Siirry sisältöön
One glass of milk, please

Joulun eri sävyt

22.12.2017

 

Lapsuuden jouluaatto

Ulkona lunta, pimeää, mutta aina lunta.
Jo aamusta alkanut jännitys illasta.
Lounaaksi joulupuuro, siellä seassa se manteli. Se joka sen sai hänellä oli erityisen paljon onnea seuraavana vuonna.
Päivälepo, jonka aikana isä toi sisään joulukuusen.
Äiti hääräsi keittiössä, oli hieman stressantunut ja kireä. Joku aina laitettiin vielä imuroimaan, täyttämään kulhoja pähkinöillä ja rusinoilla.


Kuusen koristelu isän valvonnassa.
Viimeisenä isä laittoi paikoilleen oikeat kynttilät. Kuusessa oli aina oikeat aidot kynttilät.
Alkuillasta sauna.  Usein sauna oli vasta aamulla pesty, hinkattu puhtaaksi ja tuoksuvaksi.

Osasiko saunasta nauttia, siitä en ole ihan varma, usein oli jo vähän nälkä ja olo oli malttamaton.
Isä ja äiti kuitenkin saunoivat, rauhassa ja ajan kanssa. Eli ei se hötkyily mitään auttanut.
Saunan jälkeen puettiin juhlavaatteet. Aina.
Kauniit mekot ja kauluspaidat.
Hiukset leteille, jalkoihin ne reiättömät valkoiset puuvillaiset sukkahousut.
Saunomisen aikana joulukuusen alle oli ilmestynyt kasa joululahjoja.
Meillä ei koskaan käynyt joulupukki.

Meille jostain syystä (sveitsiläinen kulttuuri) kerrottiin että kristuslapsi toi lahjapaketit kuusen alle.
Tarina on hämmentävä, varsinkin kun perheemme kuitenkin on uskonnoton.
Mutta kai lapsuudessa täytyy olla jotain hämmentäviä asioita joille aikuisena voi naureskella. Tämä olkoon meidän.
Ruokailu oli ihanaa, mutta myönnän, lapsena oikeastaan aina yhtä piinaa.

Ensimmäisen lautasen syöminen oli vielä mukavaa, mutta kun pahin nälkä oli ohitettu olivat ajatukset oikeastaan vain siinä lahjapinossa.
Aikuiset kuitenkin söivät, hitaasti rauhallisesti, kiirettä pitämättä.
Vihdoinkin istuimme olohuoneessa joulukuusen tykönä.
Kynttilät paloivat kuusen oksilla, isä kiikkui kiikkustuolissa.
Lauloimme yhdessä joululauluja, suomenkielisiä ja saksankielisiä.

Laulujen jälkeen oli vihdoin lahojen aika.
Nuorin aloitti lahjojen jakamisen. Jokaiselle etsittiin yksi lahja kuusen alta, ja kun kaikilla oli lahja sylissä sai avata.
Näin jatkui kunnes lahjat loppuivat.
Lapsuuteni ehkä mieleenpainuvimmat joululahjat olivat sisaruksilta saamani vaaleanpunainen My little Pony ja myöhemmin siskoni kanssa vanhemmilta yhteisesksi saadut undulaatit.
Kello oli yhdeksän ehkä kymmenen illalla kun lopen väsyneinä kömmimme sänkyihimme nukkumaan, joululahjat pinottuna sängyn viereen.

Nuoruuden ja varhaisen aikuisuuden jouluaatto

Ne vuodet kun perheessämme ei oikeastaan ollut enää alle 15 vuotiaita lapsia, vietimme joulua tavalla joka on jäänyt mieleeni hyvin vahvana ja miellyttävänä elämyksenä.

Teimme toki kaikki yllämainitut lapsuuteni jouluun liittyvät asiat, mutta niin paljon hitaammin. Niin paljon kiireettömämmin.
Söimme joulupuuron usein vasta kello 15.
Saunaan päädyimme usein vasta kello 20 illalla.
Juhlapöydän ääreen ehdimme vasta myöhään, usein päivä ehti vaihtua enennkuin viimeiset pisarat viinilasien pohjalta olivat kadonneet ja ihmiset nojautuneet tuoleissaan taaksepäin taputtelemaan vatsojaan.

Näitä vuosia leimaavat myös vahvat väittelyt joulupöydässä.
Perheeseemme kuuluu kuusi sisarusta puolisoineen. Se tekee monta aikuista. Monta mielipidettä. Monta kärkästä väittelijää.
Joulupöydän ääressä ollaan väitelty ilmastosta, politiikasta, elämästä, tutkimusten laadusta ja niin monesta muustakin asiasta.
Yleensä kiivaat äänensävyt kuitenkin jäivät siihen, eivät seuranneet kynttilöin valaistuun olohuneeseen jossa se tuttu joulukuusi lahjoineen odotti.

Lahjojen merkitys pieneni, vaikka juuri noina vuosina oli kaikilla ehkä eniten aikaa panostaa toisten lahjoihin.Pakkettien aukomisen jälkeen jäimme usein vielä tunneiksi istuksimaan olohuoneeseen, lukemaan uusia kirjoja, kuuntelemaan uutta cd levyä tai vain katselemaan kynttilän liekin liikettä.

Nykyjoulut.

