomasti asunto/talo ratkaisuja. Airbnb on mullistanut tämän kaltaisen matkailun meillä täysin.
Varaamme siis lähes poikeuksetta majapaikan jossa on oma keittiö. Näin voimme valmistaa osan ruuista kotona, tämä on sekä rahallisesti että päivien sujuvuuden kannalta todella järkevä ratkaisu. Syömme lähes poikkeuksetta aamupalat majapaikassa, tämä johtuu monesta seikasta: lapset haluavat aamupalansa HETI herättyään, eivät vasta tunnin päästä. Kuopus haluaa PUUROA jota ei läheskään aina joka paikasta saa (raahaamme toistaiseksi kiltisti puurohiutaleita mukanamme, minne menemmekin, siltä varalta ettei kyseisessä paikassa niitä olisi). Puoliso on laktoosi-intolerantikko ja minä keliaakikko. Siinä yhdistelmä jolle on ajoittain haastavaa löytää aamupalaa. Joten lapsia ei voi pitää nälkäkiukussa koko aamua kunnes löytyisi jokin paikka jossa aikuiset voisivat syödä. Eli meillä syödään ns. kämpillä heti herättyämme.

Ravintolassa syöminen:

Kuten yllä mainitsin, me emme syö aamupaloja ravintoloissa.
Lounaat syömme lomilla joskus. Mutta ylivoimaisesti eniten eksymme ravintoloihin iltaisin. Nyt täällä ollessamme olemme myös grillanneet talomme pihassa, joka on ollut sekä taloudellisesti että muutenkin erinomainen ratkaisu.
Lasten kanssa ravintoloissa käyminen on ollut kuuma puheenaihe jo vuosia. Ja myönnän täysin että kyllä, on ollut hetkiä kun juuri meidän lapsemme ovat olleet niitä aivan hirviölapsia joita muut aikuiset ovat katsoneet pahekusen ja järkyttyneenä.
Tuoreimpana muistissani on lounas Helsingin keskustassa ystävän kanssa. Viivyimme tunnin syömässä ja juttelemassa, tänä aikana lapset osoittivat koko repertuaarinsa siitä mtien käyttäydyään huonosti. He eivät syöneet mitään heille tarjottua, he huusivat, tappelivat, viskoivat tavaroita ja aiheuttivat yleistä paheksuntaa. Ja meillä lasten ruokapöytäkäyttäytymiseen puututaan tiukasti. Silti näin välillä käy.
Mutta meillä on myös niitä kertoja kuten lomallamme Meksikossa viime syksynä: söimme joka ikinen ilta ulkona viikon ajan, eikä yksikään kerta ollut kamala. Joka ikinen ilta lapset osasivat käyttäytyä.

Useinmiten olemme päätyneet ratkaisuun jossa annamme lapsille etukäteen ruokaa asunnolla joko kunnon iltaruuan tai välipalan muodossa. Kuitenkin niin että ravintolaan tulessa meillä ei ole kahta nälkäistä kitisevää lasta iltaväsymyksen kourissa. Edelleen yli puolet kerroista se ruoka jonka me heille tilaamme (puoliksi) ei kelpaa ja lapset joko syövät minun ja Puolison ruuat tai eivät syö mitään (mikä on yleisin skenaario). Kuitenkin se että he ovat syöneet kotona, takaa meille ruokailurauhan ja yhä useammin lapset jaksavat jo istua ruokapöydässä kanssamme ja jutella, lukea kirjaa tai piirtää.

Retkeily:

Me retkeilemme paljon. Myös lomilla. Tämä johtuu osittain siitä että me aikuiset pidämme retkeilystä, osittain siitä että lapset ovat niin energisiä että retkeily luonnossa tuntuu olevan yksi parhaista tavoista poistaa energiaa ja rauhoitta heidän vilkkaita jalkojaan.
Me teemme retkiä lomilla samalla tavalla kuin kotona. Puolen päivän pituisia, sijoittuen joko ennen tai jälkeen päiväunien. Kävely pisteestä A pisteeseen B. Evästauko, jonka jälkeen palaamme pisteeseen A. Retken kohteen ei tarvitse olla kovin erikoinen, metsäpolku riittää.

