Luukku 23: Pieniä palasia Joulusta Piilaaksosta

Tämä teksti on osa ulkosuomalaisten bloggajien joulukalenteria, joka avaa ikkunoita ulkosuomalaisten jouluihin.

Luukku 23 aukeaa Piilaaksossa. 

Oikeasti olin ajatellut, että tämä luukku aukeaisi Nevadassa, Topaz Järven rannalla, mutta koska en ollut osannut ajatella aikaeroa suhteessa Eurooppaan niin tajusin vasta eilen että jos kirjoitan tämän Meidän aikavyöhykkeemme aikaan 23 päivä illalla, niin silloin tämä luukku aukeaa Euroopassa vasta 24 päivä.
Joten saatte nyt erilaisen luukun kuin mitä alunperin olin ajatellut.

Mietin mistä kirjoittaisin teille, kertoisinko Amerikkalaisia tapoja vai kertoisinko meidän omasta joulustamme.
Päätin mennä jostain siltä väliltä ja kertoa vähän molemmista.
Kertoa ajatuksista ja tunteista jota joulu täällä Piilaaksossa on viimeisten parin viikon aikana minussa herättänyt.

Joulu.
Siitä hössöttäminen aloitettiin täällä heti joulukuun alussa, heti kiitospäivän jälkeen. Tavallaan halloween ja  kiitospäivä ovat hyvä syy, etteivät kaupat pamahda täyteen joulutavaraa vielä ennen sitä, koska ensin pitää saada nämä kaksi muuta pyhää myytyä alta pois.

Amerikassa (tai ainakin täällä Piilaaksossa) joulusta puhutaan enemmän lomana tai juhlana kuin oikeasti sanalla Christmas. Tämä johtunee uskonnonvapauslaista joka siis tarkoittaa sitä että esimerkiksi koulussa mitään yhtä uskontoa ei saa nostaa ylitse muiden. Siksi siis joulun yhteydessä ei puhuta kristinuskosta, jeesuksesta tai mistään muustakaan. Yhtä tasavertaisesti jätetään puhumatta Pyhästä Nikolauksesta tai Juutalaisten viettämästä Hanukasta. 

Lapset kyllä askartelivat vaikka sun mitä talveen ja joulukuuseen liittyviä asioita koulussa ja kerhossa, mutta itse joulun rituaaleista ei heille siellä puhuttu sen enempää.
Tämä oli minusta erityisen ilahduttavaa. Pidän siitä miten neutraalisti juhlapyhiin ja uskontoon täällä suhtaudutaa koulumaailmassa. Ainoa hieman ristiriitainen asia on mielestäni lippuvala, jota onneksi lastemme kouluissa ei sanota joka päivä, vaan vain hyvin harvoin, kuten esimerkiksi nyt viimeisenä koulupäivänä kun Esikoisen luokka esitti pienen näytelmän vanhemmille.
Silloin salissa aivan ensimmäiseksi vannottiin lippuvala joka tuntui absurdilta ympäristössä joka ei opeta uskontoa.

Esikoisen koulun juhla oli kuitenkin mielestäni todella mahtavasti toteutettu.
Suomesta tutun joulujuhlan sijaan he juhlistivat talvipäivänseisausta. Lapset kertoivat muinaisista alkuasukkaista ja erilaisista uskomuksista siitä miksi aurinko on piilossa talvella. He esittelivät eri kansojen tapoja tuoda aurinko takaisin.
Näytelmän lopussa paikalle tulivat 5 luokkalaiset oppilaat jotka esittivät tiedemiehiä, jotka kertoivat mistä pimeän pitkä kausi tähän aikaan vuodesta oikeasti johtuu.
Näytelmä oli mielestäni riemastuttava ja hauska näkökulma lähestyä tätä vuodenaikaa, kuitenkaan unohtamatta totuutta ja totuudenmukaista selitystä asioille.
Kuopuksen kerhossa mitään erityistä juhlaa ei ollut, mutta he leipoivat pipareita ja tekivät yhdessä hedelmäsalaatin välipalalle, joka oli myös tavallista juhlavampi tapa syödä viimeisenä päivänä.

