Hetkiä

Julkaistu 25.6.2017

Kroatian lento oli myöhässä. Saavuimme taksin kyydillä perille tähän tämän hetkiseen viisuminodottelumajapaikkaamme.
Kesäyö, ei täysin pimeää, muttei oikein valoisakaan. Kroatain +33 asteen jälkeen, Helsingin +10 astetta tuntuivat hyiseltä.
Taksi jätti meidät, nukkuvat lapset ja kaksi matkalaukkuamme, soratielle.
Edessämme oli rautaportti. Sen takan idyllinen keltainen puutalo.
Eteisessä vastaan käveli kissa.
Keittiössä odotti kivitasolla paketti ruisleipää, tummapahtoinen kahvi ja vesi valmiina vedenkeittimessä.
Portaat yläkerran makuuhuoneeseen natisivat, niinkuin portaat puutaloissa natisevat.
Kello oli puoli kolme kun saimme lapset nukahtamaan ja kaivaudumme itse keltaisen katon alle katselemaan unia.

Lapset leikkivät valtavassa lastenhuoneessa. Niin onnellisena, niin tyytyäväisenä.
Puoliso on lähtenyt töihin, sandaaleissa ja aluksi ilman tietokonettaan.
Minä olen ensimmäistä kertaa taas itsekseni lasten kanssa.
Edellisen päivän matkustus painaa vielä harteita.
Juon kuumaa teetä ja istun keskellä lastenhuonetta ja katselen lasten iloa.
Hymyilyttää.

Jossain syvällä sisälläni kumpuaa väsymyksen sekainen pieni ahdistus odottamisesta.
Siitä, että mikään ei ole edelleenkään selvää.
Olemme taas välitilassa.
Tällä kertaa onneksi puitteet ovat hyvät.
Ensimmäistä kertaa neljään kuukauteen koen että me voimme olla kokonaisen päivän kotona.
Täällä on jättimäismäinen leikkihuone leikkitavaroineen.
Täällä on piha.
Täällä on kanoja, pupuja ja kissoja.
Täällä on meri ja puistot ihan vieressä.
Naapuri jonka kanssa puhua pihalla.

Syreenit kukkivat, kukko huutaa taustalla.
Seison soratiellä ja annan tuulen heittää hiukset sekaisin.
Lapset leikkivät leikkimökissä, riitelemättä, nauraen, yhteistuumin.
Käännyn katsomaan puutaloa.
Suomalainen idylli.
Puutalo ja piha.
Tällaista ei mistään muualta saisi.
Puut humisevat, juhannusruusu tuoksuu.

Makaan kuumassa kylvyssä.
Luen Kjell Westön kirjaa ja annan sanojen upota mieleeni samalla kun koko päivän vaivannut päänsärky liukenee kuumaan veteen.
Lasken kirjan tuolille ja jään tuijottamaan ikkunasta näkyvää kesäyötä.
Taivas värjäytyy vaaleanpunaiseksi ja sitä vasten piirtyy mustien pääskysten iltalento.
Syreenien violetit kukat loistavat vihreää taustaa vasten.
Puutalo natisee tuulessa hiljaa.
Kuuma vesihöyry paljastaa ikkunaan piirretyt sydämet.
Mieleni on tyhjä.

Juhannussauna. Naapurin lämmittämä, saimme kutsun kun saunaan ei ollut enää muita menijöitä.
Kynttilät valaisevat saunatilan.
Löyly tekee ilmasta kuuman ja pehmeän.
Kesäyö on valoisa, Seurasaaresta kuuluu musiikki.
Katselen lapsiani jotka ovat kääriytyneet valkoisiin pellavapyyhkeisiin.
Istumassa vanhan punaisen saunan edustalla.
Tämä hetki on kaunis. Ymmärrän sen sanomattakin.
Niin kaunis, että sydämeen ihan vähän jo sattuu.

Kävelen Puolison kanssa läpi Kaivopuiston. Joukko parikymppisiä nuoria kävelee ohitsemme, miehet täynnä uhoa, naiset täynnä elämää. Huutoa, naurua, sopivaa alkuyön humalaa. Katsomme Puolison kanssa toisiamme, hymyilemme. Niin mekin, joskus silloin. Kauan sitten.
Nyt olemme jo matkalla kotiin.
Joimme lasilliset Mattolaiturilla, juhannusken kunniaksi. Katselimme kuinka aurinko laski mereen.
Tuntui hyvältä voida lähteä, tuosta noin vain, käsi tutussa kädessä.
Tuntui yhtä hyvältä palata takaisin, ennen keskiyötä. Istua keittiön puisen pöydän ääreen juomaan kuppi teetä, katsella ikkunasta kesäyöhön ja kuunnella satakielen laulua.

Ystävät ovat kokoontuneet keittiöön.
Kuopus nukahtaa keittiön puupenkille.
Naisten puheensorinaan on turvallista nukahtaa. Pylly pystyssä, poski vasten lammastaljaa.
Grillataan ulkona.

Kylmä viima ja suomen kesästä niin tuttu viileä meriviima on ajanut meidät sisälle syömään jälkiruokaa.
Viimeistelen kakun.
Siinä me istumme, valkoiseksi maalatun puupöydän ääressä, pöydän keskellä täytekakku.
Ensimmäistä kertaa neljään kuukauteen olen leiponut kakun.
Katselen näitä ystäviä, ihmisiä jotka ovat kulkeneet meidän polkumme kanssa samansuuntaisesti jo vuosia.

Puutalo, se on se johon me aina lopulta päädymme.
Puutaloissa me kokoonnumme.
Aina.
Kissa hypähtää ikkunalaudalle, kupeissa höyryää tee ja kahvi.
Kakusta leikataan viipaleita.
Melkein kuin olisi kotona.
Tämä hetki on kultaa.