Lapsen oikeus olla oma itsensä

Sunnuntai-ilta. Takana viikonloppu niin täynnä menoja ja tekemisiä, että lastenhuoneessa vallitseva hiljaisuus tuntuu lähes huumaavalta.
Laulan lapsille Hummani hei ja  viimeisen “seisahda Hummani hei.” sävelen jäädessä roikkumaan huoneen hämärään jään itsekin tuijottamaan yövalon luomien varjojen tanssia huoneen seinillä silmät puoliummessa.
“Annu, onko kaikilla lapsilla oikeus sanoa mitä oikeasti ajattelee?” Esikoisen ääni tunkeutuu tuudittavan usvan läpi ja havahduttaa minut siihen lastenhuoneen todellisuuden keskelle.

Olemme aikaisemmin samana päivänä puhuneet lasten oikeuksista, ja vanhempien velvollisuuksista.  Olen kertonut heille miksi me aikuiset välillä teemme asioita jotka saattavat lapsista tuntua epäreiluilta siinä hetkessä, mutta me teemme niitä asioita voidaksemme taata heille tietynlaiset olosuhteen joihin heillä on oikeus ja joiden turvaaminen on minun velvollisuuteni.

Kävimme keskustelun lasten kanssa siitä mitkä ovat heidän mielestään lasten oikeuksia.
Että mitkä asiat he kokevat niin tärkeiksi elämässään että he voivat ajatella jokaisen lapsen olevan oikeutettu sellaiseen.
Tässä on meidän 5 ja 6 vuotiaiden lasten lista näistä asioista.

– Että on vaatteita

– Että on ruokaa

– On koti

– vanhemmat, tai ainakin joku aikuinen joka pitää huolta

– voi oppia lukemaan ja kirjoittamaan

– on turvassa

– on jotain leluja

– saa apua lääkäriltä jos tarvitsee

Kaikki hyvin konkreettisia asioita. Sellaisia mitä tuon ikäinen lapsi osaa kuvitella. Osaa ajatella että ilman niitä olisi vaikeampaa. Moni näistä asioista on myös niitä, joita lasten kanssa olemme paljon pohtineet kun he ovat olleet kanssani kodittomien keskuksella tai jakamassa makuupusseja siltojen alla. Olen puhunut rehellisesti siitä miten kaikilla asiat eivät ole yhtä hyvin kuin meillä vaikka oikeasti kaikilla pitäisi olla samat oikeudet.

Vaikeampaa on selittää niitä abstrakteja oikeuksia.
Niitä, että jokaisella lapsella olisi oikeus olla juurikin oma itsensä.
Koska juuri sen mielestäni moni aikuinenkin unohtaa. Lapsen oikeuden olla kuka on.
Teoriassa tuo yksi lause, josta Sosiaalinen mediakin tällä viikolla täyttyy, on niin yksinkertainen.
Lapsella on oikeus olla oma itsensä.
Juuri sellainen kuin hän on.
Rakastettu sellaisena.
Ilman mitään rajoitteita.

Ja kuitenkin, vielä nyt vuonna 2019 se on asia joka täytyy nostaa kampanjaksi. Asia joka on kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys.

Kuluneen vuoden aikana tähänkin blogiin on satanut kommentteja siitä miten väärin me kasvatamme omia lapsiamme. Miten me emme anna heille selkeitä esimerkkejä olla poika, vaikka heiltä peniksen löytyvätkin, joten heistä tulee kasvamaan sukupuoli-identiteetiltään hämmentyneitä ja ahdistuneita aikuisia. Miten lapsemme pitäisi ottaa meiltä pois koska opetamme heille useamman kuin kahden sukupuolen olemassaolosta.
Minulle on tullut pitkiä sähköposteja joissa on haukuttu minua huonoksi äidiksi, kun annan lapsemme juosta pitkin kyliä pitkissä hiuksissa ja vaaleanpunaisissa kumisaappaissa. Enkä edes kerro hänelle hänen olevan erilainen ja poikkeava.

Tuntuu hämmentävältä, että samaan aikaan kun ihmiset oikeasti kuvittelevat olevansa lapsen asialla, tai ainakin sillä he omaa hyökkäävää käytöstään perustelevat, he nimenomaan rikkovat lapselle määriteltyjä oikeuksia.

