Perillä, Suomessa

Julkaistu 8.9.2016

Astumme Helsinki-Vantaan lentokentältä ulkoilmaan. Ilman on lempeän lämmin, ja jotain outoa siinä on. Pysähdyn hetkeksi ja hengitän syvään. Ilma on kosteaa. Ei kuivaa, pölyisen makuista ja kuivan heinän hajuista vaan kosteaa, syksylle tuoksuvaa ja hämmentävän hyvää hengittää.

Sama ihmetys toistuu seuraavana päivänä Pohjois-Karjalan metsässä. Kuinka hyvältä tuoksuukaan syksyinen metsä. Astelemme pitkin polkuja joita kävelin itse lapsena. Keräämme puolukoita, istumme mättäillä ja ihmettelemme kenkiä jotka on pitänyt laittaa jalkoihin.

Jetlag painaa kaikkia. Kuopus on vähän kuumeinen, nenät valuvat molemmilla. Matka oli raskas, vaikka sujuikin ilman suuria ongelmia. Aikaero repii edelleen päätä, yöt kuluvat heräillen. Kohta se helpottaa. Nyt voi jo sanoa että kokemuksesta tiedän.

Sammal on pehmeää, puolukat punaisia. Lasten nauru tarttuvaa.

Haluaisin kirjoittaa enemmän, kertoa näistä metsistä, lammesta, vanhempien keittiön kauniisti maalatusta puulattiasta, mutta pääni on vielä höttöä. Selkeää rakennetta ei synny. Annan itselleni vielä aikaa. Kirjoitan kun loput minusta saapuu meren yli perille.

Juuri nyt sataa, ja se tuntuu hämmentävän hyvältä.