Siirry sisältöön
One glass of milk, please

Kasvaako pojasta pelätty mies

23.01.2019

Kylmä aamu.
Ikkunat ovat huurussa, vaikka ulkona paistaa aurinko.
Lämpöasteita on kertynyt vasta 4.
Se on täkäläisittäin kylmää.
Mutta tänään minua paleltaa muutoinkin kuin vain sään tähden.


Selaan uutisia. Luen uutisia Suomesta, Oulusta, ahdistelutapauksista.
Luen ihmisten kommentteja.
Silmieni edessä tietokoneruudulle avautuu rasistinen maailma.

Luen miten ulkomaalaistaustaiset miehet, etenkin nuoret miesoletetut, pelkäävät liikkua ulkona.
Luen miten nuoret naisoletetut, ihan lapset vielä, saavat ehdotuksia ja kehotuksia seksiin internetin kautta.
Ja ahdistun.

Kylmät väreet joksevat selkärankaani pitkin ja saavat olkapääni sävähtämää.
Ahdistun siitä millainen maailma on.
Millainen ilmapiiri täällä, maailmassa, on.

Älä käsittäkö minua väärin. Minä tuomitsen sen mitä Oulussa on tapahtunut.
Koskaan, ei missään olosuhteissa ketään ei tulisi raiskata, ahdistella, koskea luvatta.
Ei koskaan.
Ei kenenkään toimesta.
Ei ikinä.

Mutta kun minua ei ahdista pelkästään se mitä on tapahtuntut niille tytöille.
Minua ahdistaa tämä jälkipuinti.
Se, minkä suunnan se on ottanut.
Se, miten lasten ja naisten suojelun nimissä on valjastettu vihakampanjaa kokonaista ihmisryhmää vastaan.
Ulkomaalaistaustaisia vastaan. Nuoria miehiä vastaan.

Kyllä. He ovat nuoria miehiä.
Kyllä he ovat ulkomaalaistaustaisia.

Mutta mihin unohtuu se itse teko. Ja puhtaasti teon tuomitseminen.
Mihin unohtuvat ne kaikki  muut nuoret miehet, jotka ahdistelevat, raiskaavat ja häiriköivät naisoletettuja, nuoria, aikuisia, vanhoja. Ne ihan kantasuomalaiset miehet ja miesoletetut?
Entä he?
Heitä on kuitenkin niin paljon enemmän kuin ulkomaalaistaustaisia.
Pelätäänkö heitäkin?
Samalla tavalla?
Vihataan?

Suuret miesoletettujen joukot ovat ongelma.
Maailmanlaajuisesti.
Intiassa siitä on kärsitty jo pitkään.
Nuoret miehet.
Nuoret toimettomat miehet.
He ovat suuri ihmisryhmä.
Kuten aina, on vaarallista leimata koko ryhmä.
Näin kuitenkin tehdään yhä useammin.

Minä pelkään, minua ahdistaa, mihin tämä johtaa.
Tämä kokonaisten ihmisryhmien tuomitseminen yksilöiden tekojen tähden.

Puolustelenko minä heidän tekoaan. En missään nimessä.
Mutta minä puolustelen sitä, miten ihmisiä, jotka jakavat saman sukupuolen, ihonvärin ja kansalaisuuden, kohdellaan heidän tekojensa tähden.

Haluaisinko minä, että kaikki nuoret miesoletetut tuomitaan. Että kaikkia aletaan kohdella samalla tavoin kuin juuri nyt ulkomaalaistaustaisia nuoria miesoletettuja kohdellaan?
En.
Minä haluaisin, että meitä kaikkia kohdellaan samoin. Kyllähän te sen jo tiedätte. Minut, huutamassa tasa-arvon perään.
Pelkään kuitenkin, että jos jatkamme tässä ajassa muotia olevaa julkista lynkkausta, tulee näin käymään.
Että lopulta riittää, että olet miesoletettu: sinua pelätään.

Eivätkö ne eniten ääntä pitävät miesoletetu tätä näe. Miten sen sijaan, että he suojelisivat naisoletettuja tai ylipäätään ketään, edes omia lapsiaan, he vain kaivavat syvempää eriarvoistamisen kuoppaa. Jakavat ihmisiä kasteihin, arvottavat heitä sukupuolen ja taustan mukaan. 

Koska jos tämä jatkuu tulee se päivä, että jonkun nyt niin kovin itseään suojelijana pitävän miehen oma poika joutuu kohtaamaan sen todellisuuden, että häntä pelätään, vain koska hän edustaa tiettyä sukupuolta. Tuon jonkun tytär joutuu kohtaamaan sen todellisuuden, että joku ehdottelee hänelle, joku ahdistelee, ja se joku on mitä todennäköisemmin ihan tuikitavallinen valkoinen suomalainen mies.
Näin tulee todennäköisesti käymään jos tämä maailma, nämä toimintatavat saavat jatkua Suomessa.

Osittainhan tämä on jo tapahtunut.
Se on jo niin syvällä yhteiskuntaamme, että emme edes täysin ymmärrä sitä.
Puoliso kertoi eräänä iltana ollessaan ulkona työtovereidensa kanssa hänen ystävänsä vain kadonneen sinä iltana vaikka oli sovittu, että mennään yhdessä kotiin. Tuijotin häntä ihmeissäni.
Vain katosi? Soititko perään? Ettekö te ihmetelleet missä hän on? Kysyin hämmentyneenä.
Puoliso kohautti olkapäitään, totesi, että oletus oli että hän on lähtenyt kotiin. Oletus oli oikea, ystävä oli lähtenyt kotiin.
Jäin miettimään asiaa hetkeksi.
Sitten sanoin, että minun maailmassani tuo ei olisi ikinä mahdollista. Ja sanomalla minun, tarkoitin minun maailmaani naisena.
Jos minä olisin naispuolisten ystävieni kanssa ravintolassa ja ystäväni vain katoaisi ja minä en koskaan vain olettaisin hänen lähteneen kotiin.
Jos en löytäisi häntä, soittaisin varmasti kaikki yhteiset tuttavamme lävitse kunnes paikantaisin hänet.
Jäin myös miettimään, etten koskaan lähtisi mistään kertomatta ainakin yhdelle ihmiselle lähteväni. Juurikin siitä syystä, että tietenkin kaikki huolestuisivat jos vain katoaisin.
Jäin miettimään kaikkia niitä varotoimenpiteitä joita minä naisena teen, sen varalta että joku kävisi kimppuuni, yrittäisi raiskata, ahdistella tai tehdä muutoin pahaa.
Varotoimenpiteitä joita en vain minä tee, vaan joita minä tiedän lähes jokaisen tuntemani naisen tekevän. Huomaamattaan. Ihan tottumuksesta. Varmuuden vuoksi.
Minä ilmoitan aina taksini tiedot vähintään yhdelle  ystävälle ( kun käyttää Lyft palvelua voi sijaintinsa, ja kyydin tiedot jakaa tekstiviestinä muille) kun nousen auton kyytiin.
Ravintolassa kerron ystäville vaikka menisin vain vessaan.
En liiemmin liiku ulkona pimeällä myöhään, enkä ainakaan koskaan yksin.
En lähde yksin hakemaan mitään tavaroita (jos ostaa tori.fi kaltaisesta nettikaupasta) enkä ainakaan iltaisin.
Jos joku kävelee takanani liian lähellä, vaihdan kadunpuolta.
Tiedättehän, pieniä, mutta merkittäviä asioita.
Sellaisia, jotka tuntuvat itsestäänselvältä.
Ja kun ajattelee, että me teemme tämän kaiken vain varmuuden vuoksi, koska puolet tämän maailman ihmisistä saattaa olla mahdollinen uhka meille, tuntuu ajatus hullulta.
Yhtä hullulta kuin ymmärtää se, että harvempi mies tai miesoletettu tekee näitä varotoimenpiteitä.