Kuusi vuotta sitten perheeseemme alkoi pulpahdella pieniä uusia ihmisiä.
Kuuden vuoden aikana heitä on ilmestynty jo yhdeksän
Joka vuosi eivät kaikki ymmärrettävästi pääse kerääntymään saman pöydän ympärille, tuonne Pohjois-Karjalan lumiseen metsään, entiseen kyläkouluun remontoituun suureen taloon.
Mutta pyrimme siihen, että joka toinen tai kolmas vuosi me olemme siellä kaikki. Kaikki sisarukset ja serkukset. Yhdessä kasassa. Meluisina, omalaatuisina persoonina. Meidän Klaanimme, meidän joulumme.
Välijouluina me kaikki vietämme joulua omilla tavoillamme. Luomme omia pienten perheidemme perinteitä, rakennamme omannäköisiä päiviä ja muistoja.

Mutta näinä toisina jouluina, näinä me palaamme takaisin oman lapsuutemme sielunmaisemaan, viemme sinne puolisomme ja lapsemme. Elämme uudestaan omaa lapsuuttamme omien ja sisaruksiemme lasten kautta.
Tänä vuonna on taas yksi sellainen joulu.
Joulu kun taloon pakkautuu 13 aikuista ja yhdeksän lasta. Nurkat täyttyvät naurusta ja äänistä. Lautapelejä kaivellaan hyllyiltä ja tuoleilla lojuu avattuja kirjoja pitkin poikin. Ulkona puut taipuvat lumen painosta ja sisällä takassa palaa lahjameren jälkeensä jättänyt paperivuori.

Sitä mukaan kun lapsia alkoi taas olla jouluissamme, jouduimme pohtimaan joulunviettotapojamme taas uudestaan.
Piti luopua hitaudesta.
Piti luopua loputtoman myöhäiseksi venyvistä ruokailuista.
Olemme päätyneet ratkaisuihin jotka tekevät joulun miellyttäväksi lapsille.
Karsineet pois asioita joita lasten on vaikea kestää. Viivyttelyä, hitautta, epämääräisiä aikatauluja.
Syömme lounaan ajoissa, saunomme iltapäivällä.
Kuusen eteen päädymme viimeistään kahdeksan aikaan illalla, mieluiten jo aikaisemmin.

Lahjojen avaaminen tuntuu edelleen olevan tärkeää lapsille, vaikka uskonkin, että myös heidän mieliinsä syöpyy lopulta syvempänä muistijälki yhdessäolosta serkkujena, tätien, enojen ja omien vanhmpien kanssa kuin se millaisia legoja paketeista paljastuu.
Joulupukkia meillä ei edelleenkään käy. Toisin emme myöskään kerro tarinaa epämääräisestä kristuslapsesta.
Mutta paketit ilmestyvät kuusen alle lasten saunoessa.
Kun lahjat ovat aukaistu ja lapset nukkumassa, siirrymme me aikuiset uudestaan ruokapöydän ääreen.
Jatkamme iltaa niin kuin silloin ennen pienten askelten kaikua tässä talossa.

Pieni jäänne niistä aikuisten jouluista, niistä joita kohti me varmaan joskus taas vääjäämättä kuljemme.
Tosin siihen lienee pitkä, pitkä aika.

Toivon että lapsillemme jää jouluista se sama muistikuva, se sama lämmin tunne yhdessäolosta, rakkaudesta ja pysähtymisestä hetkeen, minkä minä sain lapsena kokea.

Toivon myös että meistä jokainen, varsinkin me, jotka ovat kokeneet kaikki nuo ylläkirjoittamani joulut, nuo onnenhetket ja rakkauden täyttämät tunnit,  pysähtyvät hetkeksi miettimään ja ymmärtäään myös heitä, joille tämä tämän kaltainen joulu ei ole mahdollista. Että muistamme kunnioittaa ja olla kiitollisia omasta perheestämme, joka kykenee antamaan meille ja lapsillemme turvallisen, onnellisen muiston joulusta.

Kaikilla näin ei ole.
Muistetaan myös ettei lahjojen määrä eikä edes niiden sisältö koskaan voita sitä tunnetta minkä hyvyys ja rakkaus saa aikaiseksi.
Jos voisin antaisin palasen omaa joluani jokaiselle heistä, jotka eivät rakkautta saa kokea. Antaisin palasen omastani jokaiselle joiden jouluja leimaa vanhempien päihteiden käyttö ja sen luoma pelko. Antaisin jokaiselle palasen omastani, jotka joutuvat viettämään omansa sairaalasänkyjen vieressä peläten omaistensa puolesta. Jokaiselle joka joululaulujen sijaan kuunteleen pommikoneiden ääniä, itkee itsensä uneen ja toivoo pyhien pian olevan ohitse.

Toivotan teille kaikille mahdollisimman rauhallista ja kaunista joulua.
Toivon, että jokainen löytää edes pienen hetken jolloin hänen mielensä valtaa lämpö ja rakkaus.
Toivon, että jokainen lapsi saa nauraa kerran vailla pelkoa seuraavasta hetkestä.
Toivon, että jokainen lapsi saa nukahtaa uskoen huomisen olevan tätäkin päivää parempi.

Halauksia ja hymyjä, lämpöä ja vilpitöntä rakkautta.

Blogi hiljenee joulupyhiksi, palaan välipäiviksi toki.
Facebookista ja instagrammista voitte seurata menoa tavalliseen tapaan.

(facebookista löydymme nimellä one glass of milk please, ja instagramtunnukseni on @annudm)

© all rights reserved

Annuska Dal Maso

annuska@annuskadalmaso.com

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »