Siirry sisältöön
One glass of milk, please

Kekrijuhlan taikaa

06.11.2017

Taivas on lähes turkoosinsininen, harmaat pilvet peittävät näkymään osittain ja puiden mustat oksat maalaavat maisemaan graafisia linjoja.
Kuin suoraan vallillan turkoosista kelohonka kankaasta.
Makaan Puolison kainalossa sängyllä ja katselen kuinka puiden oksat liikkuvat hiljaa ulkona.
Pihalta kuuluu ääniä, naapurit ovat aloittaneet valmistelut illan juhlia varten.

Sytytän kynttilöitä ruskeisiin paperipusseihin.
Auriko laskee ja piha hämärtyy.
Lapset juoksevat innokkaina pitkin pihaa, jokainen naamioituneena.
Kaurilan Kekrikekkerit ovat alkamassa, kymmenettä kertaa.

Ilta pimenee, vedän oman maskin naamalleni ja astun ulos.
Suuri nuotio palaa ja pitopöytä notkuu ruokaa.
Pihaan valuu ihmisiä. On peruukkeja, maskeja, hattuja, viittoja.

Kynttilät valaisevat pihaa ja nuotion loimu tekee valon punaiseksi.
Talon takana nousee täysikuu.
Tunnelma on taianomainen. Aikuisten keskustelua, naurua, äänimaailmoja jotka löyvät kuin aallot kallioiseen rantaan: ensin vaimeana, sitten kohahtaen vain vaietakseen taas hetkeksi.

Kasvoja on vaikea erottaa, varjot ovat syviä ja tulen kajo pehmeää.
Lapset juoksevat pitkin pihaa selvittämässä aarrepolkua. Talon alla kellarissa huutaa haamu.
Saunan takana on rautasänky jota vartioi zombie.
Kasvihuoneesta on tehty escape room.

Koen itse olevani kuin elokuvassa, tunnelma on lämmin, samalla hämmentävällä tavalla taianomaisen pelottava.
Tuntuu kuin mikä vain olisi mahdollista sinä hetkenä.
Mietin miten vahvan muistijäljen tapahtuma jättää lapsiin, jos se jättää näin vahvan tunteen aikuiseenkin.
Lyhdyt loistavat, kuu nousee yhä ylemmäs taivaalle.

Pienimmät lapset väsyvät, nauru hiipuu ja siirtyy sisätiloihin.
Meidän omat lapsemme menevät nukkumaan.
Myöhäisillan saunassa vesipata höyryää, keskustelunaiheet vaihtuvat ihmisten mukana.

Kaikkea leimaa lempeä lämpö.
Pieni lapsi nukkuu saunan sohvalla ilmapallo haalariin sidottuna. Aikuisia ympärillä, tasaisen turvallinen puheensorina, tulisijassa palaa tuli.
Sauna sulattaa viimeisetkin vakavuuden juonteet, nauran, hymyilen.
Puhun pitkään ystävän kanssa.
Kun päivä vaihtuu toiseen käperryn Puolison kainaloon, puhtaisiin lakanoihin, ja pitkästä aikaa minä nukuahdan hymyillen.

© all rights reserved

Annuska Dal Maso

annuska@annuskadalmaso.com

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »