Joulun tärkein lahja -se joku edes jossain…

Julkaistu 21.12.2019

Torstai aamu, viisi yötä jouluun.
Syömme aamupalaa ison pöydän ääressä, ihan kohta tähänkin taloon ja tämänkin pöydän äärelle alkaisi valumaan enemmänkin tämän oudon suurperheen jäseniä. Juuri nythän meitä on pöydän ääressä vain kahdeksan jäsentä.
Aattona meitä tulee olemaan 10 lasta ja 14 auikuista. Kyllä, eikä siinä ole edes ihan koko perhe.

Me olemme suuri ja äänekäs, italialais-sveitisläis-suomalainen perhe. Sekaan mahtuu lisäksi puolisoita suomesta, sakasasta, itävallasta ja afganistanista. Olemme ulospäin varmasti myös todella rasittava, sekava ja kaoottienen perhe.
Mutta me olemme perhe. Hyvässä ja pahassa.

Pihalla seisoo vanha ambulanssi. Isäni auto. Hän on ajanut tuota vanhaaa, virallisesta virkakäytöstä poistettua, autoa jo ikuisuuden. Vanha luottoauto. Isäni silmäterä.
Nyt se on täynnä muuttolaatikoita ja nokka osoittaa jo valmiiksi kohti etelää. Koska minulla on meno Helsingissä perjantaina, päätimme ajaa vielä yhden muuttokuorman uuteen kotiin ennen joulua.

Joten aamuteen jälkeen nousen Puolison kanssa autoon ja suuntaan kohti etelää. Läpi talvimaiseman kohti vielä lumetonta pääkaupunkia.
Matka sujuu, huonoista ajo-olosuhteista huolimatta. Radio tuuttaa suomalaista musiikkia vuosien edestä, yritämme päivittää musiikkitietämyksemme taas ajantasalle ja tunnemme itsemme lähinnä loputtoman vanhaksi.

Pysähdys Juvalla, nauretaan miten jotkut asiat eivät ole 15 vuoden aikana muuttuneet lainkaan, kuten esimerkiksi huoltoasemat Suomessa. Toki ne ovat nykyään suurempia, ja täyteenahdettu kaikenlaisilla palveluilla, mutta ei se henki ole mihinkään muuttunut. Sama tunnelma, samat ihmiset, sama omanlainen haju ja ajaton kupla.

Mikkeli, lapsena se paikannimi nauratti. Vaihdettiin tietenkin M tilalle K. Lapsen mielessä se on kikattavavin asia ikinä. Tie on polanteinen ja auto tärisee, harmaa pilvimassa roikkuu matallalla ja päivä joka ei koskaan oikein edes valjennut alkaa hitaasti hiipua kohti iltapäivän pimeyttä.
Ja sitten se tapahtuu. Se vanhojen autojen kirous. Se jokin.
Tällä kertaa se jokin on vaihde joka ei suostu enää menemään sisään. Kiroan tilannetta Puolisolle joka vilkaisee minua ja huokaa syvään. Tiedän miten hän inhoaa ongelmia vanhojen autojen kanssa joita meidän perheemme harrastaa. Ajan pysähdyspaikalle ja soitan isälle. Tietenkin isälle. Kenelle muutenkaan.

Puhun isäni ja veljeni kanssa, näytän teen kaiken mitä he pyytävät voidakseen tehdä analyysin siitä mitä oikein on tapahtunut ja mitä nyt tehdään.
Lopulta saan luvan jatkaa matkaa, vaikka vaihdelaatikko näyttäisikin olevan rikki.
Kyllä se onnistuu, vakuuttavat isäni ja veljeni. Ajat vain yhdellä vaihteella, jos pitää vaihtaa, pysäytät autot. Pystyt siihen kyllä.

Loppumatka sujuu lähinnä hiljaisuuden vallitessa ja olkapäitä jänittäen. Mutta pääsemme perille, perille omaan uuteen kotiin. Eikä mitään pahaa tapahtunut. Ei yhtäkään lähelläpiti tilannetta edes.
Puoliso lähtee illalla työpaikkansa juhliin, minä jään yksin laatikoiden keskelle.

