Hyppää sisältöön

Lukutaito on ovi maailmankaikkeuteen

Tällä viikolla vietetään lukuviikkoa. Meidän perheessä on aina luettu paljon. Meillä on käyty kirjastoissa ja kirjat ovat olleet aina luonnollinen osa arkeamme. Mutta vasta nyt lasten ollessa kouluikäisiä olen havahtunut lukemisen tuomaan suureen iloon myös lasten kautta.
Julkaistu
Lukutaito on ovi maailmankaikkeuteen

Lasten nauru on hiipunut ja sängyistä kuuluu vain aku ankkojen ja kirjan sivujen kääntämisestä johtuva kahina. Kissat kehräävät lasten vieressä, toinen toisessa sängyssä toinen toisessa.

Mietin perinteitä ja miten tietyt asiat ovat kuin varkain lipsahtaneet osaksi perheemme arkea ja tapoja niin että niistä on lopulta tullut perinteitä.
Lapsuudenkodissani on aina luettu iltaisin ennen nukkumaan menoa. Vanhempani lukivat meille kauan ääneen ja myöhemmin me itse luimme iltaisin ennen nukahtamista. Muistan kuvitelleeni, että kaikissa perheissä kaikki lapset ja aikuiset lukevat aina iltaisin.
Edelleen minä luen iltaisin. On kausia, jolloin luen yhtä kirjaa lähes kuukausitolkulla, koska jaksan iltaisin lukea vain sivun tai kaksi. Sitten on kausia kun menen jo heti kymmeneltä sänkyyn vain saadakseni lukea mahdollisimman pitkään ennen kuin uni painaa silmät kiinni.


Puoliso lukee ehkä vielä enemmän kuin minä. Tai hän löytää sen rauhan ja ajan myös lapsiperheen arjessa minua paremmin. En ole enää aikoihin ehtinyt lukea päivisin kirjaa, en vaikka haluaisinkin. Mutta lasten iltalukemisesta olen pitänyt kiinni. 

Meillä on luettu lapsille joka ilta iltasatua siitä asti kun he ovat olleet ehkä vuoden ikäisiä.
Hiljalleen tavaksi on tullut, että he kuuntelevat ensin ääneen luetun tarinan tai kirjan kappaleen ja tämän jälkeen he lukevat vielä itsekseen hetken ennen valojen sammuttamista.

Valehtelisin jos väittäisin lasten lukutaidon olevan meidän vanhempien ansioita. Ei se ole. Olemme toki lukeneet lapsille pienestä saakka paljon, antaneet esimerkkiä lukemisen arvostamisesta ja kannustaneet lukemiseen käymällä ahkerasti kirjastoissa ja ympäröimällä lapset mahdollisuuksilla lukea.

Esikoinen oppi lukemaan tavuja neljävuotiaana. Sitten tuli pitkäksi aikaa stoppi eikä hän edistynyt siinä mihinkään suuntaan. Emmekä me tehneet asian eteen mitään. Jatkoimme ääneen lukemista ja hän sai katsella kirjoja. Kun hän sitten meni 5 vuotiaana Amerikassa kouluun oli hänen siellä ikään kuin pakko opetella lukemaan. Mutta englanniksi. Sieltä tuli päivittäin pieni kirjanen, joka piti lukea ja josta piti piirtää jokin kuva.
Kuusivuotiaana lapsi kuitenkin lopulta luki ja kirjoitti sekä englantia että suomea hitaasti mutta suhteellisen sujuvasti. Toki olimme auttaneet ja tukeneet häntä läksyissä, mutta lopulta lapsi oppi taidon itse.


Kuopuksen lukutaidon kohdalla emme voi ottaa sitä vähääkään kunniaa mitä Esikoisen läksyjen teon auttamisesta.
Kuopus vain oppi lukemaan.  Esikoinen kimmokkeena hänelle vain syntyi valtavan suuri halu osata myös tuo taito, jonka jo jokainen muu perheenjäsen osasi. Lapsi siis vain opetteli lukemaan itse. Viime syksynä, viisivuotiaana, hän vain opetteli lukutaidon itsenäisesti.  Kysyi välillä apua, että mikä tämä kirjain on ja tavasi sitten taas kauramaito-sanaa ikuisuuden. Ja eräänä päivän alkoivat sujua lyhyet sanat ja sitten palaset loksahtivat paikoilleen ja pitkätkin sanat alkoivat soljua. Tämän jälkeen elämä oli yhtä lukemista. Kaikki eteen tuleva teksti piti lukea ääneen. Oli kuin koko elämän edessä olleet hieroglyfit olisivat auenneet lapselle ja piirtäneet hänelle aivan uuden mahdollisuuksien maailman.
Tämä vaihe tuntuu jatkuneen nyt jo pitkään. Siinä missä Esikoinen opetteli pian lukemaan hiljaa itsekseen lukee Kuopus edelleen kaiken ääneen.

Minulle on kuitenkin pääasia, että he lukevat. Ei ole niin tärkeää mitä he lukevat tai miten, mutta lukutaito ja kirjojen tuoman maailman minä haluaisin heille perintönä ja perinteenä jakaa.


Esikoinen luki pitkään pääasiallisesti aku ankkoja, hetkeksi hän innostui soturikissoista, mutta aivan kunnollisen lukuinnostuksen hän tuntui saaneen vasta iskettyään kyntensä Roald Dahli ja Neil Gaimanin kirjoihin. Nyt lapsen lukuintoa ei tunnu pysäyttävän mikään.

Hän haluaa herätä kouluaamuina aikaisemmin voidakseen vielä lukea ennen kouluun lähtöä. Iltaisin hän lukee vaikka olisikin jo suorittanut koulun vaatimat 2x 10 minuutin lukukulpat (10min englanninkielistä 10 min suomenkielistä kirjaa). Mikään ei tunnu riittävän. Ja tiedättekö mitä, minusta se on lähinnä ihanaa.

Muistan itse miten lapsena kirjat ja niiden maailma olivat minulle jotain äärettömän tärkeää. Se oma maailma, joka avautuu lukiessa, se mahdollisuus saada tietoa ja päästä sisään muiden ihmisten elämään, se on jotain aivan omanlaistaan.


Rakastan ajatusta, että lapseni ovat ehkä samalla polulla kuin heidän vanhempansa, löytämässä rakkautta kirjoihin ja lukemiseen. Se on kansalaistaito, jota haluan tukea ja rohkaista jokaista lasta ja aikuista oppimaan. Lukutaito on avain maailmaan jossa vain taivas on rajana, eikä sekään aina riitä. 

Kuvissa lapset ratkaisemassa pääsiäispupun jättämiä kirjoitettuja arvoituksia. Arvoitukset ratkaisemalla löysi ratkaisun minne pupu oli piilottanut pääsiäislautasen herkkuineen.

© all rights reserved

Annuska Dal Maso

annuska@annuskadalmaso.com