Amerikkalaiset hakevat joulukuusen jo heti jolukuun alussa.
Ihmettelin itsekin kuinka vähän joka kadunkulmaan ilmestyi ensimmäinen joulukuuta kuusikojuja, milloin minkäkin järjestön pitämänä. Kojut ja myyntipisteet katoavat samalla tavalla kuin taikaiskusta heti kun kuu on puolivälissä, sesonki on silloin jo ohitse, kuuset on täällä tosiaankin hankittava alkukuusta jos mielii valita.
Myös joulukuusen haku tilalta on yleistä. Ihmiset siis ajavat autolla paikkaan jossa joulukuusia kasvatetaan. Sitten saa itse käydä valitsemassa sopivan kuusen, sahata sen ja kiinnittää auton katolle. Se hassunhauska tapa missä kuusi on sidottu auton kattoon köysillä, ilman kattotelinettä, on ihan totisinta totta täällä. Narut kiertävät ikkunan kautta auton sisään ja ne solmitaan katolle pitämään kuusen katolla. Valveutuneet perheet ovat muistaneet ottaa mukaan viltin jonka he levittävät kuusen alle auton katolle ettei katto naarmuuntuisi täysin.
Kotona kuusi koristellaan valtavalla määrällä koristeita. Mitä enemmän sitä parempi.
Monella perheellä tuntuu olevan perinne missä he ostavat joka vuosi jokainen perheenjäsen yhden uuden kuusenkoristeen. Sitä valikoidaan huolella ja tarkoin. Kuuseen kertyy siis vuosien mittaan pieni palanen historiaa kun jokainen lisää siihen joka vuosi yhden uuden ajatuksen siitä millaisesta kuusenkoristeesta pitää.

Meille ei joulukuusta tullut.
Ei, tähän ei liity mitään suurta  kapinaa, vaan lähinnä käytännön asioita.
Jos hankkii joulukuusen pitäisi hankkia myös ne koristeet. Ja kun me emme nyt oikeasti haluaisi hankkia tänne sellaista määrää tavaraa josta jo valmiiksi tiedämme että emme tule ottamaan sitä mukaan sitten joskus kun aika koittaa lähteä täältä.
Lisäki, me emme tosiaan viettäisi aattoa omassa kodissamme vaan vuokratuvassa kaukana täältä.
Itselle ajatus siitä että joulukuusi olisi seissyt olohuoneen tukkeena jo joulukkun ensimmäsienä päivänä, tuntui hankalalta.
Joten jäi kuusi hankkimatta.
Havuista tehdyn ovikransssin hankin ja koristelin, samoin pöydälle tein kynttiläkranssin. En yhtä kaunista kuin oma äiti aina lapsena teki, mutta sellaisen johon saattoi aamuisin sytyttää punaisen kynttilän palamaan ja joka levitti havun tuoksua taloon  jo monta viikkoa ennen joulua.