Tämä on harjoittelun tulosta.
Jos et arjessa retkeile lapsen kanssa ihan vain metsässä, vailla suurta päämäärää, on turha ajatella että homma yllättäen toimisi lomalla. Lomaretkeilyyn toimivat ihan samat kikat kuin arjen retkeilyssäkin. Siedä kitinää siitä että lapsi ei jaksa kävellä, kiinnitä hänen huomionsa luontoon ja ohita kaikki valitukset olahkohautuksella. Siedä sitä tosiasiaa että välillä retket ovat täyttä tuskaa, huutoa ja kitinää. Sitten jossain vaiheessa ollaan siinä pisteessä kuten me nyt Esikoisen kanssa että jopa 4-5km retkeilyt sujuvat lähes valituksetta ja lapsi kävelee matkat täysin itse.  Me itse käytämme Kuopuksen kantamiseen kantorinkkaa, se on monesti kätevämpi kuin matkarattaat, varsinkin jos et tiedä kohteen reittejä kunnolla. Matkarattaat eivät välttämättä mahdukaan vuokra-auton takakonttiin, tai sitten metsäretken kohteessa ei olekaan rattaiden menevää polkua. Näistä syistä olemme jo pidempään päätyneet ottamaan mukaan kantorinkan, johon Kuopus tarvittaessa nostetaan. Lapsi oppi myös nukkumana kantorinkassa jos väsymys iskee kesken patikoinnin.

Siinäpä on ne ehkä kaikkein oleellisemmat osiot.

Pähkinänkuoressaan me lomailemme lastemme kanssa pitklti sen säännön mukaan miten vietämme arkeakin. Lomallakin pidämme kiinni rutiineista. Olisi ihanaa nukkua pitkään, valvoa myöhään ja heittää päivärytmit sekaisin.

Kuitenkin meidän lapsemme ovat vielä liian pieniä siihen. Joten vähintään toinen meistä vanhemmista herää aamuisin klo 6-7 lasten kanssa tekemään aamupalaa. Välillä otamme vuoroaamuja että toinen aikuinen saisi nukkua edes kello 9 asti, näin yritämme tasata univajetta edes hieman.
Aamupalaa seuraa myös samat lounas, päiväuni, välipala ja päivällisrytmit ja harvoin lomallakaan lapsemme valvovat paljoa yli klo 20.

Meille loma tarkoittaa ehkä kaikkein eniten yhteisen arjen jakamista, yhdessäolemista ja irrotautumista siitä että olisi vältämättä pakko tehdä mitään muuta kuin olla perheen kanssa.

Kun lähdemme ulkomaille lasten kanssa, emme yleensä aseta itsellemme tai lomalle sen suurempia tavoitteita. Jos loma on pidempi valikoimme asuntomme sellaisten tarpeiden mukaan että voimme viettää aikaa myös siellä. Siksi siis tällekin lomalle valikoitiin talot joissa oli uima-allas, se oli ehdottomasti prioriteeteissa huomattavasti oleellisempaa kuin se että olisimme asuneet kovin lähellä ravintoloita tai Dubrovnikin keskustaa.

Teemme lomallamme niitä samoja asioita kuin arjessakin, retkiä metsiin, rannoille ja kaupunkiin. Teemme niitä samalla kaavalla kuin arjessa, koska silloin takaamme kaikille hyvän mielen. Uuden säväyksen siihen tuo uusi paikka, kiireettömyys ja kahden aikuisen jatkuva läsnäolo.

Lähtekään perheet lomalle, ottakaa aikaa toisillenne, nauttikaa. Mutta ilman paineita onnistumisesta tai jostain täydellisestä perheidyllistä.

Koska juuri ne idyllisimmät ja kauneimmat hetket, ne syntyvät silloin kun sitä vähiten odottaa.

Loman tärkein tarkoitus on saada mieli irti arjesta, ei poistaa rutiineita.
Loman tärkein tarkoitus on palautua.
Ja minä väitän että vaikka en ole nyt viikon aikana nukkunut yhtään sen paremmin kuin kaksi viikkoa aikaisemminkaan, olen tehnty lounaat ja viettänyt kaikki päivät lasten kanssa, olen silti jo nyt palautuneempi kuin mitä olisin voinut kuvitellakaan.

Lämpö, aurinko, Lapset, Puoliso, öiset hellyydenosoitukset, päiväiset suudelmat, lasten nauru, ne kaikki palauttavat niin paljon tehokkaamin kuin mikään muu.
Ei siihen tarvita rutiineista luopumista, ei siihen tarvita malliesimerkin mukaan käyttäytyviä lapsia.

Ihanaa lomakauden alkua kaikille!

Kuvituskuvina ovat kuluneiden päivien ranta- ja metsäretkien kuvat.

© all rights reserved

Annuska Dal Maso

annuska@annuskadalmaso.com