Kuinka kamala onkaan tämä maailma johon minä olen omia poikaoletettuja lapsiani kasvattamassa?
Maailmaan, jossa joku joskus tulee pelkäämään heitäkin.

Siihen ei auta vaikka me kasvattaisimme heistä kaikkia ihmisiä kunnioittavia yksilöitä. Siihen ei auta vaikka me opettaisimme heitä tasa-arvoon ja opettaisimme miten toisia ihmisiä kohdellaan sukupuoleen katsomatta.
Siihen ei auta mikään, niin kauan kuin yhteiskunta tukee ihmisten tuomitsemista toisten yksilöiden tekojen kautta.

Kuinka moni meistä naisista ja naisoletetuista onkaan päättänyt ajaa oman pysäkkinsä ohitse iltamyöhällä kun on huomannut, että se yksi miesoletettu siellä bussissa onkin jäämässä samalla pysäkillä pois. Ihan vai siksi, että ulkona on pimeää, on myöhä ja se toinen poisjääjä on miesoletettu.
Kuinka moni on pistänyt pysäkiltä juoksuksi tajuttuaan jääneensä kaksin isokokoisen miesoletetun kanssa ja vaikka tämä ei käyttäydykään uhkaavasti niin pelkästään olettamus sukupuolesta pelottaa.

Miespuoliset ystäväni ovat kertoneet niistä hetkistä kun he ovat huomanneet naisoletetun pelkäävän heitä.
Siitä musertavasta tunteesta, että pelkästään heidän sukupuolensa aiheuttaa pelkoa.
Siitä miten voimaton siinä hetkessä on. Miten mikään ei auta, puhe tai lähestyminen vain pahentaa tilannetta. Parasta mitä voit tehdä on poistua paikalta vaiti. Kokea olevasi huono ihminen, pelottava.

Työskennellessäni Lontoossa tein töitä nuorisovankilassa.
Muistan erään keskustelun ryhmäni poikien kanssa.
He kertoivat miten välillä olisi halunnut, että ryhmiin joissa he liikkuvat oltaisiin suhtauduttu neutraalisti.
Sanottu päivää, hymyilty, pysähdytty neuvomaan jos he kysyivät neuvoa.
Mutta koska he olivat nuoria miehiä, liikkuivat laumassa ja toki, olivat jengiläisiä, pelättiin heitä.
Eniten he jäivät miettimään sitä, että heitä pelättiin koska he olivat miehiä, poikia.
Samoissa jengeissä liikkuvia nuorten naisten ja tyttöjen joukkoja ei pelätty samalla tavalla.
Ei heitä väistetty kadulla, ei heidän edessään katsottu maahan, kun kasvoihin ei uskallettu katsoa.
Miehenä oleminen tuntui olevan heidän suurin vikansa, he sanoivat.

Olen vahvasti sitä mieltä, että ahdistelulle, raiskauksille ja häiriköinnille, epätasa-arvolle ja sukupuolten välisielle kuilulle täytyy tehdä jotain.
Meidän itsemme tähden ja varsinkin lastemme tähden.
Mutta julkinen ihmisryhmien lynkkaus ei ole se tie.

Olen sitä mieltä, että osallistumalla tähän ulkomaalaistaustaisten nuorten miesoletettujen mustamaalaamiseen kokonaisena kansanryhmänä me  teemme pitkällä tähtäimellä hallaa myös itsellemme ja varsinkin lapsillemme.
Nytkin Oulun tapauksessa, itse tapaukset, itse tapahtumat alkavat jo jäämään piiloon. Ihmiset keskittyvät vain siihen kuka nämä rikokset teki.
Unohdetaan ne tuhannet muut seksuaalirikoksen joita kantasuomalaiset miehet tekevät nuoria naisoletettuja kohtaan.
Unohdetaan, että nimenomaan siihen rikokseen meidän tulisi puuttua.
Ei pelkästään siihen kuka sen on tehnyt.
Pitäisi löytää keinoja raiskausten vähentämiseen.
Kaikkien raiskausten.