Istun pimeässä huoneessa sänkymme laidalla, kuumasta suihkusta tulleena ja mietin kulunutta päivää. Mietin että olen oikeastaan onnekas.
Niin, juuri niin minä mietin. En että olen huono-onninen kun auto hajosi ja piti ajaa se siitä huolimatta Helsinkiin. Vaan onnekas.
Onnekas kun minulla on joku jolle soittaa kun jotain tämän kaltaista tapahtuu.
On isä, on veli, jotka osaavat auttaa. Tai ainakin kertoa mitä tehdä. Olen onnekas, että minulla on koti, vaikkakin täynnä laatikoita ja vailla yhtäkään huonekalua toistaiseksi. Mutta se on koti, lämmin, kuiva ja puhdas. Meillä asuu ystävä naapurissa, minulla on Puoliso ja lapset.
Minulla on perhe. Tukijoukot.

Näin joulun alla tämä kaikki korostuu entistä enemmän.
Se miten paljon minulla onkaan. Asioita joita pitää itsestään selvänä, mutta jotka ovat kaikkea muuta kuin sitä niin monelle.
Ei kaikilla ole jouluna paikkaa minne mennä. Tai se paikka jossa he joutuvat pakosta tai velvotteeesta olemaan ei ole heille turvallinen. Kuinka moni joutuu viettämään joulun talossa, jossa ei koe tulevansa hyväksytyksi?
Kuinka moni haluaisi vain unohtaa koko joulun? He joilla ei ole perheitä, ehkä ei ystäväksi luokiteltavia, ehkä ei ketään. Tai ne jotka ympärillä eivät luo rakkautta ja turvaa ympärilleen.

Kuinka moni nuori tai lapsi ei pystykään viettämään joulua kotonaan, ei halua tai ei ole kotia.
Kuinka monelle joulu tarkoittaa päihtyneitä aikuisia ja pelottavia ja piinallisen pitkiä päiviä ja öitä, kun samalla jokat tuutista tarjoillaan joulurauhaa.
Kuinka moni muu olisi joutunut auton rikkoontumisen kaltaisessa tilanteessa yksinkertaisesti soittamaan hinaajan tai jättämään auton tienposkeen koska rahaa sen hinaamiseen tai korjauttamiseen ei vain olisi.
Kuinka monen joulu olisi ollut mahdollisesti tästä asiasta pilalla, mutta mikä surullisinta, ehkä kukaan ei olisi edes välittänyt. Koska ei olisi ketään kenen kanssa sitä viettää.

Ehkä me jokainen voisimmekin sen joulusiivouksien, jouluruokatohinan ja ylimääräisen stressin sijaan vain keskittyä hetkeksi siihen mikä oikeasti on tärkeää.
Koska niin monella sitä tärkeintä ei edes ole. Muita ihmisiä. Perhe. Ystäviä. Lapsia. Rakkautta.
Lämpöä. Koti. Turva.

Juuri näihin asioihin minä haluan tänä jouluna keskittyä.
Kaoottisen hulluun perheeseen, yhdessäolemiseen, siihen onnekkuuteen että meillä on toisemme. Ja haluan kantaa siitä saatua voimaa koko vuoden sydämessäni, sillä se on lahja jota ei voi rahalla mitata.

Jos saat itsesti kiinni stressaamasta että juuri oikeanväristä joululiinaa ei ollutkaan kaupoissa tai sillejä on tarjolla vain kaksi eikä kolme lajia, suosittelen pysäyttämään itsesi siihen hetkeen ja miettimään kuinka onnekas oikeasti olet ja kuinka paljon sinulla on. Sitten voit varmasti ostaa sen vääränvärisen liinan, tarjoilla tyytyväisenä ne kaksi sillilajiketta ja ymmärtää että oikeasti sinulla on jo ihan kaikki juuri siinä.

Rauhaisaa Joulua.
Etenkin teille joille se ei tarkoita perinteistä jouluruokailua, iloa ja rakkautta.
Toivon teille voimia jaksaa tämän raskaan juhlapyhän ylitse, voimia katsoa kohti tulevaa ja toivon mukaan jonain päivänä teilläkin on vähän parempi olla, joulunakin.