Yksi hassuimmista ja tavallaan käsittämättömimmistä joluperinteistä täällä ovat hassunhauskat rumat villapaidat.
Kaupat täyttyvät mitä kammottavimmista luomuksista joita ihmiset ihan tosissaan ostavat ja pitävät.
Monella työpaikalla järjestetään “rumien villapaitojen” juhlat, ne vastaavat karkeasti ajateltuna pikkujouluja ainakin joissakin paikoissa.
Minä olen oikeastaan aina pyöritellyt silmiäni näille luomuksille, mutta näin vain tänä vuonna kävi että ystäväni sai minut ylipuhuttua että pidetään meillä kotona pienimuotoinen rumien villapaitojen juhla. Puoliso kieltäytyi kunniasta hankkia omaansa, joten minä ostin paidan itselleni ja lapsille. Lapset rakastuivat omiinsa täysin.
Ja koska periaatteena vastustan ajatusta, että ostaisin vaatteen jota lapsi käyttää vain kerran ja sitten seuraavana vuonna on jo kasvanut siitä ulos, annoin heidän käyttää paitoja joka päivä viimeisen kahden viikon aikana jos he niin halusivat. Ja kyllä he ovat halunneet.
Omaani tuskin käytän enennkuin vasta vuoden päästä uudestaan, mutta toivon mukana en kasva tästä enää mihinkään suuntaan ja voin käyttää sitä tarvittaessa vaikka loppuelämäni joka ikisenä joulusesonkina.

Me vietämme joulua suomalaiseen tapaan 24 päivä, vaikka muu Amerikka viettää sitä vasta 25 päivä.
Eikä meillä ole joulusukkia.
Esikoinen ei usko joulupukkiin, Kuopuksesta en ole oikein varma, hän ehkä haluaisi vielä uskoa mutta Esikoisen vakuutus siitä että miksi joulupukki ei VOI  olla totta saa hänet vähintääkin epäilemään.
Meille ei siis tule mikään joulupukki kylään, lahjat ilmaantuvat sopivan hetken tullen sopivaan paikkaan (meillä on ehkä kuusi siellä vuokramökillä, joten sitten sen alle) aattoiltana.
Amerikkalaiset käyttävät niitä elokuvistakin tutuksi tulleita sukkia takanreunalla joihin ilmeisesti laitetaan pieniä lahjoja ja suuret löytyvät kuusen alta. Me emme ole tähän(kään) lähteneet mukaan.

Jouluvalot.
Asia joka on pakko mainita jos sivutaan amerikkalaista joulua.
Täällä jouluvalot ovat iso juttu.
Todella iso juttu.
Lähes jokaisella talolla on jonkilaiset valaistukset. Vähintään nyt joku valorimpsu pihan puskassa tai autotallin oven karmissa. Jotkut naapurustot ovat sopineet keskenään tekevänsä jokainen isot ja näyttävät valot. Koko katu saattaa siis täyttyä toinen toistaan komeammista valoista.

Viimeksi kun vietimme joulun täällä, kävimme katsomassa yhtä tällaista katua. Niin me teimme myös nyt.

Torstai-iltana me suunnistimme iltaruuan jälkeen vielä ulos ja kävelimme yhden tällaisen valaistun kadun päästä päähän. Itse kiinnitin lähinnä huomioni komeisiin kartanomaisiin taloihin isoine pihoinene, mutta varsinkin Esikoinen ihmetteli silmät suurena valojen määrää ja totesi mitä enemmän valoja talossa, sitä rikkaampi sen omistaja varmaan on. 

Ajatus lienee perua keskustelusta joka poiki siitä kun Kuopus pyysi meille lisää jouluvaloja. Kuopus siis vaatimalla vaati valoja myös meidän pihaamme, joten Puoliso suostui ja tilasi värikkäät valot jotka he yhdessä kiinnittivät autotallin karmeihin. Kun Kuopus sitten eräänä päivänä pyysi minulta lisää valoja minä kerroin ehkä hieman puolihuolimattomasti että ne valot maksavat ja ettei meillä ole varaa ostaa kymmeniä valoja. Tästä Esikoinen siis on päätellyt että jos on rikas, voi ostaa paljon valoja. Yksinkertaista.

Asiat joita kaipaan, perheeni lisäksi, Suomesta tähän jouluun ovat lumi ja sauna. Lunta me ehkä saamme Nevadassa, tai ainakin voimme sitten niiden päivien aikana ajaa johonkin missä sitä on jollei itse Topaz järven seudulla ole satanut lunta vielä. 