En tiedä miksi meillä aikuisilla on tarve ajatella, että lasten tulisi olla juuri tietynlaisia. Juurtaako se jostain ajattelukaavasta jossa me ajattelemme maailman olevan vähemmän julma lapselle jos hän on tietynlainen? Yritämmekö muka oikeasti suojella lasta kun kerromme hänelle ettei hän saa olla sitä mitä oikeasti haluaisi olla?
Minun on hyvin vaikea niellä tätä selitystä. Itse haluan uskoa ja ajatella, että jos me kaikki antaisimme toisillemme luvan olla juuri sellaisia kuin olemme niin eihän kenellääkään olisi mitään ongelmaa toisen olemisen kanssa.

Mutta elämä on opettanut toisin. Selvästi kaikki mitä me emme tunne pelottaa, ja ihmisen tapa suhtautua uuteen on usein torjuva. On helpompi kieltää jotain kuin tutustua siihen. Tavallaan se lienee osittain ollut tapa selviytyä.
Tässä maailmassa on todella paljon maita joissa lasten oikeudet eivät toteudu. On maita joissa lapsi ei saa olla lapsi. Lapsella ei ole kotia, ei oikeutta opiskella, ei vanhempia ei ketään joka pitäisi huolta. On maita joissa lapsi ei ole turvassa ja lapsella ei ole ravintoa.
Suomessa näistä asioista pyritään pitämään huolta. Edelleen on paljon lapsia joiden oikeuksia joudutaan valvomaan, pitämään huolta että ne toteutuvat. Ja ihan kaikkeen me muut emme kykene puuttumaan.
Yhteiskunta voi tarjota kodin, ruokaa ja oppipaikan. Yhteiskunta voi yrittää tarjota jopa rakkautta.
Mutta yksi tärkeimmistä asioista joita meidän tulisi ymmärtää on se että ME  olemme se yhteiskunta jonka tulisi myös tarjota tuo lapsen oikeus olla oma itsensä.
Ja se lähtee meistä kaikista. Ei pelkästään niin, että meillä on velvollisuus varmistaa, että me hyväksymme OMAN  lapsemme, vaan aivan kaikki lapset ympärillämme juuri sellaisina kuin he ovat. Mitä enemmän sitä ymmärrystä viljelee ympärilleen, sitä laajemalle se leviää.
Eikö sen näin pitäisi mennä?

Siinä unen ja valveen rajamailla, pimeässä lastenhuoneessa, minä siis vastaan Esikoisen kysymykseen saako jokainen lapsi ajatella juuri sitä mitä ajattelee myöntävästi. Kerron vielä että sen lisäksi lapsella on myös oikeus näyttää ja olla juuri sellainen kuin hän haluaa.
Lapsi on hetken hiljaa. Ajattelen hänen jo nukahtaneen, mutta kohta kuuluu yläsängystä uudelleen hänen äänensä “ Entä jos siellä Suomessa kaikki ei tiedä sitä että lapsi saa olla semmonen kuin haluaa?”. Lapsen vilpitön huoli murtaa sydämeeni pienen halkeaman.
Ja siinä illan pimeydessä, yön jo kolkutellessa nurkan takana, minun ääneni kiirii halki lastenhuoneen kun minä lupaan lapselleni pitää huolta siitä että hän saa olla juuri sellainen kuin on
Suomessakin.
Aivan varmasti.

Tällä viikolla minä kehotankin meitä kaikkia aikuisia hetkeksi pysähtymään ja pohtimaan toteutammeko me itse tuota lapsen oikeutta arjessamme. Annammeko varmasti jokaisen lapsen olla aidosti sellainen kuin hän on. Nyt me emme puhu huonosta tai hyvästä käyttäytymisestä. Me puhumme nyt ulkonäöstä, identiteetistä, uskonnosta, perimästä.
Ja ainakin minä otan itseni uudelleen ja uudelleen syyniin, jotta voin pitää lapselleni antaman lupauksen. Että jokainen lapsi saa ääneen sanoa mitä hän ajattelee ja saa levollisin mielin olla juuri sellainen kuin on.

Suomessakin.

Tällä viikolla vietetään lasten oikeuksien viikkoa.
Lapsen oikeuksien viikko on toiminnallinen teemaviikko, jonka tavoitteena on edistää YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta erityisesti lasten ja nuorten parissa.

 Ykn lasten oikeudet löytyvät täältä.

© all rights reserved

Annuska Dal Maso

annuska@annuskadalmaso.com