Tuokiokuvia

On yö. Lähiö nukkuu hiljaisena, niin myös nelihenkinen perhe matalassa 50-luvun puutalossa. Perheen kuopus on vanhempiensa välissä, koska on heräillyt alkuyöstä useamman kerran itkemään. Lastenhuoneessa kajastaa hämärä yövalo. perheen äiti herää ja kuulee Esikoispoikansa askelten kipitykset lastenhuoneesta vanhempien huoneeseen. Lapsi kaivautuu isän jalkoihin uikuttaen hiljaa itsekseen. Äiti kysyy unesta karhealla äänellä mikä hätänä, lapsi sanoo itkunsekaisella äänellä että jalkoihin sattuu. Kasvukipuja. 

Perheen äiti kävelee makuuhuoneesta pimeään olohuoneeseen itkevä kaksivuotias sylissään. Ulkona on pilvistä ja säkkipimeää. On aamuyö. Rootterin sininen valo vilkuttaa olohuoneen nurkassa luoden kelmeää valoaan isojen ikkunoiden eteen. Äiti hyssyttää lasta ja keinuttaa häntä sylissään haistellen samalla hänen hiuksiaan, niskaansa. Liike on tuttu, rutinoitunut. Lapsen itku vaimenee nyyhkytykseksi ja lopulta hän nukahtaa. Äiti kävelee takaisin makuuhuoneeseen ja kohta talo on taas hiljaa. 

Perheen isä lähtee töihin. Äiti jää lattialle istumaan ja lukemaan kuopuksen kanssa kirjaa. Tee jäähtyy ruokapöydällä juomakelvottomaksi. Esikoinen pelaa padilla jotain peliä josta lähtee korkeita ääniä. Ulkona on harmaata. 

Lapset ryntäävät keittiön ovesta pihalle huutaen Sataa Sataa. He tanssivat tihkusateen keskellä ja nauravat. Ensimmäinen kunnon sade sitten maaliskuun. Äiti seisoo keittiön ovella ja katselee lapsia. Hymyilee. Ilma on lämmin. Kostea. Helppo hengittää. Sateen läpi kolibri lentää juomaan mettä verenpisarasta joka roikkuu talon nurkalla. Nainen seuraa lintua katseellaan ja jossain syvällä hänen sisällään sävähtää, sydän jättää lyönnin väliin, kuten joka ikinen kerta kun hän näkee kolibrin aamulennollaan. 

Äiti ja lapset kävelevät Isän työpaikalle lounaalle. Sataa edelleen vettä. Lapset tappelevat sateenvarjosta. Äiti ehdottaa kompromissia, Esikoinen pitää sateenvarjoa kahden stopmerkin väliä ja kuopus yhden. Vastaantuleva rouva voivottelee kuinka Äiti ja kuopus kastuvat kun kävelevät ilman varjoa. Äiti hymyilee ja sanoo ettei se mitään, ei olla sokerista tehty. Mutta ei se flunssa sitä tiedä, sanoo rouva. 

Lapset leikkivät Isän työpaikan ulko-ovien edessä. Äiti seisoo vähän matkan päässä ja katselee heitä. Ympärillä ihmiset tekevät töitä. Ulkoa tuleva valo leikkii lasten vaaleilla hiuksilla luoden lähes valheelliset sädekehät heidät päidensä ympärille. Äiti tuijottaa ikkunasta ulos sadetta, on jossain kaukana, toisessa paikassa toisessa ajassa. Puoliso tulee hänen rinnalleen ja kietoo käden hänen ympärilleen. Nainen havahtuu takaisin nykyhetkeen. Haistaa betonin, ympärillä olevien ihmisten hajuvedet, kuulee yksittäiset sananvaihdot, haistaa sateen ja kostean maton. Taivas on mennyt taas pilveen, valo on poissa, tasainen sade jatkaa valumistaan taivaalta. Pieni melankolia istahtaa naisen olkapäälle ja silittää hänen poskeaan. On syksy.

Äiti seisoo takapihalla ja katselee lasten leikkiä sateessa. Sade tihkuu hitaasti hänen päällensä ja valuu pieninä pisaroina pitkin nenänvartta. Hän ei välitä, ulkona on lämmin, ulkona on sade ja naisella on kädessä höyryävän kuuma teekuppi. Sadepisarat tekevät pieniä ympyröitä teen pintaan. 

Äiti ja lapset askartelevat edellisenä päivänä maalaamilleen kiville silmiä ja jalkoja. Niistä tulee hämähäkkejä. Pöytä on täynnä pieniä ja isoja silmiä ja jaloiksi tarkoitettuja värikkäitä piippurasseja. Kun otukset on saatu valmiiksi lapset katselevat toistensa luomuksia. Kuopus osoittaa esikoisen kolmionmallista kiveä ja toteaa sen olevan kala. Esikoinen suuttuu ja huutaa sen olevan hämähäkki. Molemmat lapset huutavat kalaa ja hämähäkkiä. Äiti koittaa sopia tilannetta, tuloksetta. Lopulta hän ärähtää pelin poikki ja pistää pikkukakkosen pyörimään. 

Kello on yli kuusi eikä isä ole vielä kotona. Lapset juoksevat keittiön ja olohuoneen väliä kiukutellen milloin mistäkin. Äiti kattaa pöydän ja perhe syö ilman isää. Äiti on väsynyt. Perjantai ei ole hänen lempipäivänsä. Se on pitkä, se on hermojaraastava. Lapset ovat väsyneitä, odottavat koko päivän vain isää, odottavat vaikka kuinka yrittäisi keksiä mielekästä tekemistä. Kello neljä alkaa kysely: koska isä tulee, Joko isä kohta tulee. 

Keittiön ovi avautuu ja perheen isä astuu hymyilevänä keittiöön. Nainen hymyilee takaisin, väsyneesti mutta helpottuneesti. Lapset viskovat legoja ja hakkaavat lattiaa. Koti on kaaos. Ulkona on pimeää. Sade on lakannut. 

Äiti sulkee lastenhuoneen oven perässään ja isä jää istumaan sängynreunalle molemmat lapset vierellään. Äiti istuu sohvalle ja kuulee kuinka lastenhuoneessa luetaan kirjaa. Hän tuijottaa hetken ulos hiljaiseen pimeyteen. Tänä iltana kaskaat eivät siritä. 

Hän nousee ja laittaa teeveden kiehumaan. Sytyttää kynttilät. Hengittää kosteaa ilmaa. Pukee villasukat. 

Nainen juo kuumaa teetä, syö suklaata ja katselee kuinka melankolia hiipii hiljaa takaisin jonnekin tähtien tuolle puolen odottamaan jotain toista, parempaa hetkeä laskeutua taas hetkeksi naisen olkapäälle. 

© all rights reserved

Annuska Dal Maso

annuska@annuskadalmaso.com