Sauna on vaikeammin toteutettavissa. Parhaan korvikkeen jonka keksin oli eilen illalla ystävien kanssa vietetty hetki korealaisessa kylpylässä. Istuimme kahdessa erilaisessa saunassa joista toinen oli höyrysauna ja toinen kuivasauna. Kumpikaan ei nyt oikeasti vastannut suomalaista saunaa. Lisäksi annoimme korealaisten selänpesijänaisten pestä meidät ensin ihon kuorivalla kintaalla ja sen jälkeen hieroa koko vartalon.
Pehmeä iho ja rento olo oli taattu.
Tämä siis ei todellakaan ole mikään amerikkalainen jouluperinne, pitäisivät minua varmasti hulluna jos tästä kertoisin. Mutta sen suomalaisen joulusaunan puutteessa tämä kävi korvikkeena. Vaikka olikin kolme päivää ennen joulua.

Rehellisesti sanottuna, minä en oikeasti tiedä mitä jouluruokia amerikkalaiset syövät joulupöydässä. Epäilen että kirjo saattaa olla yhtä suuri kuin ihmismäärä jotka niitä tekevät. Ainakaan kukaan täällä paikallisista tutuistani ei puhunut mistään tietyistä ruuista joita mukamas tulisi olla ruokapöydässä kaikissa talouksissa.
Meidän pieni perheemme pohti ruokalistaa tässä viimeisten muutamien päivien aikana.
Kun joukossa on ruoka-aineallergikkoja, yliherkkyyksiä ja eettisistä syistä tietyistä ruuista kieltäytyviä on lista vähintäänkin hieman haastava.
Mutta saimme kuitenkin kasaan ruokia joista me kaikki pidämme ja jotka ovat mielestämme jouluun sopivia.
Eli ei siis tänä vuonna emme kata pöytään makaroonilaatikkoa vaan ihan oikeita jouluruokia.

Mitään isoja jouluperinteitä meidän perheestämme minä en osaa nimetä meille, en ainakaan vielä.
Luulen, että tulevaisuudessa suurin jouluperinteemme tulee liittymään Pankavaaraan vanhempieni luo menoon. Siellä ovat läsnä minunkin lapsuudesta tututu perinteet, joulukuusenhausta joulusaunaan ja lahjojen jakoon. Mutta nyt kun olemme vielä poissa Suomesta ainakin tämän joulun, haluamme rakentaa jotain jota voimme lämmöllä muistaa.

Ehkä pulkkamäestä rakentuu se jouluperinne joka jatkuu vielä vuosia, vaikka asuinmaa muuttuisikin, tai kuka tietää, ehkä me emme enää osaakaan päästää irti kammottavista villapaidoistamme.
Todennäköisempää on ehkä kuitenkin se, että pieni perheemme jatkaa karjalanpiirakkatalkoita tulevaisuudessa, koska se oli yllätävänkin palkitsevaa ja joulumieltä herättävää. Ehkä senkin voisi tehdä rumassa joulupaidassa ensi kerralla.

Näiden pienten tietopläjäysten kera minä lähetän ympäri maailmaa näitä blogeja seuraaville lukijoille joulurauhaa. 

Ihanaa, kaunista, lempeää joulua täältä Kalifornian auringon alta.
Toivottavasti kaikkilla lukijoilla on joku kenen kanssa viettää joulu, joku joka katsoo silmiin ja hymyilee.
Toivottavasti teillä kaikilla on koti jossa voitte oleskella, kirja jota lukea ja puhtaat lakanat sängyssä joihin kellahtaa vatsat täynnä ruokaa.
Seuraavan kerran palaan Nevada kuulumisin.

Joulukalenterin luukku 22 löytyy täältä: A la Helvetia 
Viimeinen eli luukku 24 löytyy täältä: Life in English / Australia  
Sekä täältä Konalla / Hawaii, USA

© all rights reserved

Annuska Dal Maso

annuska@annuskadalmaso.com