Kerta toisensa jälkeen minä peräänkuulutan tasa-arvoa.
Kerta toisensa jälkeen minä haluaisin, että me löytäisimme tavan rakentaa yhteiskuntaa jossa meidän kaikkien olisi turvallista olla.
Juuri nyt Suomi ei sitä ole.

Mutta ulkomaalaistaustaiset, huonosti kotoutetut nuoret miehet eivät ole se ainoa ongelma.
Ongelma on koko yhteiskunta ja sen tapa suhtautua tällaisiinkin tapauksiin.
Tämä luo pelon ilmapiiriä. Tämä luo epäluuloa. Tämä luo juuri sitä mistä meidänkin lapsemme tulevat kärsimään.

Minulla kasvaa kotona kaksi poikaoletettua.
Millainen maailma heillä on edessään?
Jos nykyisenkaltainen ilmapiiri jatkuu, tämä julkinen lynkkaus; ihmisten tuomitseminen heidän ulkoisten piirteidensä perusteella, en tiedä millainen elämä heillä on edessään.
Ovatko he niitä joita karkeasti puolet maailman ihmisistä pelkäävät?
Sitäkö perinnettä me oikeasti haluamme jatkaa?
Perinnettä missä puolet tämän maailman asukkaista pelkää toista puolta, vain siksi että toisella on penis ja toisella ei.
Koska loppujen lopuksi mikään muu ei tunnu erottavan näitä ihmisryhmiä toisistaan.
Toisella on jostain syystä annettu valta toisen ylitse, sitä on käytetty väärin ja se tulisi korjata.
Mutta ei näin.

Katso tämän tekstin kuvituksena olevia kuvia.
Mieti miltä tuntuu näistä lapsista kun he kasvavat aikuisiksi ja heitä pelätään, heidän tähden vaihdetaan kadunpuolta tai ollaan poistumatta bussista oikealla pysäkillä, vain siksi, että he edustavat sitä sukupuolta, joka on sotkenut heidän maineensa ja pahoin.
Onko se oikein?
Tuleeko heidän kantaa harteillaan sitä taakkaa mitä kaikki heidän sukupuolensa edustajat ovat väärin tehneet ennen heitä?
Niin.
Ja nyt mieti uudelleen miten suhtaudut siihen, että tuomitset kokonaisen ihmisryhmän vain ulkoisten seikkojen perusteella.
Me tarvitsemme toisenlaisia toimenpiteitä.
Omien lastemme tähden.
Me tarvitsemme maailman, jossa jokainen lapsi on turvassa.

Joten miehet, miesoletetut, te jotka huutelette tämänkin asian nimissä siellä lehtien palstoilla ja sohvienne perukoilla, pohtikaa tarkoin millaisen maailman te haluatte omille lapsillenne jättää.
Millaista takkaa te haluatte poikaoletettujenne kantavan harteillani. Ketä te haluatte tyttöoletettujenne pelkäävän.
Me tarvitsemme maailman, jossa jokaista ihmistä kunnioitetaan.
Me tarvitsemme lakeja, jotka tuomitsevat rikoksista, eivät ulkoisista seikoista.
Me tarvitsemme yhteiskunnan, jossa jokainen voi kokea olevansa turvassa, ihonväriin, uskontoon ja sukuopuoleensa katsomatta.
Me tarvitsemme maailman, johon voimme kasvattaa lapsia ilman pelkoa.

© all rights reserved

Annuska Dal Maso

annuska@annuskadalmaso.com

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »